Kaikkien aikojen ärsyttävimmät supersankarit!
Thor (Marvel)
Heti aluksi täytyy vääntää rautalangasta, että tämä koskee vain sarjakuvien Thor hahmoa. Ja toki Thorillakin on ollut hetkensä. Erityisesti pidin Ultimates sarjakuvien Thorista, tai ainakin toiseen kokoelmaan asti jossa kaikki kiinnostava hahmosta hylättiin ja heitettiin seinään. Ilmiö joka on kumman yleinen supersankari sarjakuvissa.
Useinmiten Thor on mahtaileva, tärkeilevä idiootti joka on yksinkertaisesti aivan liian kunnollinen. Hänen hölinänsä on kamalaa ja tylsää ja jopa pahimmillaan mahdotonta luettavaa, koska ne on kirjoitettu fontilla jonka tarkoitus on osoittaa jonkinlaista Shakespearemäisyyttä. Tämäkin on ärsyttävää koska norjalaiset eivät...tietääkseni...puhu tuolla tavoin.
Nautin suuresti kun Thor ja viikingit kokoelmassa Thorin kädet katkottiin ja hänet paiskattiin jonnekin hevonvitun perseeseen ulisemaan. Jane Foster oli Thorina hieman kiinnostavampi, ja vähemmän ärsyttävä. Thor on niitä hahmoja joita en toivoisi edes Kostajat sarjakuvien sivuille.
Carol Danvers
Tämäkin akka voisi jo vihdoin päättää että minkä alteregon itselleen valitsee. Danvers on raivostuttavan kunnollinen jokatapauksessa, ja sen yhden ainoan kerran kun hän oli kiinnostava (Civil War 2) hän oli täydellinen kusipää ja idiootti joka toimisi paremmin pahiksena kuin sankarina.
Yksinkertaisesti sekä yliarvostetuimpia että tylsimpiä että turhimpia naishahmoja koko supersankareiden tolkuttoman isossa maailmassa. Lisäksi hahmon musta vastine (Monica Rambeau) on huomattavasti kiinnostavampi ja jopa parhaillaan hauskempi hahmo. Ainoa kiinnostava piirre Danversissa on hänen alkoholisminsa, mutta sekin on jo Iron Manin kohdalla toteutettu kiinnostavammin.
Kun Rogue ja Danvers taistelivat legendaarisessa X-Men tarinassa, mietin oikeastaan että milloin tämä loppuu? Syy ei ollut Roguen. En käsitä miksi Marvel yrittää vääntää väkisin hahmosta jotain uutta Wonder Womania. Koko hahmo on väkisinväännetty ja turha.
Aquaman
Pelkästään jo Vesimiehen puku on aivan käsittämättömän ärsyttävä väriläiskä, mutta myös kaikki mitä hahmo päästää suustaan on raivostuttavaa kitinää. Minua ei liikuta vähääkään se että mitä mieltä kansalaiset ja poliitikot ovat Vesimiehestä, sillä hän on sekä ylimielinen että ärsyttävä kusipää jota on mahdoton ottaa vakavasti. Jokin on muutenkin pielessä jos hahmon oma sidekick on kiinnostavampi ja vähemmän ärsyttävämpi kuin päähenkilö.
Muutenkin raivostuttaa että tuollainen ihme arjalainen täydellisyyden ja kunnollisuuden perikuva jaksaa kitistä jos hänestä ei pidetä. Vesimiehellä on toki hyvätkin hetkensä, mutta ne on kaikki sellaisia joissa hän ei kitise. Laittakaa jo tämä idiootti vankilaan. Pysyvästi.
Kapteeni Amerikka
Juuri kun pahis on voittamaisillaan, niin paikalle saapuu raivostuttava tekovirneessä oleva pelle, joka ei tajua lopettaa virnuilua. Jos vihaat Amerikkaa ja amerikkalaisia yhtä paljon kuin minä, en ihmettelisi vaikka Kapu joka edustaa kaikkea tuota kävisi hermoosi. Kapu nimittäin edustaa kaikkea sitä mikä Amerikassa on usein ärsyttävää.
