Sarjakuvia joissa sanomaa
Grant Morrisonin Happy!
Poliisia ahdistelee omituinen hallusinaatiolta vaikuttava pinenen tytön mielikuvistusystävä. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanomaksi voisi sanoa, että aina kaikki ei ole siltä mitlä näyttää.
Grant Morrisonin We3
Kohun aiheuttanut sci-fi henkinen eläinsarjakuva, jossa kolme labrasta karannutta eläintä pääosassa. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sarjakuvan sanomana on eläinkokeiden vastaisuus.
Frank Millerin Hard Boiled
Klassikko joka inspiroi Matrix elokuvia. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Mies saa kuulla olevansa robotti ja hänen elämänsä olleen harhaa. Sanomaa on osin tulkinnanvarainen, mutta Miller myös ripottelee yksityiskohtia sinne tänne dystopiastaan.
Charles Burnsin Musta Aukko
1970-luku ja aids ja hiv ihan uudesta näkökulmasta. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sukupuolitaudit esitetään niin, että ne tekvät ihmisistä groteskin hirviön. Sanomana voisi sanoa olevan, että ei tule tuomita ihmisiä ulkomuodon tai ennakkoasetelman perusteella.
Daniel Clowesin Wilson
Tarina miehestä joka etsii itseään vanhuuden päivillä ja omaa paikkaansa elämässä. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Wilsonin kitkerät mielipiteet herättävät jo itsessään sanomallisia ajatuksia, mutta monesti me myös heitämme elämämme hukkaan etsiessä tarkoitusta, ja lopulta on liian myöhäistä.
Garth Ennisin Preacher
Pappi saa haltuunsa lähes jumalalliset voimat, ja lähtee yhdessä vampyyrin ja exänsä kanssa metsästämään Jumalaa palauttaakseen ne. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanomaa ei tarvitse etsiä tästä fantasiaa ja uskonkrittiikkiä koskevasta satiirisesta teoksesta.
Matzin ja Luc Jacamonin Tappaja
Palkkatappajan sielunelämästä ja työstä kerttova sarjakuva. Tiivistunnelmainen trilleri joka saa palkkatappajan näyttämään kunnon tyypiltä. Noir-henkinen sarjakuva kertoo kyynisestä palkkamurhaajasta, jonka mielentila alkaa horjua pitkäksi venähtävän tappokeikan aikana. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanma lienee että kaikki elämässä ei ole niin mustavalkoista.
Art Spiegelmanin Maus
Mullistava eläinsarjakuva toisesta maailmansodasta jossa kissat ovat natseja ja hiiret juutalaisia. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma lienee totuus.
Bryan Talbotin The Tale of a one bad rat
Synkkä tarina lapsen hyväksikäytöstä Beatrix Potterin siivittämänä. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma on viattomuudessa, ja sen menettämisessä kauhealla tavalla.
Brian K. Vaughanin Y: The Last Man
Kaiki muut miehet ovat kuolleet lukuunottamatta yhtä. Post-apokalyptinen moderni klassikko joka vetää vertoja Omega Manille. Sopii niin teineille kuin aikuisille. Sanoma lienee naisen arvostus yhteiskunnassa.
Brian K. Vaughanin Pride of Bagdad
Sotatarina jossa pääosassa ovat yllättävä taho, nimittäin eläintarhasta karanneet leijonat. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoman keskiössä eläinten näkökulma ihmisten sotien ja ihmisten mielettömyyteen.
Marc-Antoine Mathieun Jumala itse
Kun Jumala laskeutuu maan päälle ja astuu väestönlaskennan jonoon, seurauksena ei ole ikuinen onni ja autuus – vaan jumalaton sekasorto. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma liityy uskontojen satiirisointiin.
Joann Sfarin Pikku Prinssi
Avaruudessa käyty keskustelun katkelma täynnä filosofiaa. Kaunis sovitus kauniista kirjasta ja sadusta joka muuttaa ihmisen näkemyksiä maailmasta sukupolvesta toiseen. Sopii kaikenikäisille. Sanoma on että, meidän kaikkien tulisi ajatella enemmän.
Jan Anderssonin Peräkammarin poika
Todella voimakas visuaalinen matka syrjäytyneen nuoren mielenmaisemiin. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma liikkuu mielneterveysongelmien ja syrjäytymisen äärellä.
Ozamu Tezukan Viidakon valtias
Teos joka insprioin Leijonakuningas elokuvan. Tezukan kauneimpia töitä. Kaikenikäisille. Vahva luonnonläheinen sanoma, kuten kaikissa Tezukan töissä.
