7 Merkittävintä DC:n ja Marvelin eroa!

Multiversumin merkitys

DC:n multiversumilla on pitkä historia, mutta sen keskeisin ero on, että se on osa DC:n sisäistä tarinakaarta, siinä missä Marvelilla se on vain tila jota käytetään What if skenaarioihin. Myöhemmin toki myös DC:llä on syntynyt Elseworlds ja Imaginary tales konseptit täyttämään kysynnän vastaaville skenaarioille. Mutta jopa tällöinkin kyseiset tarinat ovat täysin 100% jatkumoa muun DC Universumin kanssa, vaikka sijoittuvatkin vaihtoehtoiseen universumiin.

Tämä mahdollistaa esimerkiksi vampyyri-Batmanin tai kommunisti-Teräsmiehen kohtaamisen perinteisen DC Universumin vastineen kanssa. Marvelilla multiversumin merkitys on ainoastaan MCU elokuvissa tullut tällä samalla tavalla merkittväksi, mikä tosin onkin johtunut Marvelin diileistä Sonyn ja Foxin kanssa, jotka ovat tavallaan pakottaneet Marvelin tähän ratkaisuun. DC:llä kuitenkin vastaava idea esiteltiin sarjakuvissa jo 1950-luvun lopussa kun Earth 2 ja Earth 1 Flash kohtasivat.

Olisi mahdotonta kuvitella DC Universumia ilman että multiversumilla olisi iso merkitys sen tarinakaaressa, toisin kuin Marvelilla, jolla multiversumin olemassaolo ei ole kerronnallisesti yhtä välttämätön osa Marvel Universumin rakennetta. DC Universumi on siis jollakin tasolla isompi käsite kuin Marvel Universumi.

Sanan mutantti merkitys

Siinä missä Marvelilla on pitkäkin historia ja lore mutantti sanan kanssa, on DC:llä kyseinen sana yhä käytössä sanan vanhankantaisemmassa merkityksessä, eli jonkinlainen radioaktiivinen hirviö tai vastaava epämääräinen. Marvelilla sanalla viitataan erityisesti X-Men sarjakuvien sivuilla ja lehden spin-off sarjakuvissa ja koko Marvel Universumissa oleviin hahmoihin, jotka ovat saaneet voimansa jonkun geenipoikkeaman vuoksi, ja siten teknisesti ottaen syntyneet sellaiseksi, vaikka itse voimat usein ilmenevätkin teini-iässä, jonka vuoksi ne osin vertautuu puberteetti-ikään.

Mutanteilla on valtavan pitkän historian omaava allegorinen merkitys Marvel universumissa, johon kuuluu näiden olentojen syrjimistä yhteiskunnassa. DC:llä aihe tai teema ei ole toki täysin tuntematon, mutta heillä käytössä on metaihminen termi, jolla viitataan usein supervoimat saaneisiin. Sanaa kuitenkin käytetään yllättävän vähän eikä sen ympärille ole luotu yhtä pitkää allegorista tai tematiista vuorovaikutusta, vaikka toisinaan aihetta onkin käsitelty.

Rebootit

DC:llä on tapana noin 20 vuoden välein puhdistaa sarjakuvakenttänsä pitkistä juonikuvioista, ja luoda kokonaan uusi aloituspiste uusille lukijoille. Traditio on peräisin itseasiassa jo 1970-luvulta, jolloin DC ensimmäistä kertaa modernisoi joitakin lehtiänsä uudenpaan uskoon. Vasta kuitenkin 1980-luvulla Crisis on Infinite Earthsin myötä tämmöinen traditio vakiinnutti muotonsa. Tämmöinen vastaava toimenpide on tehty DC:llä siis jo yhteensä 4 kertaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Batmanistä on pelkästään normiuniversumissa jo neljä eri versiota, joista jokaisella on ihan oma lorensa. Usein itse modernisoinnit ovat melkoisen pieniä, mutta sillä on todellakin etunsa.

