Syväanalyysi Paluu Tulevaisuuteen Trilogia

Kun Bob Gale ja Robert Zemeckis 1980-luvun aivan alussa työstivät ensimmäisen Paluu Tulevaisuuteen elokuvan käsikirjoitusta, olivat aikamatkustamiseen keskittyvät elokuvat kuten Time Bandits ja The Final Countdown olleet huonosti menestyviä elokuvia, ja siten koko ajatuskin aikamatkustus elokuvasta oli monille tuottajille mahdottomuus. Elettiin myös aikaa, jolloin nuorista teini-ikäisistä kertovat elokuvat olivat yhtä lailla huono idea. Nuoria oli vaikea kuvitella positiivisessa valossa Amerikassa jossa metallinpaljastimet otettiin käyttöön kouluihin erilaisten levottomuuksien vuoksi. Paluu Tulevaisuuteen elokuvalla ei siis kirjaimellisesti pitäisi kaiken järjen mukaan olla tulevaisuutta. Jokin kuitenkin sai kaksikon kirjoittamaan juuri aikamatkustus elokuvan joka lopulta vielä lähes huomaamattomasti kulki teini-ikäisen päähenkilön varassa.

Ihan alunperin kaksikko halusi vain kirjoittaa aikamatkustus elokuvan.vaikka heilltä puuttui omaperäinen näkökulma joka tyydyttäisi molempia. Vuonna 1980 Galen tehtyä Zemeckisin kanssa Used Cars nimisen komedian, Gale oli vierailulla vanhempiensa luona ja sattui saamaan käsiinsä isänsä kouluvuosien vuosikirjan. Hän lähti pohtimaan hullua spekulatiivista ajatusta, että olisivatkohan hän ja hänen isänsä olleet ystäviä, mikäli he olisivat käyneet koulunsa samanaikaisesti. Vaikka hän ei uskonut ajatuksen mahdollisuuteen, hän alkoi pyörittää ideaa ajassa matkustamisesta isän kouluaikaan. Kerrottuaan ajatusleikistä Zemeckisille, tämä kertoi, että hänen oman äitinsä kouluvuosien kertomukset harvoin olivat konservatiivisessa mielessä mieluisaa kuunneltavaa. Tuoreen oloinen näkökulma oli syntynyt ja vuoden lopussa heillä oli jo syntynyt riittävästi ideoita käsikirjoituksen luonnokselle.

Tavallisesti aikamatkustus elokuvat eivät esittäneet aikamatkustuksen vaikutuksia nykyhetkeen. Gale ja Zemeckis halusivat käsitellä juuri tätä elokuvassa, ja siitä kehkeytyi yksi elokuvan ja koko trilogian keskeisimmistä teemoista. Jokainen teko menneessä vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Tosin alunperin Doc Brown ja Marty esitettiin käsikirjoituksessa melko vastuuttomina miehinä, jotka oppisivat aikamatkustus tapahtuman vuoksi hieman vastuullisuutta. He esimerkiksi myivät tuolloin oikeassakin maailmassa laittomia piraatti-elokuvia rahan saamiseksi esimerkiksi juuri aikakoneen rakentamiseen. Ensimmäinen käsikirjoitus luonnos oli valmis esittelyyn jo seuraavana vuonna, mutta vaati tuotantoportaan mielestä vielä kehittelyä.

Tämä johti uuteen käsikirjoitukseen, josta hylättiin esimerkiksi Martyn menneisyden vastuuttoman toiminnan tulevaisuuden vaikutusten liiallisuus. Alkuperäisessä luonnoksessa Marty palaa futuristiseen ja pitkälle kehittyneeseen nykyhetkeen. Martyn isä oli myös nyrkkeilijä nykyhetkessä, ja hänen uransa oli alkanut hetkestä kun hän löi Biffiä kuonoon suojellessaan Martyn tulevaa äitiä. Aikakone ei ollut vielä edes auto, vaan epämääräisempi laite jota kuljetettiin rekassa. Toisessa luonnoksessa The Atomic Cafe dokumenttielokuvan inspiroimana aikakone sai muotonsa, mutta sen energialähde oli Coca-Cola, ja ydinräjähdyksen läpi ajaminen. Professori Brownina alunperin tunnettu Doc Brown alkoi myös saamaan muotoaan, Galen ja Zemeckisin ottaessa vaikutteita oikean elämän tiedemiehistä, ja yhteys hallitusmaiseen professoriin katosi. Samalla hahmosta tuli yksilöllisempi. Myöskin aikamatkustukseen johtaneet tapahtumat selitettiin vahinkona, jotta hahmojen itsekästä luonnetta saatiin laskettua.

Pääasiallinen komedia elokuvaan ammennettiin kulttuurieroista 1955 ja 1985 vuosien välillä. Näihin kuului esimerkiksi kohtaus jossa Marty saapuu vuoden 1955 kahvilaan 1985 vuoden vaatteissa, ja omistaja kysyy häneltä onko hän merimies pukeutumisen perusteella. Kaksikolla oli vaikeuksia tässä asiassa käsikirjoituksen suhteen, sillä he olivat 30 vuotiaita, jotka eivät identifioituneet kovin hyvin kumpaankaan aikaan. He päätyivät ottamaan vaikutteita Frank Capran elokuvista saadakseen ajallista ymmärrystä, joka myös johti Biff hahmon syntyyn ja lopulliseen muotoon.