Apostolos Doksiadis ja Khristos H. Logicomix: Nerouden ja hulluuden rajalla
Sarjakuvaromaani, joka kuvaa logiikan kehitystä 1900-luvun alussa päähenkilönä Bertrand Russell. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma asettaa kysymyksen, että ehkä logiikassa on ratkasiu ihmiskunnan kaikkiin kysymyksiin? Ainakin se voi tuoeda yhtä paljon lohtua kuin uskonnot.
Max: Peter Pank
Mahtava Peter Pan parodia jossa mukana eroottinen punk ote. Sopii ehdottomasti aikuiseen makuun. Sanoma on punk. Tai siis...punk on sanoma.
Derf Backderfin My Friend Dahmer
Todella mahtava teos. On kiehtovaa ja surullista nähdä miten tavallinen mies matkaa pimeyteen ja kuinka hänestä tulee yksi historian tunnetuimmista sarjamurhaajista. Teos onnistuu vakvasta aiheestaan huolimatta olemaan sekä hauska, viihdyttävä, koskettava että myös ajatuksia herättävä. Luettuasi tämän, tai katsottuasi siitä tehdyn hienon elokuvan, et enää koskaan tarkastele sarjamurhaajia samoin kuin ennen. Tämän tarinan myötä heillä on sielu ja elämä eivätkä he ole vain juttuja lehdissä. He ovat ihmisiä koulussa, työssä...ihan missä vain. Ehkä olet joskus tavannut yhden heistä kun hän vielä oli viaton? Suosittelen ehdottomasti aikuisille kypsien teemojensa vuoksi. Sanoma on jälleen siinä miltä hyvät asiat voivat aluksi näyttää.
Armo / Emmi Valve
Todella upea, mestariteos! Pitäisi löytyä jokaisen sarjakuvaharrastajan hyllystä. Herättää enemmän ajatuksia mielenterveydestä kuin mikään teos vuosikausiin! Suosittelen aikuisille sen kypsien teemojen vuoksi. Sanoma liittyy mielenterveysongelmiin.
Joe Kelly I Kill Giants
Jokaisen fantasiafanin sydämessä asuu tämän sarjakuvan päähenkilö joka on hieman jäänyt jumiin omaan fantasiamaailmaansa. Sarjakuvasta on tehty myös mainio elokuva. Suosittelen niin aikuisille kuin teini-ikäisille. Sanoma on eskapismissa.
Robin Furth ja Peter David: Musta torni
Stephen Kingin kirjasarjan maailmaan sijoittuva sarjakuva, josta tuli kaksi ensimmäistä kokoelmaa suomeksi. Kokoelmia on yhteensä 11-15 riipppuen kokoelmatyypistä ja painoksista. Suosittelen lukemaan kaksi ensimmäistä, ja sitten päättämään onko sen arvoista. Suosittelen niin aikuisille kuin teini-ikäisille. Sanoma vaihtelee, mutta edetessään keskeisin teema ja sanoma on pakkomielle.
David B.:n Epilektikko
Aito ja elämänkerrallinen kuvaus epilepsian vaaroista laajentaa ehdottomasti surullisella, mutta kiehtovalla tavalla kuvaa siitä mitä kaikkea sarjakuvissa voidaan käsitellä. Sanoma on epilepsian vaarat.
Alison Bechdelin Hautuukoti / Äideistä parhain
Bechdelin kirjoittamissa molemmissa sarjakuvissa on laaja kirjo teemoja aina seksuaalisesta itsensä löytämisestä kuolemaan, ja kuinka kaikkea tuota tulee käsitellä. Bechdelin elämänkerralliseen maailmaan paetessa saattaa löytää itsensä monien aitojen, mutta erikositen ihmisten joukosta. Sanoma on että ensin tulee hyväksyä historiansa jotta voi hyväksyä itsensä, ja lopulta muutkin.
Scott Mccloudin Sarjakuva - Näkymätön taide
Tämä tulisi jokaisen sarjakuvaa väheksyvän lukea ensikädessä jotta ymmärtää taidemuodon laajaa mahdollisuuksien kirjoa, joka ei rajoitu vain lapsille suunnattuun roskaan ja aikuisille suunnattuun järjettömään myrkylliseen törkyyn. Sarjakuvalla on paljon annettavaa, ja tämä sarjakuva antaa alun sille että mitä. Sanoma on sarjakuva.
