Pikakurssi Supersankari Sarjakuvien Aikakausiin

Supersankareiden Kulta-aika (1930-1950-luku)

Supersankarit syntyivät pulp-kirjallisuudesta, mytologiasta ja romaanikirjallisuudesta 1930-luvulla vaikutteita ottaen. Mytologia ja romaani-kirjallisuus vaikutteet eivät tosin vielä tässä kohtaa näkyneet kovin selkeästi. Avainsana oli pulp, jolla viitattiin roskaan, kioskikirjallisuuteen, jonka tehtävä oli viihdyttää, ei moralisoida tai toimia ihanteellisina roolimalleina lapsille. Sankaruuden ihanne ei vielä näkynyt yhtä voimakkaasti tämän aikakauden sarjakuvista.

On kiistanalaista että milloin tarkalleen ja mistä hahmosta supersankari genre on saanut alkunsa. Joidenkin mielestä ensimmäinen supersankari oli Zorro, joidenkin mielestä taas The Spirit tai Superman. Mutta varmaa on että 1930-luvulla syntyi amerikkalainen supersankari sarjakuva, jonka myötä supersankarit establishmentoituivat omaksi käsitteekseen ja siten omaksi genrekseen.

Supersankarrit olivat kulta-aikana anarkistisia, eivätkä välittäneet lakipykälistä tai säännöistä toimiessaan supersankari tehtävissä. Toisen Maailmansodan koittaessa 1940-luvulla supersankarit eivät voineet enää taistella gangstereita ja amerikkalaisia vihollisia vastaan, vaan soveliaampia vihollisia olivat natsit ja Hitler. Supersankarit siis kasvoivat pulp-hahmoista myös propagandan välineiksi.

Yleisimmät supersankarin viholliset kulta-aikana olivat rikkaat, valtiot tai totalitaristiset aateet muissa valtioissa. Supersankari olisi siis useammin pienemmän aseman omaavan ja huono-osaisemman puolella kuin avaruusolentoja, myyttisiä olentoja tai superkonnia vastaan taisteleva valtion leivissä työskentelevä jumala.

Supersankareiden Hopea-aika (1960-1970-luku)

1950-luvulla todella näytti siltä että supersankari sarjakuvalla ei ollut tulevaisuutta. Comics Code laadittiin pelastaakseen sarjakuvien lopettaminen, jota Fredric Wertham näytti ajavan kirjallaan Seduction of the Innocent, mutta samalla se tappoi kaikki kulta-ajalle ominaiset ihanteet supersankareista, kun mitään poliittista tai synkempää aihetta ei käytännössä voinut käsitellä. Muutenkin supersankarit liitettiin sodan ajan propagandaan ja huonompaan aikaan, eikä niillä tuntunut olevan käyttöä uudistuneessa 1950-luvun yhteiskunnassa. Pitkin 1950-lukua oli suorastaan mahdoton ajatus julkaista uutta supersankari sarjakuvaa. Useimmat pitkäänkin jatkuneet lehdet olivat isoimpia nimiä kuten Teräsmies ja Batman.
 

Merkittävä käänne supersankareiden suosiossa kuitenkin tapahtui 1950-luvun lopussa, kun DC julkaisi Justice Leaguen ensimmäisiä numeroita, ja sen suosio näytti valtavalta. Nämä 1950-luvun arvomaailmalle päivitetyt jumalalliset, sankarilliset ja positiivisia mielikuvia herättävät sankarit olivat sopivissa määrin eskapistisia, mutta ei kuitenkaan tarjonneet mitään negatiivista todellisesta maailmasta, tehden niistä täydellisen modernin hyvinvointi yhteiskunnan viihteellisen tuotteen.

