Syväanalyysi Muumit

Muumipeikon hahmo syntyi Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien perheen kesäpaikan ulkohuussin seinalle, Toven väiteltyä veljensä kanssa filosofiasta. Veli mainitsi filosofi Immanuel Kantin sanat, johon vastauksena Tove piirsi pilakuvan Kantista. Pilakuvassa oli pitkä kuonoinen tärkeilijä, joka oli perusta muumien hahmoille.

Hahmo kehittyi pitkin 1930-luvun alkupuolta ja esiintyi Toven akvarellitöissä, mutta nyt ne olivat mustia hieman nykyisen muumin kaltaisia olentoja. Pian Jansson alkoi käyttää hahmoa myös Garm lehteen tekemissään pilapiirroksissaan, joissa se toimi tekijän tunnusmerkkinä yhdessä signeerauksen kanssa. Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (Niisku), mutta myöhemmin se sai nimen Muumi tai Muumipeikko. Alkuperäinen musta muumi hahmo esiintyy myöhemmissä Muumi tuotannossa esi-isä nimellä, mikä luo hauskan metakontekstin muumihahmojen syntyyn.

Uusi nimi Muumi oli peräisin Toven enon Einar Hammarstenin keksimästä höpsöstä tarinasta. Tämä oli kertonut ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta ”Muumipeikosta” kiusoitellakseen Tovea harkitsemaan kahdesti ruuan näpistystä.

Alkuvaiheissaan muumit olivat pelottavia olentoja, mustia ja punasilmäisiä, eräänlaisia henkilökohtaisia demoneita. Ne olivat laihoja ja usein sarvipäisiä. Muumikirjojen myötä ne muuttuivat ystävällisiksi hahmoiksi. Tämä luo kiehtovan kontrastin pelon voittamisesta Toven elämässä.

Ensimmäinen muumikirja Muumit ja Tuhotulva syntyi talvisodan aikoihin vuoden sisällä. Tove kirjoitti kirjan puhtaaksi ja kuvitti sen jatkosodan vielä vallitessa. Se ilmestyi vuonna 1945 ja huolimatta sen huonosta menestyksestä, hän kirjoitti heti perään vuonna 1946 ilmestyneen Muumipeikko ja Pyrstötähti kirjan.

Kirjoista kumpikaan ei ehkä menestynyt vielä ilmestyessään, mutta jälkikäteen ne on tulkittu allegoriaksi sodalle. Ensimmäisessä kirjassa Muumit menettävät kotinsa tuhotulvan vuoksi, ja toisessa kirjassa maailmanloppu uhkaa komeetan muodossa. Vaikka kirjat eivät menestyneet, ehkä juuri sota teeman vuoksi, jälkikäteen niitä on arvioitu monella tapaa tärkeäksi ajankuvaksi.

Tove oli omien sanojensa mukaan halunnut kirjoittaa sadun jossa ei ollut prinssejä, prinsessoja ja lohikäärmeitä. Kenties hän halusi kirjoittaa sadun jolla olisi syvempi merkitys. Kun ajattelemme mielikuvaa Muumipeikosta komeetan vuoksi punertavan taivaan ja maan ympäröimänä, mielestäni Tove on tässä onnistunut. Tuo mielikuva tuo vahvasti mieleen sodan, vaikka se onkin peitetty sadun pehmeämpään maailmaan. Myös sodassa on selittämättömiä asioita, aivan kuten komeetassa joka uhkaa Muumilaaksoa. Toki vaikka voisimme selittää miksi komeetta on tulossa, emme voisi selittää kaikkea siihen liittyvää edes itsellemme. Vertauskuva on surullisuudessaankin voimakas ja puhutteleva.

Tove vaihtoi kustantajaa näiden kahden kirjan jälkeen. Kilpaileva kustantaja osasi myydä Toven kolmannen muumikirjan Taikurin hattu (1948) aina Britanniaan asti. Ja tämä oli viimeinkin Toven kaipaama läpimurto muumikirjojen parissa. Myös aiempi järjestyksessään toinen muumikirja Muumipeikko ja Pyrstötähti julkaistiin Britanniassa. Tove julkaisi myös neljännen muumikirjan, Muumipapan urotyöt (1950), jossa pääosassa on Muumipappa joka muistelee nuoruuttaan. Tove myös julkaisi sittemmin klassikoksi muodostuneen runoelma-muotoisen kuvakirjan nimelttään Kuinkas sitten kävikään? (1952) joka on varmasti edistänyt visuaalista muumikuvaa tuohon aikaan.

