Syväanalyysi The Mask

Perusidean The Mask konseptlle loi vuonna 1982 Mike Richardson niminen sarjakuvatekijä, joka parhaiten tunnetaan myös Dark Horse yhtiön päätoimittajana. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran piirroksena, jonka hän piirsi vuonna 1985 ilmestynyttä Mark Verheidenin toimittamaa APA-5 julkaisua varten. Perustettuaan Dark Horse yhtiön Richardson esitteli idean Marvelin piirtäjä/kirjoittaja Mark Badgerille. Aluksi konsepti tunnettiin vanhankaltaisesti naamiota tarkoittavalla Masque nimellä ja ilmestyi strippi-muodossa Dark Horse Presents antologia-lehden ensimmäisissä numeroissa. Badger lähti kuitenkin nopeasti kuljettamaan tarinaa poliittiseen suuntaan, mitä Richardson hieman vastusti, koska sen mukana perusidea hukkui kaiken keskellä, ja lopulta hän lakkauttikin stripin viedäkseen hahmon ja konseptin sen alkuperäisille juurilleen.

Kuvittaja Chris Warner palkattiin palauttamaan hahmo juurilleen, ja samalla syntyi myös hahmon tunnettu pääasiallinen ulkomuoto joka perustui Richardsonin piirokseen. Hahmon uusi ulkomuoto nähtiin ensimmäisen kerran Dark Horsen Mayhem antologiassa vuonna 1989, ja lopulta kirjoittaja John Atcudi ja kuvittaja Doug Mahnke löysivät hahmon pariin Mayhem lehden 4 numeroon jaettuna jatkosarjana joka nyt kulki nimellä The Mask. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun konsepti esiteltiin Tex Averyn piirrosfilmejä ja Terminator elokuvien kauhua yhdistävänä splatterinä. Nämä jatkotarinat julkaistiin jälkeenpäin vuonna 1991 nolla numerona The Mask mini-sarjassa ja sen myötä toki myöhemmin kaikki merkittävimmät mini-sarjat kokoaville omnibus kokoelmille.Vaikka Mayhem lehti lopettikin 4 numeron jälkeen, The Mask jäi elämään mini-sarjojen muodossa joissa oli usein noin 4 numeroa per tarina. Niistä jo ensimmäisessä esiteltiin myös sarjalle keskeinen Walter niminen pahis, joka on Big Head nimellä kulkevan päähenkilön virallinen arkivihollinen.

Vain alkuperäisessä mini-sarjassa esiintyi kuitenkin Stanley Ipkiss, joka elokuvassa ja animaatiosarjassa on päähenkilö. Muissa mini-sarjoissa päähenkilöt vaihtelevat sen mukaan kenen hallussa varsinainen sarjakuvan päähenkilö taikavoimainen naamio on. Vaikka tarinoissa päähenkilöt pyrkivätkin tekemään naamiolla aluksi hyvää, hyvin monesti he menettävät oman kontrollinsa naamioon, joka toisaalta kuitenkin noudattaa heidän sisintä ajatusmaailmaansa, jonka he arjessa peittävät yhteiskunnalta. Sarjakuva siis on huomattavasti vähemmän supersankari tai edes komedia genren tuotos, vaan enempi kauhu-sarjakuva, jossa toisinaan on mustaa ja veristä huumoria. Sarjakuvan määrittely on sikälikin vaikeaa, että sen kuvitus tuo mieleen osittain underground sarjakuvien ilmaisun jopa vaihtuvienkin kuvittajien kera.

The Mask minisarjoja ehdittiin sen parhaina kulta-aikoina tuottamaan peräti 6 kappaletta, joista kolmea ensimmäistä pidetään kaikkein taiteellisesti merkittävimpänä. Jatkona ilmestyneissä mini-sarjoissa vain varioidaan loppupeleissä alkuperäisen trilogian ideaa, ja niillä harvoin on edes mitään varsinaista tekoa alkuperäisen trilogian maailman kanssa. Alkuperäisessä trilogiassa yksi keskeisimmistä päähenkilöistä on konstaapeli Kellaway, joka ironista kyllä, esiintyy ainoana hahmona täysin samantyyppisenä suulaana kyynikkona jokaisessa ideaan perustuvassa versiossa, mukaanlukien adaptaatiot. Jos naamion lisäksi alkuperäisellä trilogialla olisikaan päähenkilöä naamion lisäksi, niin se olisi nimenomaan Kellaway. Kellawy esiintyy myös myöhemmissä trilogian jälkeisissä osissa toisinaan. Hän edustaa myös sarjan järjen ääntä joka pyrkii varoittamaan naamion vaaroista.