Joann Sfarin Rabbin Katti
Kun rabbin perheen kissa alkaa yhtäkkiä puhua ja vaatia pääsyä juutalaisten joukkoon, muuttuu hänen elämänsä hyvin kummalliseksi. Vahvoja teemoja käsittelevä sarjakuva ottaa vaikutteita Sfarin omasta elämästä, mutta hän tuskin varmaan kuuli kissansa puhuvan kirjaimellisesti. Silti harvinaista että juutalaisuutta käsitellään sarjakuvassa näin luontevasti, arvokkaasti ja uudesta näkökulmasta. Sarjakuvan sanoma on että kuka tahansa voi olla mitä haluaa.
Charlie Christensenin Aarne Ankka
Aarne Ankka on kirjallisuutta harrastava, rahaton tukholmalainen, joka arvostelee sapekkaasti ruotsalaista yhteiskuntaa ja elämäntapaa, vippailee kaveriltaan Krilleltä rahaa oluen ostoon ja yrittää houkutella naisseuraa tekeytymällä väärinymmärretyksi runoilijasieluksi. Epäsympaattisista piirteistään huolimatta Aarnessa on myös idealistin ja romantikon vikaa, mikä ehkä selittää hänen huonon sopeutumisensa nyky-yhteiskuntaan. Sanoma on yhteiskuntakritiikin tärkeydessä.
James O'barr: The Crow
James O'barrin The Crow on surullisuudessaan kaunein rakkaustarina koskaan. Tyttö raiskataan samalla kun poika ja sama tyttö tapetaan. Poika palaa enkelinä, poika tappaa häntä vastaan rikkoneista jokaisen yksi kerrallaan.
The Crow on Jamesin turhautumien melankolista purkamista. Jos olet teini-ikäinen ja luit tämän, sinun pitäisi nyt olla vaikuttunut. Oikeastaan sinun pitäisi perustaa tälle pieni kultti. Aikuinen lukija arvostaa ehkä enemmän teoksen taiteellisia arvoja. Sanoma on rakkaus ja menetys.
Brian Azzarello: Lex Luthor: Man of Steel
Teräsmiehen arkkivhollinen Lex Luthor esitetään aivan uudessa valossa tässä traagisessa rakkaustarinassa. Suosittelen lähinnä aikuisille rankkojen teemojen vuoksi. Sanoma on uhrauksessa, joka menee yli rakkauden ja valitsee ideologian.
Mark Millar: Kick-Ass
Jos supersankareita olisi oikeasti olemassa, se todennäköisesti tapahtuisi juuri näin. Millarin tyly paatos repii rikki supersankari sarjakuvan nätin kuvan, ja näyttää karun todellisuuden taikahattujen ja muiden fantasiaelementtien takaa, ja kertoo kuinka kävisi kylmässä todellisuudessa, kun nuori poika päättää ryhtyä supersankariksi. Väkivaltaisen sisältönsä vuoksi suosittelen lähinnä aikuisille. Sanoma on jos supersankareita olisi olemassa oikeassa maailmassa, maailma ei olisi yhtään sen parempi paikka.
Mark Millar: Civil War
Sarjakuva josta kaikki Marvel Studios leffat ovat ottaneet mallia ja saaneet inspiraationsa. Se on sekä kritiikki supersankari sarjakuvalle, että myöskin poliittisin supersankari sarjakuva koskaan. Millar repii koko Marvel Universumin palasiksi ja jakaa sen kahtia ja modernisoi sen. Itsenäisenä teoksena se on yhä saavuttanut paikkansa yhtenä suurimpana supersankari eepoksena. Suosittelen sekä aikuisille että teineille. Ehkä kuitenkin enemmän aikuisille. Sanoma on identiteetin tärkeydessä.
Alan Moore: Watchmen (suom. Vartijat)
Mooren luoma supersankari sarjakuvien Citizen Kane ja Blade Runner herättää yhä tänäkin päivänä keskustelua sekä elokuvana että sarjakuvana. Loistava keskustelunaihe sarjakuvaharrastajien piireissä olit sitten mitä tahansa mieltä itse teoksesta. Suosittelen lähinnä aikuisille sen kypsien teemojen vuoksi. Jos ikinä mietit että voiko supersankari sarjakuvalla kertoa jotain syvällistä, niin tässä vastaus. Eli voi. Sanoma liittyy maailman pelastamiseen.
Frank Miller: Yön Ritari
Toinen runsaasti keskustelua herättävä teos. Batmanin koko tarinan huikea lopetus. Yhä monesta Millerin Yön Ritari on ainoa tapa lopettaa Batmanin loputon saaga ja taistelu rikollisuutta vastaan. Itse väitän että ylipäätään paras ikinä tehty Batman tarina. Suosittelen aikuisille jotka pohtivat mistä löytää hyvää jatkoa Watchmenille. Sanoma on että jopa vanha koira voi oppia uusia temppuja.