Suosio Britanniassa johti Associated Newspapers lehden sydikaattijohtaja Charles Suttonin yllättävään yhteydenottoon. Tammikuussa vuonna 1952 Sutton otti yhteyttä Toveen kysyen hänen kiinnostustaan kääntää Muumit sarjakuvamuotoon. Suttonin mukaan tavoitteena oli heti aikuisempi lukijakunta satiirisemmalla näkökulmalla, jossa parodioitaisiin sivistynyttä elämäntapaa johon oli totuttu.

Tove oli aiemmin tehnyt yhden sarjakuvan Muumeista vuonna 1947 suomenruotsalaiseen Ny Tid lehteen. Tarina oli nimeltään Muumipeikko ja Maailmanloppu, ja se oli eräänlainen adaptaatio Toven Muumipeikko ja Pyrstötähti kirjasta. Teos oli tehty kuitenkin aikaan, jolloin Euroopassa ei vielä käytetty puhekuplia sarjakuvissa, vaan teksti oli sijoitettu ruutujen alapuolelle. Kyse oli niinkutsutusta vanhan polven sarjakuvasta. Sarjakuva on koottu yksiin kansiin suomeksi jälkikäteen, mutta tuolloin se oli saanut osakseen lähinnä lehden lukijankuntaan kuuluvan vasemmiston kritiikkiä liiallisesta porvarillisuudesta. Lehti ei sen koomin ollut pyytänyt lisää sarjakuvia Tovelta, ja teos jäi pitkäksi aikaa unholaan, vaikka siinä esiintyi monet muumihahmot ensimmäistä kertaa visuaalisessa muodossa.

Nyt kuitenkin Tovelle tarjoutui uusi tilaisuus Muumi sarjakuvien parissa. Tove allekijroitti 7 vuotta kestävän sopimuksen Associated Newspapersin kanssa, ja yhdessä Suttonin kanssa he lähtivät muovaamaan Muumeista kaupallisesti menestyvää, mutta toimivaa sarjakuvaa. Jopa ajatusta haamukäsikirjoittajista pyöritettiin mielessä, mutta lopputuloksena Tove päätyi itse sekä piirtämään että käsikirjoittamaan Muumipeikko sarjakuvaa, jota alettiin julkaista Evening News nimisessä lehdessä jolla oli 12 miljoonan kappaleen levikki tuohon aikaan.

Moomin nimellä lehdessä esiintyvä sarjakuva alkoi 20. Syyskuuta vuonna 1954 juuri sopivasti viidennen muumikirjan, Vaarallinen juhannus kirjan ilmestyessä samana vuonna. Sarjakuva sai paljon näkyvyyttä kiitos sen huomiota herättäneen mainoskampanjan, ja se alkoi nopeasti ilmestymään myös muissa maissa, jopa 40 eri maassa, ja sen päivittäisiä lukijoita oli hurjat 20 miljoonaa koko sarjakuvan elinaikana. Suomeen sarjakuva tuli Ilta-sanomiin vain vuosi alkamisensa jälkeen. Muumi sarjakuvia julkaistiin pääosin Euroopassa, mutta myös Kanadaan. Ainoastaan Yhdysvalloissa ei suostuttu julkaisemaan Muumit sarjakuvia lehdissä, mutta useita kymmeniä vuosia myöhemmin niitä on julkaistu kokoelmina.

Tove sekä piirsi että käsikirjoitti ensimmäiset 14 Muumipeikko sarjakuvatarinaa täysin yksin, mutta tämän jälkeen hänen veljensä Lars Jansson liittyi mukaan käsikirjoittamaan, ja juuri hän käänsi alunperinkin sarjakuvat englanniksi. Samaan aikaan sarjakuvien ilmestymisen kanssa ilmestyi myös Taikatalvi (1957) niminen kuudes muumikirja.

Sarjakuvan muumimaailma erosi kirjojen muumimaailmasta toki useissa suhteissa. Lisäksi Jansson kehitti sarjakuvaa varten lukuisia sivuhenkilöitä, jotka eivät koskaan esiintyneet kirjoissa. On myös tärkeää muistaa että Muumimammakin sai ikonisen esiliinansa Suttonin ehdotuksesta, kun haluttiin että muumihahmot olisivat helposti toisistaan erottuvia. Esiliina vakiintui Muumimammalle myös muihin medoihin.