Ed Brubaker onnistui Kapteeni Amerikan hahmon suhteen juuri siksi että se oli vakava ja totinen, eikä virnuilulle ollut mitään sijaa. Tottakai Kapu on myös golden age ikoni ja Ultimatesin versio hahmosta oli vanhoollisuudessaan vähintään mielenkiintoinen, mutta hemmetti että hahmo oli ärsyttävä kilpipökäle ennen 2000-luvulle pääsyä. Muutenkin on hirveä klise tuhota Kapun kilpi jatkuvasti ja pistää hänet nyyhkyttämään sen perään.
Tim Drake
Kun Jason Todd kuoli, hänen tilalleen tuli kaikkien aikojen ärsyttävin Robin, joka on sekä tylsä että huonosti kirjoitettu hahmo. Hahmolla ei ole minkäänlaista persoonaa, ja toisinaan toivoisi että Damian vain ottaisi katanan ja raastaisi tämän kunnollisuudessaan sataprosenttisen ärsyttävän tolvanan.
En osaa nimetä Idfentity Crisisin lisäksi yhtään hyvää tarinaa jossa Tim Drake esiintyy. Useinmiten en edes muista tarinoita joissa hän on mukana, ja vaikka kuinka yritän en osaa keksiä mitään hyvää sanottavaa tästä hahmosta. Etenkään The New 52:n aikaisen Teen Titansin jälkeen. Liitän hahmon automaattisesti tylsään tarinaan.
Huonoin ja tylsin Robin, jopa Dick Graysonia persoonattomampi.
Miles Morales
Miles Morales on väkisinväännetty hahmo, ja surkein ja tylsin korvaaja Ultimate Spider-Manille. Hahmoa ei ole vain osattu kirjoittaa yhtään oikein, ja hänen ainoa kiinnostava hetki oli Civil War 2:ssa jossa hänestä paljastui synkempi puoli. Myöhemmin tosin tuokin ryssittiin ja kunnolla.
Vaikka toisaalta hahmo toimii Peter Parkerin kanssa johtuen heidän kemiasta, on hahmon koko persoona kytkeytetyn hänen ihonvärinsä ympärille. Mikä siinä on että Spawnin jälkeen ei ole kirjoitettu yhtään uutta ja kiinnostavaa mustaa supersankaria?
John Stewart
Green Lantern konsepti on yksi parhaimmista konsepteista mitä supersankari-sarjakuvissa on koskaan keksitty. Green Lanternin hienous on se että kuka tahansa voi olla Green Lantern. Valitettavasti näin laajassa konseptissa on myös mahdollisuus äärimmäisen tylsiin hahmoihin. John Stewart on tästä loistava esimerkki.
Hahmo oli toki hyvä Justice League animaatiosarjassa, mutta tuossakin vain sen takia että hän edusti käytännössä kaikkia Vihreitä Lyhtyjä Justice League tiimissä. Sarjakuvien puolella hahmo on pelkkä musta mies, jolle ei vain osata keksiä mitään kiinnostavaa käyttöä. Ja Simon Basz on käytännössä korvannut hänet taustallaan, ja lisäksi hän on oikeasti hieman kiinnostava persoona.
Kyle Rayner
Kyle Rayner on potentiaalisesti kiinnostavin Green Lantern, johtuen hänen taiteilijataustoistaan. On äärimnmäisen luontevaa että supersankari jonka koko voima perustuu mielikuvitukseen, on tyyppi jolla mielikuvitusta riittää.
Mutta ikävä kyllä siltikään hahmosta ei onnistuta tekemään kovin kiinnostavaa. Ainoa kiinnostava seikka hahmoon liittyen on että hän löysi kerran tyttöystävänsä jääkaapista. Sekin edustaa pahinta mahdollista klisettä ja on oikeastaan enempi kuriositeetti ja ongelma joka varjostaa naisen roolia supersankari sarjakuvissa.
Lisäksi hahmon ulkomuoto, etenkin naamio hänen uransa alkuaikoina, on helkkarin ärsyttävä. Hän ei edes näytä taiteilijalta. Hän näyttää ihan joltain päinvastaiselta. Tämäkin olisi helposti korjattavissa oleva ongelma. Minusta Vihreistä Lyhdyistä pitäisi tehdä poikabändimäisempi, eli jokaisen persoona erottuvammaksi, mutta ei kuitenkaan ärsyttäväksi.
