20 henkilökohtaisesti tärkeintä romaania
Mary Shelleyn Frankenstein
Mielestäni ihminen ei periaatteessa tarvii mitään muuta kauhuromaania omistukseensa kuin tämän. Se tapa jolla kyseinen kirja herätti mielikuvitukseni eloon teki jo itsessään siitä klassikon.
R.L. Stevensonin Aarresaari
En ole koskaan niin välittänyt Stevensonin toisesta tunnetusta teoksesta Jekyl & Hydesta. Tämä teos ja sen käsittämättömän realistinen kuvaus tekivät välittömän vaikutuksen nuoreen mieheen. Lopulta kyseessä on tutkielma Silverin kaltaisesta paatuneesta rikollisesta ja hänen mielenliikkeistä, joka vain on laitettu aarrejahdin muotoon.
Daniel Defoen Robinson Cruseo
Tämä teos oli itselleni niinkin keskeässä roolissa, että opin sen kautta lukemaan. Tarinassa on edelleen näin vanhempana sitä samaa jännitystä kuin lapsena.
Jack Londonin Valkohammas
Nähtyäni Valkohammas elokuvan, minun oli aivan pakko lukea kirja johon se perustuu. Londonin upeat kuvaukset Alaskan erämaista ja niiden tuottamat vaikeudet ovat luoneet uuden jännityksen tason omaan päänsisäiseen universumiini.
Markiisi Saden Justine
Saden kyyninen ja perverssi maailmankuva teki suuremman vaikutuksen itseeni, kuin yksikään todellisen elämän kyynikko.
Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini
Kellopeliappelsiinista on tehty elokuvakin, mutta suosittelen silti lukemaan myös kirjan. Sen kieli ja etenkin suomennos on aivan käsittämättömän upeaa.
Michael Crichtonin Jurassic Park
Jurassic Park opetti minulle monta asiaa. Etenkin ironiasta. Se on teos jossa on sekä kauhua, satiiria että seikkailua.
Frank Cottrell Boycen Miljoonat
Aivan upea lastenkirja, joka todistaa kaikki väitteet lastenkirjallisuuden arvosta vääriksi. Tämä teos käsittelee niin äitisuhdetta, mielenterveysongelmia kuin rahaa ja sen vaikutusta ihmisiin.
Robert Swindellsin Lärvit
Kauhutarina alkoholista joka ei saarnaa, vaan satiirisoi yhteiskuntaa joka pyörii alkoholin ympärillä.
Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee
Kaikkien aikojen kauneimpia lastenkirjoja, jossa on ehdottoman kauniin rauhallinen sävy.
H. Rider Haggardin Kuningas Salomon kaivokset
Klassikko. Jos haluat tietää mistä Indiana Jones on saanut syntynsä, tässä on vastaus.
Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha
Kaunis, mutta hauska satiiri elämästä ja kuolemasta.
Ellen Datlowin Ei vain verestä
Yksikään antologia ei ole jäänyt mieleen yhtä vahvasti kuin tämä upea vampyyri-antologia.
Eoin Colferin Toivomuslista
Kaunis fantasiatarina elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.
Douglas Adamsin Linnunrata trilogia
Sci-fi saaga joka on kaikkein eniten vaikuttanut omaan elämänkatsomukseeni.
Phillip Pulmanin Kultainen kompassi
Parhaan fantasia-trilogian ensimmäinen osa. Siinä on kaikkea mitä ihminen voi hyvältä fantasialta tarvita.
Lewis Carroll Liisan seikkailut Ihmemaassa
Toinen vahvasti elämänkatsomukseen vaikuttanut klassikkoteos.
Michael Enden Momo
Mitenkään vähättelemättä Tarina vailla loppua kirjaa, joka myös kuuluisi sinänsä listalle, mutta Enden toinen teos, Momo, teki itseeni paljon suuremman vaikutuksen.
Neil Gaimanin Neverwhere
Piti nimetä yksi Gaimanin teos. Olisin halunnut nimetä ne kaikki. Tämä teos kuuluu minusta jo jonkinlaiseen yleissivistykseen. Siinä on melkein kaikki elementit mitkä Gaimanissa kiehtoo.
T.H. Whiten Once and future king
Kirja joka on inspiroinut lukuisia elokuvia ja kirjoja ja jopa sarjakuvia. Se kuuluu millä tahansa mittapuulla yleissivistykseen.
Kommentit
Lähetä kommentti