Brittiläisen Invaasion Kärkinimet osa 6/7: Garth Ennis

Garth Ennis on irlantilais-syntyinen amerikkalainen sarjakuvakirjoittaja. Hän aloitti sarjakuvauransa vuonna 1989 Troubled Souls nimisellä sarjalla Crisis lehdessä. Heti aluksi hän teki uskontoja kritisoivan tyylinsä selväksi kyseisellä teoksellaan. Sille tehtiin jatko-osa For Few Troubles more joka keskittyi Dougle ja Ivor nimisiin sivuhenkilöihin jotka saivat myöhemmin oman sarjakuvansa Dicks. Lisäksi hän kirjoitti Crisis-lehteen True Faith nimisen tarinan jossa hän tavoitti jo enemmän satiiristista tyyliään.

Ennis kirjoitti 2000AD lehteen Judge Dreddiä, mikä oli selvästi hänen ominta alaansa ja hän korvasi alkuperäiset tekijät. Hän myös kirjoitti Time Flies nimisen aikaparadokseja ja natseja koskevan parodian. Hänen läpimurtonsa amerikkalaiseen sarjakuvaan tapahtui kun DC palkkasi hänet Hellblazer lehteen. Tänä aikana hän myös löysi aisaparinsa Steve Dillonin jonka kanssa he tekivät myös Ennisin parhaimman teoksen, Preacher sarjakuvan. Hän myös loi vuosien 1993-1995 aikana DC hahmonsa Hitmanin.

Ennis kirjoitti myös Goddess, Bloody Mary, Unknown Soldier ja Pride & Joy sarjakuvat Vertigolle kuten myös The Darknessin syntytarinan Image Comicsille ja Shadowmanin Valiant Comicsille.

Hän ei voi sietää mainstream supersankareita, ja suosii enemmän maanläheisempiä hahmoja ja satiiri-genreä. Hän ei myöskään lukenut supersankari sarjakuvia lapsena, joten hänellä ei ole niitä kohtaan nostalgiaa niin kuin useimmilla kirjoittajilla. Hän arvostaa kuitenkin Alan Moorea ja Warren Ellistä ja heidän tuotoksiaan jotka usein poikkeavat perinteisestä supersankari genrestä.

Hän myös kritisoi ( ihan aiheesta! ) sitä miten värikkäissä supersankari sarjakuvissa fanit määräävät tahdin, ja hahmot pysyvät ja tekevät samaa paskaa aina yhä uudestaan ja uudestaan kasvamatta mihinkään ja loppumatta koskaan ja tarkoittamatta koskaan mitään syvempää. Hänen mielestä Kapteeni Amerikan kaltaiset sotapropaganda ajan supersankarit ovat nykyajassa jopa loukkaavia koska sodissa on ollut mukana ihmisiä, ei supersankareita. Häntä tosin ärsyttää niin sanottu fantasia muutenkin ja se onkin usein hänen satiirinsa kohde.

Yllättäen hän kuitenkin pitää Teräsmiehestä ja Ihmenaisesta. Hän on kuitenkin ilmaissut vihansa Marvel hahmoja kohtaan The Punisher kills the Marvel Universe sarjakuvallaan. Hänen The Punisher sarjakuvansa ovat inspiroineet elokuvat The Punisher ja The Punisher: War Zone. Hän myös päätyi lopulta kirjoittamaan Marvelille Hämähäkkimiestä, Ghost Rideria, Hulkia ja Thoria.

Hän yritti myöhemmin palata Judge Dreddin pariin, mutta tämä epäonnistui koska hän oli liian kiintynyt hahmoon eikä halunnut rikkoa sen kaavaa. Hän myös kirjoitti supersankari parodioita kuten The Pro ja The Boys. Hän myös kirjoitti Chronicles of Wormwoodin eräänlaisenä jatkona Preacherin teemoille, sekä Dan Daren rebootin, Crossed nimisen kohauttavan ja satiirisen post-apokalypstisen sarjakuvan,

Yllätyksellisenä liikkeenä Ennis hakee nyt rahoitusta lastenkirjalle. Häntä on toisinaan verrattu Quentin Tarantinoon dialogin käyttönsä ja kypsien ihmissuhde teemojensa vuoksi jopa satiirisessa sarjakuvatuotannossaan.

Vaikka pidän Ennisistä, niin toisinaan nautin hänen tuotannostaan pienempinä annoksina, johtuen niiden osin itseään toistavasta luonteesta. Kaikesta huolimatta Hitman, Preacher, The Boys, Chronicles of Wormwood, Crossed, Dan Dare, The Pro ja The Punisher tuotanto ovat Ennisin ehkä merkittävimpiä tuotoksia. Niistä Dan Darea ehkä lukuunottamatta toistuu satiiri, jossa Ennis onkin mielestäni parhaimmillaan. Temaattisesti Ennis yleensä valitsee uskonnot, yhteiskunnan ja supersankarit kritiikkinsä kohteiksi. Huolimatta hänen jopa South Parkmaisesta satiiristaan, hänen monissa teoksissaan, varsinkin Preacherissä, on aidon oloisia ihmissuhde kuvioita käsittelyssä, joka pehmentää ja täydentää kokonaisuuden nihilististä luonnetta.

Ennis usein teoksissaan pilkkaa lähes kaikkea, jättämättä oikeastaan mitään kohdetta heitteilleille. Monesti hän myös löytää yhteiskunnan pohjasakasta ja valtapiireistä lähes Markiisi Sademaisesti mätiä ominaisuuksia, joten hänen pilkkansa kohteena eivät ole kuin silloin tällöin pienemmät ihmiset, ja useamminkin valtaapitävät isommat johtohahmot. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö joitakin poikkeuksia olisi. Ennisin tuotannossa tarkkaillaankin usein pienempienkin ihmisten rujoja piirteitä myös sympaattisemman linssin läpi, vaikka alkuun saattaakin näyttää aivan toiselta. Tämäkin tuo tietynlaista aitoutta Ennisin kuvaamiin hahmoihin ja heidän keskinäisiin suhteisiinsa.