Storm
Olen pahoillani, en voi sille mitään. X-Menin Storm, joka ennen oli yksi suosikeistani, on nykyään jokaisella esiintymisellään lähinnä ärsyttävä tai sitten vain tylsä.
Aikoinaan kun hänellä oli vielä irokeesi ja nahkaliivi, hän oli aivan tajuttoman siisti, ja myös luonteeltaan samaistuttava hahmo, josta paljastui koko ajan jotain uutta ja kiinnostavaa. Nykyään hän on kaiken tuon vastakohta.
Jopa se tosiseikka että hän on Black Pantherin vaimo, tekee hänestä vain epämiellyttävämmän. Kaksi todella pitkästyttävää hahmoa nivotaan yhteen ja lopputuloksena on äärimmäisen tylsää poliittista lässynläätä, joka muisuttaa pahimmillaan jopa Star War Episode 1 - Pimeän uhka elokuvan poliittista keskustelua.
Lisäksi hahmon voimat ovat jotenkin epäloogiset. Miten samassa maailmassa voi samaan aikaan olla sekä ukkosen jumala Thor että Storm jonka voimien raja on vähintään yhtä kummallinen ja epäselvä? Miten ylipäätään hahmojen voimat toimivat?
Psylocke
Heti perään toinen raivostuttava X-Men hahmo sillä erotuksella että tästä en ole koskaan pitänyt, enkä varmaan tule pitämäänkään. Tajunnan (Psylocke) menneisyyttä ja historiaa on muovattu niin kummalliseksi että en edes tiedä miten mikäkin toimii nykyään. Tässä on jo ihan tarpeeksi syytä inholle.
Mutta sekin että hahmo on todella ärsyttävän näköinen myös visuaalisesti. Se muistuttaa aivan liikaa Carol Danversia silloin kun hän oli Ms. Marvel. Ja koko puvun värimaailmakin on jotenkin silmiinpistävä.
Olen varma että hahmosta saisi halutessaan kiinnostavan, mutta en voi sille mitään, että nykyisellään se on vain luotansa työntävä ja tylsä.
Black Lightning
Ainoa kerta kun Black Lightning oli vähääkään kiinnostava, oli kun hän Arrowversen Crisis on Infinite Earths crossoverissa uhrautui koko maailman puolesta. Lisäksi hahmon näyttelijä oli tuossa ihan hyvä. Täytyy joskus uhrata aikaa sarjalle...
Mutta sarjakuvissa hahmolta puuttuu kaikki se karisma ja se mikä tekee hänestä vähääkään kiinnostavan. Koulun opettajan ammatissa ei ole mitään huonoa. Spider-Man lehdessä siitä onnistuttiin tekemään sekä toimivaa että kiinnostavaa. Mutta tässä sarjakuvassa ei.
Niin...ja milloin vihdoinkin opitaan, että mustia hahmoja voi kirjoittaa muutenkin kuin pelaamassa koripalloa kadulla? Tämmöiset stereotypiat häiritsevät minun lisäkseni aivan varmasti muitakin. Mustaa supersankaria voi kirjoittaa muullakin tavalla.
Hyvänä esimerkkinä vaikka Spawn jolla on oikeasti kiinnostava ja traaginen taustatarina.
Black Panther
Black Panther ei sikäli ole aivan huono hahmo, mutta hän vain toimii paremmin taustavaikuttajana tarinoissa joissa Marvel Universumia uhkaa jokin poliittinen kriisi. Tuolloinkin lähinnä sivuhahmona. Omillaan hahmo ei vain riitä muuta kuin ärsyttämään tai pitkästyttämään. Lisäksi useimmat hahmon omat tarinat ovat aivan hirveätä kuraa.
Lisäksi hahmossa on se jokin mikä voisi tehdä hänestä kiinnostavan, ja se on kulttuuri josta hän on peräisin. Wakanda itsessään on huomattavasti kiinnostavampi "hahmo" Black Panther sarjakuvissa, kuin Black Panther itse, ja se on melko hulestuttavaa, koska hänen pitäisi olla päähenkilö. Ja jos päähenkilö ei kiinnosta...hyvin harvoin sarjakuva itsessään on kiinnostava.