Vanhaan Marvelin sekavaan sillisalaatti jatkumo-linjaan tottuneen voi toki olla vaikea sitä käsittää, mutta se on osin myös kehitetty kaupallisista ja ihan loogisista syistä. Esimerkiksi on tunnettu tosiasia, että yhtiö ei tule haluamaan aikuistaa hahmojansa ikinä, joten DC on tehnyt sarjakuvakonsernistaan helpommin lähestyttävän sillä, että hahmot vanhenevat, mutta niiden saavutettua tietty lakipiste, kaikki palautetaan pääasiallisesti alkupisteeseen. Jotkut peruasiat toki säilyttävät muotonsa. Tämä linja helpottaa myös usein uutta kirjoittajaa luomaan uutta materiaalia, ilman että tämän tarvitsee tiivisti seurata tai tehdä taustatyötä valtavan jatkumollisen kontekstin säilyttämiseksi. Jokainen kirjoittaja siis luo juoksullaan oman version, tulkinnan hahmostaan.

Vaikka tässä ratkaisussa on ilmeiset ongelmat, kuten jatkuvuuden konseptin lievä puute pidemmässä kaaressa, niin casuaalille ja uudelle lukijalle se on siitä huolimatta helpottava ratkaisu. DC on kokeillut perinteisen jatkumon käyttämistä, mutta johtuen hahmojen vanhentuneesta luonteesta, se ei ikävä kyllä toiminut samalla tavalla DC:n sarjakuvissa. Lukijat eikä yhtiö itsekään ei ollut valmis muutokseen.

Marvelilla on myös koitettu kerran jatkumon totaalista pyyhintää ja uuden aloituspisteen luomista. Heroes Reborn ei kuitenkaan toiminut ihan yhtä mallikkaasti, mutta vika oli enempi tarinoiden laadussa ja kokonaisuuden esiintuomisessa. Tämä ei tarkoita etteikö Marvelia vaivaa suuren ja pitkän jatkumon kokonaisuus. Toisaalta, yhtiöiden tapa tuottaa sarjakuvia on hyvin erilainen, ja siksikin samat ratkaisut eivät ratkaise samoja ongelmia. Sittemmin Marvel on löytänyt niinsanotun soft-reboot tyyppisen tavan, eli relaunchin. Ideassa siis säilytetään olemassaoleva jatkumo, mutta luodaan aloituspiste, jossa aiemmalla jatkumolla ei ole niin suurta painolastia. Myös DC on käyttänyt samaista relaunch menetelmää, ja varsin onnistunein tuloksin, joista esimerkkinä vaikkapa Rebirth linja. Usein kuitenkin nämä sekoitetaan rebootteihin, joita on toistaiseksi tapahtunut vain 4 kertaa.

Marvelin menetelmä on hieno paperilla. Ajatus pitkästä historiasta joka ulottuu aina maailmankaikkeuden syntyyn asti, on ajatustasolla kiehtova. Sitä vain ei erityisemmin hyödynnetä Marvel sarjakuvissa. Historiasta on hyötyä vain jos sitä käsitellään ja sen ympärille luodaan mytologiaa ja mysteeriä. Aikamatkustus tarinat olisivat yksi tapa hyödyntää tätä historiaa. Se on mitä parhain tapa kertoa ajankulumisesta kyseisessä universumissa. Toki Age of Ultron ja Bendisin X-Men juoksu hyödynsivät tätä, mutta sitä hyödynnetään silti liian harvoin. Pitkä historia luo pitkän perspektiivin menneisyyteen.

Kaupallinen strategia

DC:n ja Marvelin kaupallinen strategia on hyvin erilainen. Siinä missä Marvel luottaa vahvasti moderniin kerrontaan, joka on usein sidoksissa sen hetkiseen aikaan ja sen luomiin muotivirtauksiin, on DC päinvastoin parhaimmillaan, toimivimmillaan ja juuri kiehtovimmillaan nostalgiassa, jossa viitataan vanhoihin pieniin 24 sivun pituisiin klassikkotarunoihin, ja niiden luomiin nostalgisiin perustuksiin. Marvelin juoksut ovat alusta asti kulkeneet suoraa tietä niin että jokainen lehti edustaa osaa suuremmasta kokonaisuudesta, jolloinka perustukset luodaan ajanmittaan, jolloin Marvelilla on vain harvoja tämmöisiä irrallisia yksittäisiä klassikoita. Kun DC lähtee luomaan sarjakuvakokoelmia menneisyytensä tarinoista, ne todella ovat kokoelmia, eivätkä kokonaisuuksia.