Timely Comics, joka sittemmin oli vaihtanut nimeen Atlas comics, päätti myös julkaista moderneja supersankareita modernille yleisölle 1960-luvulla, ja syntyi Marvelin kaikki tunnetuimmat supersankarit. Mutta Marvel päätti mennä päinvastaiseen suuntaan supersankareiden huolettomuuden suhteen. Supersankarit eivät tietenkään enää voineet painia sodan, valtion tai rikkaiden aseman kanssa, mutta heidän huolistaan tuli arkisempia ja moderniin keskiverto kansalaisen huoliin verrattavia. Marvelin supersankareita huoletti talous, oman tädin hyvinvointi, ulkonäkö paineet ja kaikki mitä normaalissa arjessa lähes kuka tahansa tavallinen kansalainen pohtii.

Eli toisin sanoen, DC:n supersankarit olivat kaukaisia jumalia, ja Marvelin supersankarit taas arkisia sankareita. Mutta oli yksi pieni asia, joka teki Marvelin ja DC:n kilpailusta reilumpaa. DC rupesi yhä enemmän ja enemmän luottamaan supersankari sarjakuvissaan camp-huumoriin, joka teki niistä hiukan kiinnostavampia, ja tarjosi siten reilun kilpailutoverin Marvelin arkisille supersankareille.

Supersankareiden Pronssi-aika (1975 - 1985)

Kun supersankari sarjakuvien historiassa päästiin 1970-luvulle, alkoi jo herätä epäilys, että kantaisiko nykyiset supersankari sarjakuvat enää tuleville polville, joten otettiin tehtäväksi rikkoa Comics Coden luomia tabuja. Supersankari sarjakuvissa voitiin taas näyttää supersankareita vähemmän edullisessa asemassa, ja he saattoivat jopa käyttää huumeita tai joku sivuhahmo saattoi jopa kuolla.

Myös politiikkaa uskallettiin taas käsitellä hiljalleen supersankareiden avulla. Ajan politiikalle keskeistä oli vähemmistön ja naisten asema, joka herätti keskustelua, ja supersankari sarjakuvissa nähtiinkin nyt hiukan enemmän naispuolisia supersankareita ja jopa etnisen taustan omaavia supersankareita. Yhteiskuntaa ja sen vallitsevia käsityksiä ja hierarkioita uskallettiin taas kritisoida. Valtio saatettiin esittää jopa epäedullisessa asemassa supersankareiden toiminnankin kannalta.

Kauhu-sarjakuva oli myös käytännössä kuollut comics coden luomisen myötä, ja se haluttiin palauttaa. Marvel teki asiassa ensimmäisen aloitteen, DC tuli aikanaan perässä. Kauhu-sarjakuvan suosion arveltiin kestävän pidempään kuin supersankari sarjakuvien, mutta yllättäen näiden kauhusarjakuvien teemat yhdistyikin supersankari genren traditioihin ja teemoihin, ja syntyi aivan uusi subgenre, jossa yhdistyi sekä supersankarit että kauhu. Sen suosio ei ollut kovin pitkäikäinen, mutta teki uuden heräämisen vielä lukuisten nimikkeiden kautta 1990-luvulla.

Kun kauhu yhdistyi supersankari-sarjakuviin, ympyrä tavallaan sulkeutui lopullisesti. Olihan Stan Lee ottanut moniin Marvelin hahmoihin hopea-ajalla vaikutteita kauhuelokuvista ja kirjoista, jotka nyt uudella tavalla täydensivät juuriaan myöten supersankari sarjakuvan perusajatusta. Supersankari sarjakuvista oli tullut monipuolisia, ja ennen kaikkea ehjiä kokonaiisuuksia ilma rajoituksia kerronnassa, tai missään muussakaan mielessä.

Supersankareiden Pimeä Aika (1985 - 1999)

Pimeä aika muistetaan ennen kaikkea sarjakuvaromaanin tulosta supersankari sarjakuviin. Tämä nostatti kirjoittajien ja piirtäjien kunnianhimoa syvemmille ja isommille projekteille supersankari hahmojen parissa. Tekijöiden kunnianhimon noustessa myös lukijat alkoivat tunnistaa ja arvostamaan tekijöitä yhä enimmissä määrin.