Keskeisin ero sarjakuvan ja kirjojen välillä kuitenkin oli, että siinä missä kirjoissa saatettiin pysähtyä pitkillekin syvällisille mietteille, sarjakuvassa keskityttiin anarkistisempaan ilmapiiriin jota muumihahmojen boheemi luonne suorastaan kerjäsi. Yleisin niinsanottu kaava sarjakuvatarinoissa oli, että yksi muumihahmoista romantisoi jotakin aihealuetta, vaikkapa villiä länttä, ja sitten tarinan edetessä tuo romantisoitunut kuva yksinkertaisesti romutettiin. Tove itse ei pahemmin satiirissaan koskenut nykyaikaan, mutta monet romantisoidut maailmankuvat saivat silti kyytiä.

Vaikka sarjakuvan muumimaailma ei ollutkaan yhteneväinen kirjojen kanssa, Tove sovelsi siinä muumikirjoissa käyttämiään aiheita. Esimerkiksi sarjakuvan Viidakkoelämää lähtökohta viidakoksi muuttuvasta Muumilaaksosta on otettu suoraan Taikurin hattu kirjasta, vaikka toteutus erosi jälleen kirjan maailmasta. Sama koskee Muumipeikko rakastuu sarjakuvatarinaa joka alkaa tulvakohtauksella joka muistuttaa Vaarallisen juhannus kirjan vastaavaa. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään kierrättämisestä, vaan enempikin Tove tavallaan psrodioi itseään sarjakuvan muodossa.

Vaikutteet kulkivat kuitenkin myös toiseen suuntaan sillä Muumiperhe ja meri sarjakuvatarina, jossa muumit muuttavat autiolle majakkasaarelle, on toiminut lähtökohtana sarjakuvauran jälkeen kirjoitetulle kirjalle Muumipappa ja Meri (1965) jossa Muumipapan romanttiseen innostukseen paneudutaan sarjakuvatarinaakin syvällisemmin. Kirja on Toven parhaimpia romaaneja.

Vuodesta 1957 eteenpäin ilmestyneet seitsemän viimeistä Toven piirtämää tarinaa ovat juoneltaan Janssonin sisarusten yhteistyötä. Tätä kehitystä voi seurata sarjojen signeerauksista. Toven yksin tekemissä sarjoissa on signeerauksena ”Tove Jansson”, yhteistyönä tehdyissä sarjoissa pelkkä ”Jansson” tai ei signeerausta lainkaan. Ensimmäinen sarjakuvatarina, jota Lars Jansson oli mukana käsikirjoittamassa, oli Muumipeikko villissä lännessä, ja tämän jopa hieman huomaa. Aikakone joka esitellään osaksi Muumi maailmaa, on peräisin tästä tarinasta, ja luultavammin Lars Janssonin keksimä idea. Tästä huolimatta tarinassa on silti yhä Tovemainen toistuva teema romanttisten mielikuvien romuttumisesta.

Tove kertoi nauttineensa sarjakuvan piirtämisestä pari ensimmäistä vuotta, mutta sen jälkeen sopimusvelvoitteen täyttäminen muodostui rasitteeksi. Seitsenvuotisen sopimuksen päättyessä 1959 hän päätti lopettaa sarjakuvan teon jotta voisi panostaa kirjailijan ja taidemaalarin uriinsa. Lars jatkoi opeteltuaan usean yön tuloksena piirtämisen taidon huomattuaan sisarensa luovan ahdingon, jota korosti se, että heidän äitinsä mielestä Muumien tulisi pysyä Janssonin perheellä. Lars oli ehdottomasti hyvä veli, joka ajatteli pidemmällä tähtäimellä kaikkien osapuolten parasta.

Toven viimeinen sarjakuvatarina, Muumipeikko ja Kultainen Häntä kuuluu samaan romanttisen ajattelun romuttumiseen perustuvaan tarinakaavaan, mutta tällä kertaa tarina on paljon henkilökohtaisempi, mikä sopii hyvin tähän. Tarinassa Muumipeikko saa kultaisen hännänpään, ja hänen hännästään tulee kuuluisampi kuin hänestä itsestään. Tarina heijastelee Toven suhdetta julkisuuteen, jonka hän oli saanut tässä kohtaa elämäänsä. Tai pikemminkin Muumeja, jotka saivat tämän julkisuuden.