The Twilight Zone sekä sci-fi elokuvat ja Robert Silverbergin ja Robert Heinleinin kirjat olivat myös keskeinen inspiraatio. Idea tahattoman romanttisesta suhteesta Martyn ja hänen vuoden 1955 äitinsä Lorrainen välillä oli vaikea pala kirjoitettavaksi, sillä siinä piti pitää yleisö mahdollisimman reunalla, menemättä kuitenkaan liian pitkälle. He olivat jo käsikirjoitus vaiheessa päättäneet, että Lorrainen pitäisi olla se joka päätti suhteen. Ajatus Lorrainen päässä että suudellessaan Marrtya tuntui kuin hän suutelisi veljeään, tuntui koomiselta ja viisaalta samaan aikaan, vaikka olisikin jollain tasolla mahdoton ajatustasolla hahmon päässä. Yleisö hyväksyisi ratkaisun kuitenkin koska eivät yhtälailla halunneet suhteen tapahtuvan. Katsoja itse siis toimii tavallaan kohtauksessa tehokeinona. Toinen käsikirjoituksen luonnos tuli valmiiksi jo vuonna 1981, ja ehti muokkautua muutaamaan kertaan ennen elokuvan tekoa.

Elokuvassa viitataan Ihmemaa Oz, The Shaggy Dpg, Tohtori Outolempi, Kolmanneen asteen yhteys ja Tähtien Sota elokuviin, mutta myös Star Trek ja Mister Peabody sarjoihin, mutta myös The Outer Limits ja The Twilight Zone antologia-sarjoihin. Muita mahdollisia vaikutteita ovat 1960-luvun Aikakone elokuva, ja Jenkki Kuningas Arthurin Hovissa kirja, jotka olivat ehkä tunnetuimpia aikamatkustus kerronnassaan käyttäviä teoksia. Vuoden 1955 Doc Brownia voi viimeksimainittuun rinastaessa ajatella eräänlaisena Kuningas Arthurina, Martyn ollessa kirjan päähenkilö. Doc Brownin vertaaminen Mr. Peabodyyn ei ole myöskään kaukaa haettua, sillä hän tuntuu olevan kyseisen animaatiohahmon eräänlainen vastakappale. Siinä missä Peabody on järkevä ja aina rauhallinen, tuntuu Doc Brown olevan jatkuvasti hermoromahduksen partaalla omassa hahmossaan, vaikka molempia verrattuja hahmoja yhdistääkin tiedonlähteisyys, jota tarjovat päähenkilölle tämän absurdeissa aikakriiseissä.

Siinä missä ensimmäinen elokuva leikittelee myös Oidipus kompleksi teeman kanssa hieman, ovat toinen ja kolmas osa Paluu Tulevaisuuteen trilogian osista teemoissaan hiukan konservatiivisempia ja ehkä jopa suppeampia. Toinen ja kolmas elokuva ovat oikeastaan enempi seurauksia ensimmäisen elokuvan taphtumista. Elokuvien varsinainen pahis, Biff, katkeroituu jo ensimmäisen elokuvien tapahtumien ja Martyn toiminnan vuoksi, ja tämä vaikuttaa isosti myös toiseen elokuvaan, joka vuorostaan johtaa kolmanteen.

Toinen elokuva käsittelee omien henkilökohtaisten etujen saavuttamista aikamatkailulla, joka syntyy kun Marty yrittää ottaa tulevaisuudesta rahallista hyötyä irti poimimalla kaupasta urheilualmanakan jossa urheilutulokset pitkältä historialliselta aikaväliltä. Tietenkin tulevaisuuden Biff saa juuri tästä idean joka johtaa ketjureaktioon, Martyn jo hylätessä ajatuksen Doc Brownin neuvosta. Vastuun ottaminen jää siis lopulta sanakreidemme Martyn ja Doc Brownin huoleksi mikä monen mutkan kautta johtaa elokuvan lopussa Martyn saamaan eräänlaiseen rangaistukseen karman tullessa kehiin elokuvan loppumetreillä.

Kolmas elokuva käsittelee rakkautta yli ajan ja paikan, mutta myös täydentää kahta aiempaa elokuvaa ja vastuunottamisen teemaa.

Kaksi teema kuitenkin yhdistää vielä selkeämmin näitä kaikkia kolmea elokuvaa. Hallinnan ja vastuunottaminen yli yhden ihmisen kohtalosta. Nämä kaksi osoitetaan kolmannnen elokuvan loppumetreillä mahdolliseksi niin että molemmat ovat samanaikaisesti huomioitu, sekä vastuu että oman kohtalonsa hallinta. Tai kuten Doc Brown asian kolmannen elokuvan lopussa ilmaisee ”Sinun tulevaisuutesi on mitä ikinä teet siitä, joten parempi että teet siitä hyvän!”.

Marty on oppinut vastuuta koskevan läksyn elokuvien lopussa konkreettisemmin, kun ei enää anna muiden houkutella häntä hölmöilyyn vain koska häntä haukutaan pelkuriksi. Samalla konkretisoituu myös idea kohtalon ottamisesta omiin käsiinsä. Kaikkein ironisinta tästä tekee se, että juuri samaa opetusta kohtalon ottamisesta omiin käsiinsä Marty yrittää periaatteessa opettaa isälleen ollessaan 1955 vuodessa. Niinpä voisi siis sanoa, että Martyn vanhempien parempi elämä ei ole niinkään palkinto Martylle, vaan enempi hänen vanhemmilleen. Toki sen seurauksena Martyn itsensäkin elämä paranee.

Ottaessamme vastuun ja hallinnan omasta kohtalostamme, juurikin näin usein käy myös oikeassakin elämässä. Jokainen pienikin hetki voi vaikuttaa tulevaisuuteen ja siten myös omaan kohtaloomme. Vastuu hallinnasta, ja hallinta vastuusta siis luo tasapainon näiden kahden lähestymistavan välille. Lopulta elokuvien aikamatkustus on vain allegoria optimistiselle tulevaisuuden ajattelulle, jossa yksi ihminen voi itse vaikuttaa omaan kohtaloonsa.