Lopulta 1990-luvulla tekijät alkoivat tehdä myös aloitteita joilla protestoitiin heidän kohteluaan kahden suurimman yhtiön piirissä, joka lopulta myös johti keskeisesti Image Comics sarjakuvayhtiön syntyyn ja siellä vallitsevan vapaamman kustannuspolitiikan syntyyn. Tämä lopulta osoittautui kahdelle suurimmalle yhtiölle myös hiukan taloudellisemmaksikin tasitteeksi, sillä uusia tekijöitä oli vaikea löytää, kilpailussa oli mukana kaksi muuta yhtiötä kummallakin yhtiöllä ja tekijät jotka jäivät halusivat tehdä aikuisempaa ja kunnianhimoisempaa supersankari sarjakuvaa ilman rajoituksia, joka johti yhä enimmissä määrin sarjakuvien synkkenemiseen ja kohderyhmän kapenemiseen ja uusiin trendeihin joilla yritettiin kiinnittää uusien ja vanhojen lukijoiden huomio kummankin yhtiön sarjakuviin.

Yksi isoimmista trendeistä oli crossover eventin synty, joka tosin ajanmittaa muutti muotoaan, ja vakiintui osaksi kokonaisuutta. Samalla kirjoittajien suosimat pidemmät ja kunnianhimoisemmat saagat jäivät pois, mutta niiden tilalle annettiin vieläkin massiivisempi crossover eventtien hahmo katalogi ja markkinointi koneisto. Eventtien muututtua joka kesäiseksi, alkoi se muuttumaan yhä säännöllisemmäksi, ja arkisemmaksi ideaksi ja konseptiksi. Tämä lienee kuitenkin ainoa yhä käytössä oleva pimeän ajan konsepti.

Sarjakuvaromaanien suosiosta huolimatta idea ei koskaan vakiintunut yhtä säännölliseksi, ja niistä muodostui 1990-luvulle päästyä enempi independent ja underground sarjakuvien kerronnan alusta. Toisinaan vielä tänäkin päivänä sarjakuvaromaaneja ilmestyy, ja sana on vakiintunut sarjakuva-alan sanakirjoihin, mutta niiden kunnianhimoisuus on siirtynyt crossover eventtien tarinankerrontaan.

Aikakausi muistetaan toki myös Britti-invaasiosta, joka johti siihen että kirjoittajia ei enää haettu pelkästään Yhdysvaltojen rajojen sisältä, vaan halua laajennettiin, vaikka enimmäkseen suurinosa tuli Britanniasta tai Kanadasta tarjoamaan tuoreita näkökulmiaan supersankari sarjakuviin. Kansallisuus ei silti ollut enää este kirjoittajille, joilla oli intohimoa supersankareiden parissa.

Siinä missä pimeä aika kuitenkin alkoi inhimillisillä supersankareilla sarjakuvaromaaneissa, se kehittyi jo pitkälle 1990-luvulle päästyä pelkäksi trendien, pin-up kuvien ja tekijöiden sokeaksi fanittamiseksi, tehden oikeastaan kaikesta vähääkään tästä linjasta eroavasta värikkäämmasta perinteisemmästä sarjakuvasta nopeasti pelkkää pienen tuoton väkertelyä. Toisinaan myös kiltimpiä ja vanhempia arvomaailmoja omaavat supersankarit yritettiin liittää mukaan aikakauden kerronnallisiin tapoihin, usein melko huonoin seurauksin, jossa ne tuntuivat jopa päälleliimatun väkinäiseltä. Ja mitä enemmän muutenkin supersankari sarjakuvissa alkoi näkymään ”kypsempiä” elementtejä, lukijakuntakin alkoi lopulta turtumaan niiden näkemiseen, ja lehdet saattoivat hyvinkin jäädä hyllyyn, varsinkin jos taide oli keskinkertaista ja helposti unohtuvaa.