Tove jatkoi Muumien parissa vielä Kuka lohduttaisi Nyytiä? (1960) kuvakirjalla, Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962) antologialla, Muumilaakson Marraskuu (1970) romaanilla ja Vaarallinen Matka (1977) ja Outo vieras Muumitalossa (1980) kuvakirjoilla. Näistä ainoastaan kaksi ensiksimainittua ovat jonkinlaisia klassikoita, mutta loput ovat enimmissä määrin unohdettuja.

Lars Jansson jatkoi Muumipeikko sarjakuvan parissa aina vuoteen 1975 johon mennessä hän työsti hurjat 52 sarjakuvatarinaa. Sittemmin vuonna 1993 hänen työtään Muumipeikon parissa jatkoi Matti Nisula, Jukka Torvinen ja Kimmo Torvinen niminen kolmikko yhteistyössä, Lars Janssonin valvoessa työtä, kunnes hänen tyttärensä Sophia Jansson on jatkanut heidän työnsä valvomista.

Muumeista on tämän jälkeen tehty lukemattomia erilaisia adaptaatioita. Niistä merkittävimmät ovat 4 tv-sarjaa ja 2 elokuvaa. Ensimmäinen Muumit aiheinen tv-sarja tehtiin Japanissa jo vuonna 1969 Mumin nimellä. Sarja otti aineistoa Toven luomuksista, mutta käytti niitä miten sattuu. Se oli myös hengeltään aivan liian väkivaltainen ja tunteellistenkin hetkien ajoituskaan ei ollut vielä kehittynyt aivan kohdilleen.

Hahmot myös poikkesivat suuresti sekä ulkomudoltaan että luonteeltaan Toven Muumi visiosta. Sarjaa kuitenkin tehtiin 65 jaksoa, ja se sai vuonna 1972 jatkona Shin Mumin nimisen jatko-sarjan, jonka teki animemaailman legenda Rintaro. Tällä kertaa jaksoja tehtiin 52.

Kumpikaan sarja ei ollut Toven tai sen puoleen muiden Janssonin perheenjäsenten mieleen, ja niitä ei ole esitetty Suomessa missään muodossa. Sarjat toimivat kuitenkin merkittävänä markkinointikoneistona Muumien tuomiseksi Japaniin, ja tekikin Muumeista Japanissa suositun. Jos jokin merkitys näillä kahdella sarjalla jälkikäteen tarkasteltuna oli, niin toimia japanilaisten muumi ymmärryksen kehityskaaren näyttäjänä. Useimmat Muumilaakson Tarinoita sarjan elementit on mukana sarjassa, mutta ne eivät vain tunnu ihan täysin löytävän paikkaansa tai eivät muutoin ole tasapainossa Toven Muumien kanssa kuten Muumilaakson Tarinoita sarjassa.

Toinen merkittävä muumisarja oli vuonna 1977 alkanut puolalainen Muumien Maailma nimellä jälkikäteen tunnettu stop-motion animaatiosarja. Vaikka sarjasta puhutaan puolalaisena, se on tarkalleen puolalaisten, itävaltalaisten ja saksalaisten yhteistuotannossa tehty. Yleensä ottaen Muumien Maailma sarja oli Toven muumi tuotannolle uskollisimpia sarjoja.

Se oli suosituimmillaan Isossa-Britanniassa pääosin sen ambient henkisen musiikin vuoksi, mutta myös koska se oli pitkään ainoa muumi-sarja jota tuolla on esitetty. Sarjaa tehtiin 78 alle 10 minuutin pituista osaa, jotka Briteissä yhdistettiin isompiin 30 minuutin jaksoihin.

Suomessa sarjan suosio on ollut hieman pienempää vaikka sitä on esitetty Suomen televisiossa 1980-luvulta lähtien, vaihtuvin kanavapaikoin. Vuodesta 2008 lähtien sarjan yhtenäisiä osia on muokattu elokuviksi Suomen markkinoille. Näitä elokuvia on ilmestynyt neljä (Vararallinen Juhannus, Punainen Pyrstötähti, Muumien Taikatalvi ja Muumipapan Urotyöt) jokainen elokuva perustuu tässä mielessä myös samannimisiin Toven kirjoittamiin muumikirjoihin.