Kun DC:llä taas sitä vastoin tapahtuu kaikkia hahmoja koskeva valtaisa iso tapahtuma, se on aina kriisi, Crisis, kun taas Marvelilla se on kesäinen tapahtuma, event. Molemmat yhtiöt toimivat siis samoin, mutta tapahtuman nimi luo erilaiset odotukset niiden tapahtumien luonteelle. DC vertaa multiversumin kokemia tuhoja tai mullistuksia tai uudistuksia oikeanmaailman poliittisiin sotiin tai katastrooffeihin. Ironisen tästä toki tekee se, että Marvelin kesäiset tapahtumat ovat usein Civil Warin ja vastaavien myötä paljon poliittisempia kertomuksia, jolloin nimitys kriisistä olisi ehkä heidän tapahtumille sopivampi nimitys.

Toisaalta, koska DC:n tapahtumat ja lehdet ovat puhtaammin eskapismia tässä mielessä kuin Marvelin niin lause ”Kunpa oikean maailman kriisit olisivat yhtä piristäviä kuin DC:n sarjakuvien kriisit...” on varsin positiivinen eskapistinen kontrasti. Se on myös kaupallisesti melko toimiva konsepti. Hauska nyanssinen ero.

DC on myös luonut hyvän pohjan itselleen sarjakuvaromaanien markkinoilla. Tämä ei ole mikään ihme, sillä vaikka Will Eisner loikin periaatteessa sarjakuvaromaanin perusidean, niin juuri DC esitteli idean supersankari sarjakuvien markkinoille jo 1980-luvulla. Tämä luonnollisestikin loi täysin uuden maailman käsiteltäväksi aikuisille suunnatun sarjakuvan kentällä, ja myös mahdollisuuden käyttää tunnettuja hahmoja hivenen eri tavoin. Yhä edelleen sarjakuvaromaanien markkinoilla DC vie kiistattomasti voiton, kun taas näiden kahden yhtiön sarjakuvajuoksuja verrattaessa toisiinsa, on väittelyn aihetta pitkäksi aikaa.

Tämä ei silti tarkoita etteikö Marvelin sarjakuvaromaani tarjonta tarjoaisi toisinaan hyviäkin tuotteita. DC vain tuntee alueen selvästi Marvelia paremmin ja tietää kuinka myydä se lukijoille ja ennen kaikkea kirjoittajille. Tämä on itseasiassa osasyy miksi DC:n animaatioelokuvat ovat niin suuri onnistuminen kaikin puolin. Juuri näitä sarjakuvaromaaneja he hyödyntävät tehden niistä yksittäisiä elokuvia. Toki elokuvien joukossa on myös suurempia tarinakaari-kokonaisuuksia, jotka ovat myös menestyneet erinomaisesti, mutta nekin usein muodostuvat linjasta ”yksi elokuva kerrallaan ja sitten päätösosa joka yhdistää aiemmat juonenkäänteet”. Samaa metodia Marvel on hyödyntänyt Marvel Studiosin elokuvissa.

Live-action elokuvien puolellakin DC on menestynyt parhaiten juuri sarjakuvaromaanimaisten elokuvien tuottajana. Suuremmat DC jatkumot eivät pidemmän päälle kiinnostaa katsojia, koska he eivät usko että Batmanistä ja Teräsmiehestä riittää kerrottavaa kolmeksi elokuvaksi. Vaikka olenkin tästä hieman eri mieltä, niin olen samaa mieltä että DC on tosiaan onnistunut sarjakuvaromaanien kääntämisessä elokuvamuotoon paremmin kuin Marvel koskaan. Kun katsoo sitä järkyttävää määrää elokuvia jonka joutuu kertauksen vuoksi katsomaan jokaisen Marvel Studios elokuvan kohdalla, ei ole mikään ihme jos tälläinen yhden elokuvan vaihtoehto kuulostaa houkuttelevammalta. Kahden pitkän elokuvauniversumin seuraaminen voi muutenkin olla uuvuttavaa. DC:n suurimmat hitit ovat kaikki sarjakuvaromaanimaisia elokuvia.