Nimitys pimeä aika ei siis tarkoita yksinomaan supersankareiden kerronnan muuttumista synkäksi, vaan myös niiden taloudellista suosiota ja taiteellista rappiota. Sensuuri ei enää haitannut supersankareita, mutta kustantajia ei kyllä tuntunut haittaavan mikään muukaan kerronnallinen laatu, vaikka Marvel etenkin oli lähellä konkurssia. 1980-luvun hyvän alun jälkeen sarjakuvat olivat ylipitkitettyjä kerronnallisesti ja tasoltaankin huonosti joukosta erottuvaa.

 

Supersankareiden Renesanssi (2000-2020)

Kun 2000-luvulle päästiin, oli aika analysoida tiukasti se kaikki mikä supersankari sarjakuvissa toimi, ja mikä ei. Uuden polven kirjoittavat nostalgisoivat hopea- ja kulta-ajan sarjakuvia teostensa kautta, mutta samalla painottivat kriittisesti muutoksen tarvetta niin fanikunnan ilmapiiriin, tekijöiden kohteluun ja sarjakuvissa esiintyvien trendien, kuten synkkyyden korostamiseen. Kritiikki otettiin kustannuspolitiikassa hyvin vastaan, joka johti sekä sankarillisempiin tarinoihin, fanikunnan ja trendien vähäisempään kuunteluun ja lopulta seuraavalla vuosikymmenellä jopa laajempaan tekijöiden työmäärään ja vapauksiin. Ja varsinkin helpompaan näkyvyyden saamiseen.

Image joka yhä kilpaili kahden suuremman yhtiön kanssa, kasvoi pikkuhiljaa ulos supersankari sarjakuvista, ja tarjosi tekijöille paremmat ja laajemmat olosuhteet sarjakuvan tekemiseen, joka ei enää rajoittunut trendeihin tai supersankareihin. Käsite creator owned syntyi, jolla viitattiin sarjakuvaan joka oli kokonaan tekijänsä oma luomus, josta hän sai pitää niin oikeudet kuin myös taiteellisen vapauden.

Kaikki tekijöiden kritiikki ei kuitenkaan kohdistunut kustannusalaan, vaan Bushin aikakauden myötä alettiin taas kritisoida poliittista ilmapiiriä, joka oli vahvasti pelon sanelema, ja mahdollisesti korruptoitunut, ristiriitainen, hämmentävä ja kahtia kansan jakava. Superpahiksista pahimmista tuli lisää valtaa saaneita poliitikkoja, joiden käsissä oli koko maan turvallisuus ja siten myös supersankareiden sankarillisuuttakin uskallettiin kyseenalaistaa taas. Tämä ei ollut tietenkään kerronnallisesti uutta, mutta Bush aikakausi toi siihen oman kontrastin. Aina supersankarit itsekään eivät kohdelleet toisiaan kovin hyvin poliittisella kentällä ja toisinaan oli jopa epäselvää, että kuka oli se niinsanottu nyrkillä hakattava pahis. Aina tietenkään politiikan vuoksi kaikki ongelmat eivät edes ratkenneet nyrkkien heiluttelulla, vaan kärsivällisyydellä ja oikean hetken odottamisella. Jotkut ongelmat eivät ratkenneet silläkään tavalla, sillä supersankarit itse vain saattoivat olla kaukana inspiroivista roolimalleista, jotka kohtelivat toisaankin manipuloinnin asteisen julmasti.

Kerronnan muuttuessa yhä monitasoisemmaksi, myös elokuvatekijät uskaltautuivat tulemaan kaapista ulos sarjakuvien lukijoina ja päätyivät jopa usein kirjoittamaan niin supersankari sarjakuvia kuin muitakin projekteja. Sarjakuvan arvostus nousi jälleen, eikä asiaa tietenkään vähentänut tieto, että Bushin jälkeinen uusi messiaana pidetty presidentti Barrack Obama kertoi julkisesti lukevansa sarjakuvia, varsinkin supersankari sarjakuviin tällä tiedolla oli iso vaikutus. Obaman aikakaudella jopa tuotettiin pieni määrä uusia tasa-arvo painotteisia supersankari konsepteja. Etenkin etninen vähemmistö sai nyt supersankari sarjakuvissa isompaa näkyvyyttä ja naisille perustettiin molemmissa isoissa yhtiöissä omat supertiimit, ja jäseniksi luotiin myös uusia hahmoja.