Kolmannen merkittävän muumi-sarjan tuotanto alkoi jo vuonna 1981 ja oli muumisarjoista kaikkein merkittävin, sillä se johtaisi Muumien uuteen tulemiseen. Muumilaakson Tarinoita nimen saanut sarja oli japanilaisten, suomalaisten ja hollantilaisten yhteistyönä tehty. Hollannin osuus näkyi enemmän tuotantoyhtiön kautta, ja japanilaisten työ näkyy sarjassa eniten. Sarja oli käsikirjoitukseltaan uskollinen Toven tuotannon hengelle, mutta myös niinsanottua omaakin materiaalia oli mukana.

Useimmat oudoimmat jaksot oli puhdasta Japania. Jopa joissakin Toven tarinoihin perustuvissa jaksoissa oli outo japanilainen vivahde. Tämä kaikki on kuitenkin hyvässä tasapainossa keskenään.

Sarjaa tehtiin yhteensä 104 jaksoa, joista 101 esitettiin alunperin suomalaisessa televisiossa. Sarja aloitti ilmestymisen vuonna 1990 Japanissa ja Suomessa 1991. Sarja jakaantui kahdelle tuotantokaudelle, joista jälkimmäistä pidetään hiukan heikompana materiaalina. Sarja poikkesi myös aiemmista sarjoista siinä, että se otti vaikutteita sekä Toven ja Larsin sarjakuvatuotannosta että Toven kirjoista.

Sarjan pohjalta tehtiin myös ensimmäinen teatterilevityksen saanut muumit aiheinen elokuva Muumipeikko ja Pyrstötähti, joka sijoittuu tarinallisesti aikaan ennen sarjan tapahtumia. Se esittelee kuinka monet hahmoista kohtasivat ensimmäistä kertaa. Elokuva perustuu Toven samannimiseen kirjaan.

Muumilaakson Tarinoita sarjaa on levitetty aina Afrikkaan asti, mutta suosituimmillaan se on Suomessa ja Japanissa. Täytyy muistaa että britit edelleen muistavat Muumit parhaiten Toven tuotannosta ja puolalaisesta Muumien Maailma sarjasta.

Tuskin tulee yllätyksenä että neljäs merkittävä Muumi sarja onkin brittiläisten ja suomalaisten yhteistyössä tekemä Muumilaakso, joka ilmeisesti jatkuu yhä. Sarjaa on tähän asti tehty 4 tuotantokautta. Mielenkiintoisen kontrastin luo että sarjasta puuttuu kokonaan japanilainen vaikutus, joten Muumit ovat tällä kertaa uskollisempia joko Toven tuotannolle tai yleiselle brittiläisen ja suomalaisen animaation hengelle. Suomen päästä mukana ovat Pasila ja Itse Valtiaat sarjojen ja Niko elokuvien tuotantoyhtiö. Tämä on heidän ensimmäinen ei-satiirinen animaatiosarjansa. Sarjan musiikista vastaa monet poptähdet Suomesta ja ulkomailta. Vaikka musiikki onkin poppia, siinä on pyritty muumien henkeen kuuluvaan hienovaraisuuteen.

Näiden neljän sarjan lisäksi on Muumipeikko sarjakuviin yksistään perustuva elokuva, Muumit Rivieralla, joka nimestään huolimatta ottaa vaikutteita myös muista kuin Muumiperhe Rivieralla sarjakuvatarinasta. Tämä saattoi juurikin olla elokuvan ongelma, sillä suhteellisen hyvästä vastaanotostaan huolimatta, se jäi budjettissaan taloudellisesti tappiolle. Elokuva ei onnistunut myöskään tallentamaan sarjakuvan anarkistista henkeä juuri lainkaan. Ajatus pelkästään sarjakuvaan perustuvasta Muumi elokuvasta on toki hyvä, mutta Muumi sarjakuva toimisi paremmin sarjaksi käännettynä jopa irrallaan kirjoista. Materiaalia ainakin riittäisi.

Kahden virallisen Muumi-elokuvan ja neljän sarjan lisäksi muumeja on käännetty myös länsi-Saksassa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa mini-sarjojen muodossa jotka kaikki ovat jääneet tuohon pituuteen, vaikka ovatkin olleet melko uskollisia Muumi-kirjoille. Ne ovat pohjimmiltaan melkoisia kuriositeetteja suhteessa neljään aiemmin mainittuun kokopitkään muumi-sarjaan. Niillä tuskin on ollut kovin moneen lähtemätöntä vaikutusta laadustaan huolimatta.