Muutakin kuin supersankari sarjakuvaa

DC on julkaissut ylipäätään enemmän muutakin kuin supersankari-sarjakuvaa, esimerkiksi Vertigo linjan kautta. DC tunnetaan myös MAD-lehden oikeuksien nykyisenä omistajana. Marvel vain hyvin harvoin julkaisee nykyisin muun genren sarjakuvia, ja tuolloinkin kyse voi olla enempi lisenssi-sarjakuvista. DC:n sarjakuvatarjonta on siis kauttaaltaan monipuolisempaa. Puhumattakaan DC:n pitkästä historiasta aikuisemmalle lukijakunnalle kaupaksi menevästä sarjakuvasta, jota myöskin Vertigon tuotanto edustaa. Nykyisin DC hoitaa samaa tarjontaa Black Labelin kautta.

Temaattiset erot

Siinä missä Marvel keskittyy pääosin poliittisempaan moderniin sarjakuvaan, on DC:n sarjakuva usein kreikkalaisen jumalperinteen modernia esiintuomista eskapismin voimin ja nostalgiaa hyödyntäen. DC on toki tehnyt oman panoksensa poliittisempaan sarjakuvaan Vertigon ja sarjakuvaromaanien kautta. Mutta noin yleensä ottaen DC:n kantavin teema on, että miten jumalat voivat vaikuttaa yhteiskunntaamme suuremmassa linjassa. Tämäkin on omalla tavallaan poliittista, mutta teemaa on varioitu myös vähemmän poliittisesti ja yhteiskunnallisesti.

Tämäkään ei tarkoita etteikö DC:n sarjakuvissa olisi syvyyttä, usein enemmän kuin Marvelin pääosin kaupallisessa popkorn viihteessä. Marvelkaan ei nimittäin aina toista poliittisen tai yhteiskunnallisen trillerin kaavaansa, vaan usein heidän sarjakuvansa tuntuvat pitkän linjan elokuva-viittaukselta, ja ne usein nykyään ovatkin paljon elokuvallisempia kuin DC:n paljon mytologisemmat sarjakuvat. Myös Marvel on onnistunut sarjakuvien puolella toisinaan toisintamaan ja luomaan mytologisia yleismaailmallisia rakenteita, joista nyt esimerkkinä vaikkapa kosmiset tarinat, joita DC:n tuotannossa toki on usein enemmän, sillä mikäpä antaisi jumalille enemmän haastetta, kuin äärimmäisen loputtomalta tuntuva avaruus?

Suurin ero temaattisesti siis ei liene niinkään tarinoissa joita voi kertoa, vaan enempi lähestymis traditioissa ja siinä, että missä tämmöisen tarinan voi kertoa. Sarjakuvaromaani muodossa DC voi kertoa lähes minkä tahansa tarinan, kun taas Marvel kykenee samaisessa muodossa kertomaan vain tarinan syvemmin menneisyydestään tai hahmon perusluonteen piirteestä. DC:llä lähestymistapoja on useanlaisia, sillä myös moni elsewords jutusta lasketaan sarjakuvaromaanien joukkoon.

Marvelilla yleisin tulokulma supersankariin on muutoinkin, että hän kokee voimansa loputtomana kirouksena, joka tuo vastuun ja tehtävän, josta hän todellisuudessa haluaa eroon, yleensä huonoin seurauksin, päätyen aina samaan alkupisteeseen, jossa hänen on vain hyväksyttävänsä tehtävänsä ja itsensä. DC:llä tämä teema on harvoin edes mahdollinen, sillä hahmot usein hyväksyttävät itsensä ja voimansa lähes täydellisesti, ja niinpä usein ongelmaa näille hahmoille tuottaakin jumalalliset missiot ja haasteet, oli ne sitten älyllisiä tai muutoin mieltä kysyviä. Tämmöinen on harvinaista Marvelilla jolla jokainen supersankarin huoli on tunnetasoltaan vähintäänkin arkinen, yleinen ja sidoksissa meidän todellisuuteen. Usein Marvelin supersankarit ovat suorastaan Kafkamaisen vainotutja omassa elinpiirissään, mikä myös edesauttaa edellämainittuja dilemmoja.