Kevin Smith: Hämähäkkimies ja Musta kissa (eng. Spider-Man/Black Cat: The Evil That Men Do)
Pieni vähälle huomiolle jäänyt mestariteos joka loi syvyyttä kahden nimikkohahmon välille. Suosittelen lähinnä aikuisille johtuen sen väkivaltaisista teemoista. Sanoma on että väkivalta on aina väärin.
Alan Moore: V niin kuin Verikosto
Suositeltavaa lukea vaikka olisikin nähnyt elokuvan, ja mielellään suomeksi aivan loistavan käännöksen vuoksi. Suosittelen aikuisille sen kypsien teemojen vuoksi. Sanoma on, että ideologiat ovat luodinkestäviä.
The Pro / Garth Ennis
Todella rohkea ja hauska supersankari parodia, joka osoittaa että kuka tahansa voi olla supersankari, jopa paikallinen katuhuora. Suosittelen lähinnä aikuisille hyvin seksuaalisen sävyn vuoksi ja ronskin kielenkäytön vuoksi. Sanoma on että kuka tahansa voi olla sankari.
Ian Rankinin Synkkiä Enteitä ( eng. Dark Entries)
Inspector Rebus ja muista rikosromaaneista tuttu Ian Rankin kirjoitti tämän oman tulkintansa John Constantinen hahmosta, joka satiirisoi tosi-tv:tä. Constantine joutuu asukkaaksi tosi-tv sarjaan liittyvään taloon, ja kaikki ei taaskaan tietenkään ole niinkuin pitää. Suosittelen tätä taskukirjaa lähinnä aikuisille sen kypsien teemojen vuoksi. Sanoma on...tosi-tv on perseestä.
Stan Leen ja Moebiuksen Hopeasurffari
Todellinen klassikko. Eurooppalainen sarjakuva ja amerikkalainen sarjakuva kohtaavat tässä aivan huikeassa sarjakuvaromaanissa, jossa käsitellään uskontojen mielivaltaisuutta yhteiskunnassamme aidon runollisesti ja vakavasti, psyen kuitenkin supersankari perinteessä. Suosittelen niin aikuisille kuin lapsille kuin teineille. Sanoma on uskontojen hulluus.
Kevin Smithin Daredevil
Sarjakuva-aiheisista elokuvistaan lähinnä tunnettu Kevin Smith näkyy myös tällä listalla muutaman kerran. Mutta mikä henkilökohtaisella tasolla teki hänen tuotannossaan ensimmäisenä vaikutuksen oli hänen Daredevil sarjakuvansa joka on ehdoton klassikko. Suosittelen tätä sarjakuvaa lähinnä aikuisempaan makuun. Sanoma on uskontojen hulluus.
Warren Ellis: Planetary
Planetary on supersankareiden X-Files tai Tähtiportti, jossa tarkasteltavana ei ole vain oudot yliluonnolliset ilmiöt, vaan kokonainen populaarikulttuurihistorian ala, supersankarit. Se pureutuu metatasolla supersankari ilmiön juurille, mutta samalla se kertoo eheän tarinan uniikilla tavalla ilman vähäisintäkään toimintaa. Sanoma on että kaikella on historiansa.
Ann Nocenti: Daredevil
Nuorimies etsimässä liberaalia identiteettiään. Tiedän. Tuota varmaan ei pitäisi sanoa edes ääneen. Mutta sellainen minä olin kun tätä sarjakuvaa luin, ja osin siksi se varmaan kolahtikin. Sen teemoja ovat feminismi, kieroutuneet naiskuvat ja roolimallit vain muutaman mainitakseni. Kyseiselle nuorelle miehelle tämä kolahti kuin varpusparvi. Tiedättehän...se kun maailmassa on jotain vikaa mutta ette osaa nimetä mikä? Ennen kaikkea Nocentin Daredevil on supersankari sarjakuva. Mutta se ei tarkoita etteikö se voisi kertoa jotain itsestämme. Sarjakuvassa on mainio naistenoikeuksia ja isäsuhdetta käsittelevä sanoma.
Neil Gaiman’s Sandman
Sarjakuva joka muovasi uskonnollista elämänkatsomustani kaikkein suopeimmaksi. Sanoma on Unien mystyeerissä.
Alan Mooren Rämeen Olento (Swamp Thing)
Yksi merkittävimmistä identiteetti-sarjakuvista koskaan! Sanoma on että, jokainen meistä ansaitsee saada ja tulla rakastetuksi.
Kommentit
Lähetä kommentti