Ruotsissa on jopa käännetty kaksi Muumi kuvakirjaa Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä lyhytanimaatioiden muotoon. Näistä ensiksimainittu on allekijroittaneen mielestä parempi, koska lähestyy lähdemateriaalia runoelmana eikä lauluna, toisin kuin jälkimmäisenä mainittu. Molemmat lyhytanimaatiot ovat kuitenkin katsomisen arvoisia, etenkin, jos ei ole lukenut aikuisiällä mainittuja kirjoja, ja kaipaa ripauksen nostalgiaa. Niiden viehätys perustuu myös siihen, että niissä Muumipeikolla itsellään on periaatteessa pienempi rooli, ja jälkimmäisessä hän ei esiinny ollenkaan vaikka tarina muutoin sijoittuukin muumien maailmaan.

Suomalainen muumikuva on syntynyt pääosin Muumilaakson tarinoita animaation kautta. Muumeja pidetään yleisesti suomalaisina tästäkin huolimatta. Ollaksemme kuitenkin aivan rehellisiä, on kirjat ja sarjakuvatkin syntyneet Ruotsin, Suomen ja Iso-Britannnian vaikutuksesta, vaikka idea on toki lähtenyt Toven kynästä. Muumilaakson Tarinat sarjakin on japanilaisten, suomalaisten ja hoollantilaisten vaikutuksesta syntynyt.

Näin ollen voisi jopa väittää muumien olevan melko monikansallinen, eikä vain ja ainoastaan suomalainen. Lähtökohtaisesti siis kun uutta Muumi-sarjaa suunnitellaan, niin kansallisuus ei ole rajoitteena sille, kuka sen voisi tehdä. Toki täytyy muistaa että sama toimii myös katsojien silmistäkin näin. Muumit puhuttelevat kaikkia meitä kansallisuudestamme riippumatta.

Kaikkien Muumi-kirjojen arvopohja perustuu Tove Janssonin omiin arvoihin. Näitä ovat muun muassa ystävällisyys ja erilaisuuden ymmärtäminen. Tämä ilmenee harmonisessa ilmapiirissä, joka kirjoissa ilmenee. Sama koskee myös sarjakuvia ja lähes jokaista adaptaatiota joita muumeista on tehty. Muumi teemoista selkein on vapaus, joka ei rajoitu pelkästään rauhanomaiseen maailmaan, vaan vapauteen jokaiselle olla mitä he ovat.

Jopa vaikka he olisivat hieman romanttisia hupsuja, kuten yleensä erityisesti Muumipeikko sarjakuvissa. Täytyy myös muistaa, että Tove osasi tarkastella näitä teemoja kriittisesti ja parodioida niitä tarvittaessa, mutta se ei tarkoita etteikö nämä teemat olisi tärkeitä yhteiskunnassamme, ja muumien maailmassa temaattisella tasolla.

Toven ura Muumi-kirjailijana alkoi toisen maailmansodan aikana kun hän halusi synkkyyden keskelle muistutuksen lapsuuden onnesta ja turvallisuudesta. Muumit joutuvat yleensä seikkailuun, johon liittyy matka ja siltä paluu. Lopussa kotielämä palautuu aina turvallisiin uomiinsa.

Muumit ovat boheemeja hahmoja, jotka eivät usko auktoriteetteihin. Boheemiuteen kuuluvat suvaitsevaisuus ja huumori. Muumit ovat kuitenkin melko materialistisia ja porvarillisia. He siis usein lievästi nihilistisinä tai anarkistisina laativat itse säännöt ympäröivään maailmaan ja itselleen.

Ulkoisen ja sisäisen tapahtumisen vuorottelussa Muumi tuotannon tematiikkassa nojataan vahvasti myös sykliseen luonnon kiertokulkuun ja ihmisen ikäkausiin. Muumikirjojen sarjassa tämä ilmenee muodossa jossa tuntuu vakavoituessaan kulkevan koko ajan kohti syksyä ja talvea, autioitumista ja kuulasta selkeyttä.

Boheemien, suvaitsevaisten ja humorististen muumien kautta Tove on luontevasti käsitellyt myös vaikeita aiheita, kuten yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja kuolemaa. Muumi filosofia on antanut paljon myös aikuisille, ja Tove olikin koko tuotannossaan taitava lasten ja aikuisten roolien kuvaaja. Tove oli koko kansan Tove. Kuin vanha ystävä. Siksi puhuttelen häntä hänen etunimellään. Tove puhuttelee muumien avulla kaikkia meitä, riippumatta taustoistamme.