DC:llä on enemmän sidekickkejä kuin Marvelilla, mistä on syntynyt niinsanottu traumatisoituneen sidekickin trope ja teema, mikä on toki vielä harvinainen mutta yhä lisääntyvä teema DC:n sarjakuvissa. Esimerkiksi Robinin isällinen palvonta Batmaniä kohtaan on osoittautunut hyvinkin traagiseksi ja suosituksi teemaksi, sillä se vain käy järkeen kyynisessä modernissa maailmassa, että lapsesta ei aina ole supersankareiden hommaan. Samaa tematiikkaa on toki kokeiltu toisinaan Marvelillakin, mutta yhä harvinaisemmin.

Vaikka DC onkin uskontojen suhteen ollut neutraalimpi, on sekin viimeaikoina alkanut asettumaan kannalle, että niitä voi hyödntää tarinoissa loukkaamatta. Marvel pyrkii yhä välttämään moista, vaikka Marvelilla onkin varsin monikulttuurillinen joukko uskontoja supersankareiden joukoissa edustettuina. Ehkä tuo kerronta tapahtuukin tuota kautta, eikä niinkään konkreettisemmalla tasolla. Marvelilla on kuitenkin nähty ihmiskunnan historian ensimmäiset sarjakuvien homohäät, kun taas DC:llä esiintyi ensimmäinen lesbo-supersankari. Marvel sitä vastoin esitteli ensimmäisen muslimi supersankarin, jolle DC ei ole osannut tarjota vieläkään mitään kovin onnistunutta takaisin.

Täytyy myös muistaa, että siinä missä DC:n supersankarit elävät jokainen fiktiivisissä kaupungeissa, elää Marvelin supersankarit todellisissa locaatioissa, mikä luo ison realismin ja eskapismin valtaan pyrkivän eron kummallekin yhtiölle. DC pyrkii eskapismiin, Marvel realismiin ja samaistutavuuteen.

Universaalit Lait

Universaaleilla laeilla tarkoitetaan sitä kuinka tietyt universumia koskevat säännölliset periaatteet toteutuu, oli ne sitten fysiikkaan tai yleiseen luonnon lakiin sidoksissa. Esimerkiksi Marvelilla aikamatkustus perustuu konstraktiiviseen faktaan, että aika itsessään on elävä ja mahdollisesti ajatteleva organismi, joka pyrkii jatkuvasti korjaamaan itseään, aikamatkustuksesta huolimatta, mikä tietysti tuottaa sekä normiuniversumin historian pysyvyyden että toiset aikalinjat. Tämä on oikeastaan pohjimmiltaan melko luova, kekseliäs ja syvällinen tapa selittää kuinka aika toimii Marvel Universumissa. DC:llä aikamatkustus on huomattavasti sekavampaa, ja tuntuu perustuvan nopeuteen, jonka harvat supersankarit voivat saavuttaa. Toki sekavuutta lisää Rip Hunter ja Booster Gold nimiset ilmeisemmin melko erilaisia aikamatkustus metodeja käyttävät hahmot.

Myös taian luonne on hyvin erilainen molemmissa universumeissa, sillä Marvelilla taika on selittämätön ilmiö, johon kovin moni ei kuitenkaan supersankareiden absurdissakaan maailmassa usko, koska tuo maailma tuntuu perustuvan lähinnä tieteelle, kun taas DC:llä taika on selitetty eräänlaisena tieteenmuotona. Eli asetelmat ovat periaatteessa melko päinvastaisia. Taika on myös merkittävä Teräsmiehen heikkous, koska teknisesti sillä pystyy manipuoloimaan Teräsmiehen voimienkin fyysistä olemusta ja siten jopa potentiaalisesti vahingoittaa häntä. Mutta tässäkin täytyy muistaa, että samaan pystyyn myös tarpeeksi voimakas jumalolento, jolla vain sattuu olemaan kyky muokata todellisuutta. Tavallaan Teräsmiehen heikkous ei ole niinkään taikuus, vaan voima joka kykenee muokata todellisuutta.