Alkuperäiseen trilogiaan kuuluu The Mask, The Mask Returns ja The Mask Strikes back mini-sarjat jotka ovat kaikki John Arcudin ja Dou Mahnken tekemiä. Muissa mini-sarjoissa on vaihtelevat tekijätiimit.

The Hunt for Green October mini-sarjassa tekijöinä Evan Dorkin ja Peter Gross. Southern Comfortissa tekijöinä Rich Hedden ja Goran Delic. Toys in the Attic mini-sarjassa taas Bob Fingerman ja Sibin. Kaikki vierailevat tekijät ovat nykyisin isoja underground sarjakuvanimiä.

Pääsarjan lisäksi The Mask on synnyttänyt 3 rinnakkaisjulkaisua. Niihin kuuluu Walter: Campaign of Terror, The Mask: Virtual Surreality ja Itty Bitty Mask. Ensiksimainitussa Walter tähtää vaalivoittoon pormestariehdokkaana. Toinen on antologia jossa eri Dark Horsen sarjojen tekijät tuottavat lyhyitä naamioon liittyviä tarinoita. Kolmas on Alt Bathazarin lapsiystävällisempi versio Mask konseptista DC:n Tiny Titans julkaisun tyyliin. Samanlaisia on tehtyjä muista Dark Horsen hahmoista kuten Hellboysta.

Maininnan arvoisia ovat myös 5 erilaista crossover julkaisua joista ensimmäisessä The Mask World Tour, naamio kiertää ympäri maailmaa kohdaten muita Dark Horsen hahmoja. Toisessa eli Grifter and The Mask julkaisussa naamion käyttäjä ja Image yhtiön Grifter kohtaavat toisensa. Kolmas om nimeltään Lobo/The Mask ja siinä DC yhtiön parodiahahmo Lobo kohtaa naamion. Neljäs julkaisu on Mask/Marshal Law jossa Marsalkka Laki satiirihahmo kohtaa naamion. Viimeisenä muta ei vähäisimpänä Joker/Mask julkaisussa naamio päätyy DC yhtiön Batman hahmon Jokerin käsiin. Nämä julkaisut ovat ihan viihdyttäviä crossovereiden runsaassa tarjonnassa, mutta ne eivät ole mitenkään välttämättömiä kokonaisuuden kannalta. Niitä ei ole koottu ominibus kokoelmille, lukuunottamatta World Tour kokonaisuutta, ymmärrettävistä oikeudellisista syistä. Mutta ne löytyy kyllä erillisiltä kokoelmilta.

Noin 20 vuoden tauon jälkeen The Mask konsepti palasi I pledge Allegiance to the mask nimisellä mini-sarjalla, jossa on kulunut myös 20 vuotta alkuperäisten mini-sarjojen tapahtumista. Naamio on onnistuttu hautaamaan sementtiin ja Kellaway on jäänyt eläkkeelle. Useiden käänteiden vuoksi naamio kuitenkin päätyy vaarallisen presidentti-ehdokkaan käsiin, ja taas alkaa sama tuttu rumba. Tämä on jo kolmas kerta kun politiikka on tärkeässä roolissa The Mask tarinoissa. Tällä kertaa tekijöinä hääräävät Christopher Cantwell ja Patrick Reynolds. Ensiksimainittu tunnetaan pääosin tv:n tuottajana ja käsikirjoittajana. Tätä mini-sarjaa ei löydy omnibus kokoelmista, koska se on melko tuore. Politiikka on ilmeinen osa konseptin perustaa ja historiaa, mutta ei ainoa osa.

The Mask konsepti on tosiaan myös kääntynyt kahdeksi elokuvaksi ja jopa näiden välissä ilmestyneeksi animaatiosarjaksi. Ensimmäisessä elokuvassa oli tarkoitus alunperin tuottaa sarjakuvan väkivaltaista luonnetta vastaava elokuva, mutta sitä ei saatu 1990-luvun elokuvanteko metodeilla ja edellytyksillä toimimaan mitenkään. Vaikka elokuvasta tulikin Jim Carreyn tähdittämä komedia, niin hahmon luonut Richardson oli ilmeisesti melko tyytyväinen elokuvaan, sillä hän kannusti elokuvantekijöitä viemään elokuvaa tuohon suuntaan, koska ymmärsi että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Elokuva on toiminut sarjakuvienkin markkinnoinnin eduksi ja herättänyt kiinnostusta alkuteokseen.