Toivon vilpittömästi että uuden elokuvan myötä myös Black Panther sarjakuvat kehittyvät kiinnostavammiksi. Elokuva itsessään ei kyllä hahmosta kovin kiinnostavaa tehnyt, se vain kokosi hyvän alun kaikesta siitä roinasta mitä sarjakuvissa esiintyy. Valitettavasti se ei kuitenkaan riittänyt.
Black Panther on ollut ihan kiinnostava Illuminatin jäsenenä. Sitä on hankala kiistää. Toimii. Tätä lisää. Aitoa sarjakuvapolitiikkaa eikä mitään mukamas oikeata politiikkaa. Hahmo on hiuskarvan varassa että siitä saadaan toimiva.
Batwing
Hahmo jota kukaan ei muista, ja jota kukaan ei varmaan edes pidä ärsyttävänä. Mutta minä pidän, ja aion nyt selittää miksi.
Hahmo ei ole varsinaisesti huono, se on jopa potentiaalisesti yhtä kiinnostava kuin Marvelin Black Panther...ei kun siis...Minusta on erittäin siistiä että Afrikassakin on oma Batman joka on Black Panther...eiku hetkinen.
Vakavissaan puhuen: Hahmossa ärsyttää lähinnä se kaikki potentiaali mikä siinä on heitetty hukkaan. Vaikka olisikin haluttu luoda uusi Black Panther, sen olisi voinut tehdä paremmin. Nyt se on pelkkä kuriositeetti Batmanin historiassa.
Mon-El
Tämä Supersankareiden legioonan jäsen oli minulle pitkään täysin tuntematon, kunnes ensimmäinen kohtaamiseni hahmon kanssa oli kun hän korvasi Teräsmiehen. Ja ei helkkari että hahmo oli pitkästyttävästi kirjoitettu. Jos Teräsmies on mielestäsi ärsyttävä, niin kokeilepa hetki tätä tylsimystä.
Ja mitä tahansa hahmolle tekeekin, hän vain on siitä lähtien ollut tylsä, ärsyttävä ja täysin luotaantyöntävä. Ja mikä kaikkein koomisinta, hänen Arrowverse vastineensa on huomattavasti kiinnostavampi.
Onneksi hahmon rooli on vuosien varrella kuitenkin vain pienentynyt ja pienentynyt. Ilmeisesti jopa DC:llä tajutaan että tämä hahmo on perseestä. Tai sitten minulla vain ei ole siitä tarpeeksi miellyttäviä kokemuksia.
Spoiler
Tämä on fanien lempi-inhokki. Enkä ihmettele yhtään. Hahmo on sekä ärsyttävä että tylsä. Koko hahmon olemus huokuu ärsyttävyyttä. Lisäksi hahmo on jo kerran tapettu, eikä tietenkään sitä voinut jättää siihen, vaan tuo piti palauttaa henkiin ilman mitään järjellistä syytä.
Hahmo on sekä surkein Robin että tylsin Batgirl samaan aikaan. Minkä pitäisi olla sekä kiellettyä että mahdotonta samaan aikaan, ottaen huomioon miten typerä hahmo on kyseessä. Jo hahmon nimi "pilaaja" kertoo kaiken. Se ei muutenkaan ole selvästi loppuunasti mietitty nimi.
Hahmo ei vain toimi. Se on liian kiltti Robiniksi, ja liian tylsä Batgirliksi. Kummankin rooliin on jo paremmat täyttäjät. Hahmo pitäisi uudistaa ja keksiä sille uusi tarkoitus. Tai sitten vain keksiä aikakone ja estää sen luominen. Tai tappaa se uudestaan.
Matrix-Supergirl
Jo pelkkä nimi on toki ärsyttävä, mutta hahmon taustat ovat lapsellisuudessaan typerät. Jos kerta oli pakko herättää Terästyttö henkiin, niin eikö sitä olisi voitu edes tehdä kunnolla? Saviakka ei kiinnosta ketään. Oikeastaan vielä parempi jos hahmo olisi pidetty vain kuolleena.