Kun supersankari elokuvia alkoi tällä aikakaudella ilmestymään yhä enemmän ja enemmän, myöskin suhde niiden lähdemateriaaliin muuttui hieman ja hahmot tulivat yhä tutummaksi niile joille ne olivat aiemmin olleet pelkkiä outoja nimiä jotka mainitaan hämyisissä sarjakuvakerhojen jäsenten keskusteluissa jos silloinkaan. Supersankarit olivat nyt koko kansan viihdettä, ja ne puhuttelivat sankarillisilla ideologioillaan kansaa jälleen.

Moderni aika (2020-)

 

Elämme mahdollisesti uuden klassismin tai romantiikan aikakautta supersankari sarjakuvissa. Trumpin astuttua virkaan, on monissa asioissa uusklassistisessa hengessä palattu Bush aikakauden supersankari sarjakuvan kerronnan ihanteisiin, ja jatkettu siitä mihin jäätiin, hieman aiempaa viisaampana. Nostalgia on keskeisessä roolissa sekä supersankari elokuvissa että sarjakuvissa, ja romantiikan hengessä supersankarit ovat todella sankarillisia ajan ihanteiden mukaisesti ja pahikset ovat vastavuoroisesti korruptoituneita poliitikkoja tai vanhoja tuttuja Bushin aikakaudelta, jotka tuolloin saatettiin esittää vielä sankareina, mutta nyt esitetään konnina. Toisinaan uusi pahis saattaa esitellä vanhan hahmon uudessa valossa myöskin.

Erityisen mainninan uudella aikakaudella saa kirjailijat, jotka nyt ovat alkaneet tekemään sarjakuvia. Myös sarjakuvaromaani on tehnyt paluuta ja creator owned sarjakuva on saanut paljon näkyvyyttä, joten molemmat supersankari kustantajat ovat noteeranneet jälleen niiden vaikutuksen uusissa ja vanhoissa projekteissa.

Uuden sukupolven hahmoja on esitelty jälleen ja elokuvien markkinointi koneiston ansiosta monet vanhemmat hahmot ovat saaneet uutta elämää myös sarjakuvissa, mutta eniten hyötyä siitä on ollut pienemmille hahmoille ja konsepteille, jotka nyt esitetään uudessa valossa.

Poliittinen ilmapiiri ja katsojalukujen laskeminen on suorastaan pakottanut ottamaan kantaa sekä elokuvissa että sarjakuvissa nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin, ja sen myötä on syntynyt syvempiä tarinoita molemmissa medioissa. Yhtiöiden väliset crossoverit ovat tehneet paluuta myöskin, vaikka ne liitetään yhä sarjakuvien pimeään aikaan. Tämä ei ole ainoa vanhempi elementti, johon on palattu, vaan koko aikakausi tuntuu nyt romantisoivan jotain ritari-ajan kaltaista vähän samoin kuin romantiikan aikakaudella. Silti monia toimivia vanhoja ideoita on hyödynnetty, mutta ne mitkä eivät toimineet tuolloinkaan, on jätetty syrjään.

On hyvin varhaista sanoa vielä paljonkaan tämän aikakauden konseksuksesta, sillä vasta ensimmäinen noin neljäsosa siitä on vasta kulunut. Mutta potentiaalia on suurieleisiin mutta toimiviinkin asioihin. Tällä hetkellä DC elokuvien ja sarjakuvien tulevaisuus saattaa olla epävarma, ja Marvel elokuvien kohtalo riippuu vuoden 2026 elokuvista. Sarjakuvien puolella on vielä tyhjää tilaa. Uusia kiinnostavia konsepteja on syntynyt, mutta vähentyvät koko ajan. On hyvin vaikea sanoa mikä konsepti ja hahmo ja ratkaisu on seuraava merkittävä kehitysaste. Aika vain näyttää.