Vaikka elokuva onkin komedia, se esittelee silti konseptin perusidean jopa jossain määrin sarjakuvaakin syvällisemmin. Erityistä huomiota elokuvassa kiinnitetään kohtauksissa joissa Stanley Ipkiss käy psykologin vastaanotolla joka tavallaan tahattomasti selittää Ipkikselle kuinka naamio toimii. Se paljastaa aina ihmisen syvimmän luonteen ja tekee ihmisen syvimmistä piirteistä eräänlaisen kuolemattoman aseen. Ipkiss joka rakastaa Tex Averyn piirrosfilmejä, käyttäytyy kuin kuuluisa Averyn luoma susi hahmo naisten edessä.

Ipkiss haluaa tanssittaa poliiseja pitkin katua, joten naamio tekee tämän mahdolliseksi. Naamio toimii aina yksilön tarpeiden ja halujen mukaan, ja juuri tämä on kiehtovin osa konseptia niin sarjakuvissa kuin muissakin versioissa. Tavallaan Ipkiksen hahmosta paljastetaan enemmän hänen Naamiona esittämien hahmojen kautta. Sama pätee luonnollisesti myös elokuvan pahikseen, Dorianiin, joka on aina joutunut miellyttämään pomonsa mieltymyksiä mafiassa. Kun Dorian saa naamion käsiin, hänestä tuleekin ihmishirviö sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

Animaatiosarja jatkaa täsmälleen siitä mihin ensimmäinen elokuva jäi, mutta vie konseptia enemmän supersankari parodian suuntaan. Viittaukset ensimmäiseen elokuvaan ovat tosin lähinnä pilottijaksoissa, ja vaikka tapahtumat ovat kaanonia, niihin viitataan tuon jälkeen vain harvoin. Naamion arkivihollinen Pretorius on jo itsessään kiehtova hahmo, sillä hän on periaatteessa kuin jos yhdistäisi Lex Luthorin ja Brainiacin jotka molemmat ovat Teräsmies sarjakuvien pahiksia. Hän tavoittelee etenkin alkujaksoissa naamiota omiin tarkoituksiinsa.

Myös muita hyvin luoviakin pahiksia esitellään pitkin sarjaa. Esimerkkeinä vaikkapa Varjovaras joka muistuttaa hieman Teräsmies sarjakuvien Mr. Mxyzptlk hahmoa. Hän varastaa ihmisten varjoja pysyäkseen nuorena, mutta haluaa Naamiosta kaverin jonka kanssa terrorisoida maailmaa. Hän on tavannut useita aiempia naamion käyttäjiä. Hilpeä Beavis ja Butt-Head koheltajakaksikkoa muistuttava Kalamies ja Mönjämies ovat myös Naamion arkivihollisia. Ilmapallomiestä ja aikamatkailevaa Tohtori Chronosta unohtamatta.

Vaikka sarjassa keskitytäänkin supersankari parodiaan, niin toisinaan naamio luonnollisesti päätyy myös vääriin käsiin. Milloin se päätyy vauvalle, koulukiusaajalle, Kalamiehelle, koiralle tai Stanleyn ystäville. Joka kerta naamio tekee käyttäjästään erilaisen ja Stanley joutuu käyttämään oveluutta saadakseen naamion takaisin. Erityisen luova on koulukiusaaja jakso, jossa naamio menee kahtia, ja Stanley ja kiusaaja ratkovat naamioiden voimin kouluaikaisia ongelmiaan. Elokuvassa esiintynyt psykologikin esiintyy sarjassa usein roolissa, jossa Stanley yrittää päästä eroon naamiuosta, mutta psykologin neuvot johtavat vielä pahempaan tilanteeseen. Naamio jopa kerran päätyy psykologin käsiin ja hänestä tulee vanhanaikainen puoskari laitettuaan naamion päälle.

Sarjan parhaimmat jaksot ovat pääosin ensimmäisellä tuotantokaudella. Mutta myöhemmillä kahdella tuotantokaudella nähdään joitakin klassikoita. Hauskana trviana vaikkapa jakso, jossa Ipkiksen koira katoaa, ja Ipkiss joutuu soittamaan Ace Venturalle, lemmikkidekkarille, jotta Milo koira löytyisi. Jaksossa on hilpeä asetelma jossa kaksi Jim Carreyn näyttelemää hahmoa kohtaa toisensa.