Paras hetki kyseisellä hahmolla oli kun hän oli rakastunut Lex Luthoriin. Mutta senkin Smallville sarja teki huomattavasti paremmin kun asetelma oli toisinpäin. Sitä paitsi tuo ei ole yhtä dramaattista kuin jos kyse olisi oikeasta Terästytöstä. Ja juuri sen Smallville teki oikein.
En syytä John Byrneä hänen valinnastaan tehdä tämä hahmo näin. Hänet kertomusten mukaan asetettiin niin sanotusti nurkkaan ja ei annettu vaihtoehtoja. Hän olisi halunnut Terästytön pysyvän kuolleena. Matrix muisuttaa syntytarinaltaan jonkun verran Ihmenaista. Paitsi että se on huomattavasti huonompi ja kömpelömpi. Eikö tämä ideariihi mitään parempaa keksinyt?
Onneksi hahmo on nykyisin lähes kokonaan unohdettu.
Azrael
Azrael on supersankareista kaikkein kummallisimmasta päästä jo sen vuoksi, että hän on esiintynyt varsinaisesti vain kerran merkittävässä roolissa. Ollessaan Batman. Kuitenkin tämän jälkeen hahmo ja sen kopiot ovat olleet melko tylsää seurattavaa. Hahmo oli kiinnostava Batmaninä, mutta sitten hahmo lähti etsimään itseään tai jotain muuta tyhjänpäiväistä.
Onneksi hahmoa ei ole paljon sen koomin näkynyt. Ja jos hän ei olisi joskus ollut Batman, ketään ei oikeastaan edes varmaan kiinnostaisi hahmon olemassaolo. Eniten tämä harmittaa siksi että hahmolla olisi paljonkin potentiaalia johtuen sen ritari ja enkeli temaattisesta luonteesta.
Julia Carpenter
Jo ollessaan Spider-Woman, oli Julia Carpenter todella pitkästyttävä hahmo. Hänen ensiesiintymisensä Salatuissa sodissa oli toki legendaarinen, mutta hahmo ei ole vieläkään lunastanut hypeä jota hahmon ympärille koottiin tuohon aikaan.
Lisäksi hän on aivan tajuttoman surkea Madame Webin korvaajana. Niitä harvoja tapauksia jossa vain toivoisi että alkuperäinen palautettaisi eloon. Mikä varmasti tapahtuukin ennen pitkää, mikä taas karsii vielä enemmän hypeä liittyen hahmoon.
Thor Girl
Thorgirl on hahmo jota kukaan tuskin edes muistaa, Jane Foster on korvannut hänet jokatapauksessa. Hahmon on tietysti vielä luonut yksi lempi-inhokeistani koko sarjakuvan alalla, Dan Jurgens, mikä itsessään kertoo jo melkein kaiken tarvittavan.
Thorgirl on väkisinväännetty hahmo joka on yhtä turha kuin kaikki ne Terästytöt lukuisat eri inkarnaatiot. Kun Thorgirl paljastui skrulliksi...ketään ei kiinnostanut. Enkä ihmettele miksi. Hahmon koko historia on täysin turha, ja pitäisi hankkiutua koko hahmosta eroon, eikä korjailla sen historiaa.
Hahmo on selkeästi oman aikansa tuotos, eikä sillä ole sijaa modernissa Thor mytologiassa.
Robbie Reyes
Olen valtava Ghost Rider fani, ja olen pitänyt niin Johnny Blazestä kuin Danny Ketchistä. Mutta Robbie Reyes on vain visuaalisesti todella ärsyttävän näköinen, ja muutenkin pois alkuperäisestä perusideasta. Se on jopa liiankin moderni.
Ghost Riderissa on kyse B-luokan kauhuleffojen nostalgiasta ja estetiikasta. Mutta jotenkin en vain pääse yli siitä että tämä hahmo ei edusta minulle kaikkea tuota. Se tuntuu jopa jollain tasolla halveeraavan sitä kaikkea mitä Ghost Rider minulle edustaa.
Tai sitten olen tulossa vanhaksi. Hahmo on minun makuuni tylsä ja typerä.




















Kommentit
Lähetä kommentti