Järjestyksessään toinen The Mask elokuva Son of The Mask ilmestyi yli 20 vuotta myöhemmin edellisestä elokuvasta, aikaan jolloin sarjakuviakaan ei oltu tehty 5 vuoteen. Elokuva jäi marginaaliin, eikä missään nimessä ollut mikään menestys. Syitä oli useampi, joista keskeisin oli Jim Carreyn puuttuminen elokuvasta. Myöskään alkuperäinen ohjaaja Lawrence Guterman palannut jatko-osaan, vaikka alunperin ensimmäisen elokuvan aikoihin oli vihjannut mahdollisesta jatko-osasta. Pääosaa elokuvassa esuttää Jamie Kennedy jolla ei ole puoliakaan siitä karismasta tai taidosta mikä Jim Carreyllä oli. Asiaa on yritetty paikata monin erikoisin keinoin jotta elokuva olisi edes piirun verran relevantti, mutta niistä jokainen aikalailla epäonnistuu.

Elokuvassa nuori mies joka ei ole Ipkiss, löytää naamion juuri kun hän on työstämässä lasta tyttöystävänsä kanssa. Hän käyttää naamiota petipuuhissa, ja lopputuloksena syntyy vauva jolla on naamion voimat ilman että hänen tarvitsee pitää sitä yllään. Mustasukkainen perheenkoira yrittää tuhota vauvan ja heidän välilleen syntyy vanhoja Tom ja Jerry piirrosfilmejä muistuttava absrudi kaksinkamppailu. Jos tässä ei olisi jo tarpeeksi sekavaa hässäkkäää elokuvaan, naamion elokuvien maailmassa luonut norjalaisen mytologian Loki saapuu noutamaan naamiota takaisin itselleen. Sankarimme perheineen joutuu omituiseen jumalten väliseen ristituleen.

Jos elokuva ei ole jo mennyt plörinäksi aiemmin, niin tässä kohtaa viimeistään se tekee sen. Yksikään elokuvan vitsi ei ole hauska, eikä se tarjoa mitään kiinnostavaa naamioon liittyvään loreen tai psykologiaan. Psykologiasta puheenollen, ensimmäisessä elokuvassa esiintynyt Ben Stein joka esiintyi myös animaatiosarjassa, toistaa roolinsa psykologina Tohtori Arthur Neumannina luoden yhteyden elokuvien ja animaatiosarjan välille, ja tehden elokuvan vakuuttavimman ja hauskimman roolisuorituksen alle 5 minuutissa. Hukattu mahdollisuus on myös Loki, ja naamion alkuperään liittyvä tarina, jota ei hirveästi syvennetä elokuvan aikana, vaikka animaatiosarjassa sitä onkin käsitelty monestakin tulokulmasta.

Vaikka toinen elokuva epäonnistuikin perusteellisesti mitä eriskummallisimmilla tavoilla, niin konseptissa olisi yhä potkua useampaankin elokuvaan. Vielä ei olla kokeiltu modernina aikana sarjakuvan splatter henkistä lähestymistapaa elokuvamuodossa. Fanit jotka ovat nähneet mitä kaikkea TMNT konseptilla on tehty hyvin samanlaisista lähtökohdista, odottavat innolla juurikin tätä lähestymistapaa. Alkuperäinen elokuva ei ollut keneltäkään pois, mutta uuden luominen elokuvissa on joskus hankalaa, ja The Mask voisi ratkaista vähän tätäkin ongelmaa luonnollisella tavalla uusintaversiolla. Sarjakuvissa on kokonainen trilogia ja 3 muuta tarinaa joista ammentaa aineksia elokuvasarjaa varten. Mahdollisuuksia juonen kuljetukseen on lähes rajattomasti. Pelkästään elokuvatrilogia näistä aineksista voisi onnistuessaan kilpailla monien klassikoiden kanssa.

Ensimmäisen elokuvan teema että kaikki käyttävät naamiota, voi myös ajatella modernissa maailmassa hieman eri tavoin. Kumpi oikeastaan on hahmon naamio, Ipkiss vai Naamion persoona itse? Batmanissä on käsitelty tätä samaa teemaa, mutta tässä sitä voisi käsitellä laajemmin ja uudella tavalla.