Syväanalyysi Smallville

Alunperin Tollin/Robbins Productions yhtiö halusi tehdä sarjan nuoresta Bruce Waynestä, kunnes Warnerin elokuva divisionasta ilmoitettiin että he olivat tekemässä Batmanin syntytarinasta elokuvaa eivätkä halunneet kilpailla tv-sarjan kanssa. Vuonna 2000 Tollin/Robbins otti yhteyttä Peter Rothiin joka toimi Warnerin televisiohankkeiden johtoportaassa, tarkoituksenaan tehdä tv-sarja nuoresta Teräsmiehestä. Samana vuonna Alfred Gough ja Miles Millar kehittivät Eraser nimisen elokuvan pohjalle tv-pilotin. Nähtyään pilotin Roth päätyi lähestymään Millaria ja Goughia nuoresta Teräsmiehestä kertovan sarjan pilotin suhteen. Heti alkuun kaksikko päätti, että noudattaisivat tiukkaa ”ei trikoita, ei lentämistä” sääntöä työstäessään sarjaa nuoresta Clarkista. He päättivät näin, koska halusivat repiä Teräsmiehestä esiin tämän alastoman kuvan tämän kasvaessa Teräsmieheksi. Kaksikko ajatteli, että koska he eivät olleet sarjakuvan faneja, heillä olisi ulkopuolinen näkökulma Teräsmiehen hahmon perusteisiin. He tekivät hahmon suhteen taustatyötä jo samana päivänä valiten asioita joista pitivät. He esittelivät idean Warnerille ja Foxille vielä samana päivänä. Warner sitoutui 13 jaksoon.

Vaikka he tiesivät että sarja olisi täynnä toimintaa, he ottivat mukaan Seitsemäs Taivas sarjan keskiverron amerikkalaisten ikonografiasta mallia atmofääriin ja jossa meteoriittisade jonka mukana Clark saapuisi, vaikuttaisi myös ironisesti kaikkien muidenkin hahmojen elämään. Meteoriittisade olisi syy niin hänen rakastamansa tytön vanhempien kuolemaan, kuin myös se joka vie Lex Luthorin hänen synkemmälle polullensa. Ajatus jossa Clark kokisi oman saapumisensa aiheuttaneen enemmän harmia ja tuskaa, oli Rothin mielestä hahmoa inhimillistävä näkökulma.

Tekijät kokivat myös tarpeelliseksi täsmentää miksi Luthor sosialisoisi nuorempien ihmisten kanssa, ja hänestä tehtiin yksinäisyydestä kärsivä traagisempi hahmo, joka ottaisi tämän takia yhteyttä teini-ikäisiin. Tämä yksinäisyys kaikuisi Clarkin ja Lanan välille. Koska Kenttien perheelle haluttiin selkeä vaihtoehto, esittelivät he myös Lionel Luthorin hahmon, joka oli Lex Luthorin ristiriitainen ja radikaali isä, joka heijastaisi täysin onnistunutta nuorta Kenttien pariskuntaa. Sarjaa varten täydentämään luotiin myös Chloe Sullivan, joka oli ulkopuolinen jota sarja tarvitsi jotta sarjassa olisi ymmärrettävästi joku joka tajuaisi mitä Smallvillessa tapahtuisi tai ainakin kiinnittäisi huomiota näihin outouksiin. Hän toimi myös Lois Lanen eräänlaisena vastineena skeptisenä tutkivana nuorena naisena. Tämä loi myös jännitettä Clarkin supervoimia koskevan salaisuuden suhteen.

Pohjimmiltaan sarja seurasi Teräspojan sarjakuvahahmon runkoa, ilman trikoita ja lentämistä. Tämä oli sopivaa, sillä samoihin aikoihin oli käynnissä Siegelin perheen ja DC:n välinen oikeudenkäynti Teräspojan hahmosta. Huolimatta tästä DC hävisi oikeudenkäynnin, ja Smallvillen tavaramerkkien katsottiin yhtälailla kuuluvan Teräspojan tavaramerkkeihin. Näihin kuului esimerkiksi Clark Kentin hahmon samankaltaisuus ja Smallville kylän. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut radikaalisti sarjan tuotantoon.

Ensimmäiset kolme tuotantokautta tuntuu sarjassa lähinnä keskittyvän melko pinnallisen oloiseen teinidraamaan, johon on toki liitetty Rosswell sarjan hengessä sci-fi elementtejä, ja toki myös aluksi meteoriittisateen luomia Clarkin tavoin supervoimaisia hahmoja, joista suurinosa oli Clarkin hyvien aikeiden vihollisia. Useimmat näistä vihollisista esiintyivät sarjassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähinnä kerran jaksossa, ja sitten ne katosivat, usein kuoltuaan tai muutoin kadottuaan. Niihin harvoin edes palattiin. Jos jotain yhdistävää temtiikkaa näiltä kolmelta tuotantokaudelta etsii, niin varmaankin Clarkin itsensä etsiminen, joka johtaa jossain määrin lopulta pidemmässä kaaressa hänen tietoisuuteensa omasta kryptonilaisesta perinnöstään ja suuremmasta sankarillisesta kohtalostaan maanpäällä.

Kristillistä tematiikkaa ei peitellä, sillä jo sarjan ensimmäisessä jaksossa Clark kirjaimellisesti ristiinnaulitaan kryptoniitti kaulassaan ja S-logo rintaansa piirrettynä kiusaajien toimesta. Lex Luthorin pimeyteen vievää polkua käsitellään hyvin hiljaisesti, tuoden lähinnä esille hänen hyvin vaikea ja monimutkainen isäsuhteensa, jolla on ollut iso vaikutus hänen tähänkin kohtaloon.

Neljäs kausi alkaa kuitenkin viemään sarjaa radikaalisti eteenpäin mitä tulee Teräsmies mytologiaan ja siihen kuuluviin elementteihin. Yksinäisyyden Linnakkeen syntyyn johtanut jo kolmannen kauden päätösjaksossa alkanut juonikuvio on edelleen sekä sarjan että tv-historian kohokohtia, jota täydennetään vain Brainiacin, Kenraali Zodin, Aaverajan, Bizarron ja lopulta Teräsmiehen serkun Terästytön esittelyllä seitsemännen kauden loppuun mennessä.

Kausi seitsemän päättyykin dramaattisesti Luthoreiden tarinoiden päätökseen. Lex kääntyy pimeällä puolelle, kun taas vuorostaan Lionel on jo tässä kohtaa tehnyt katsojankin suureksi yllätykseksi jonkinlaisen parannuksen, tullessaan niinsanotusti uskoon, Clarkin hyvyyden kohdattuaan, vieden tämän salaisuuden hautaan. Tämä ei kuitenkaan suojele Clarkkia riittävästi, etteikö Lex täydessä pimeydessään päätyisi tuhoamaan Yksinäisyyden Linnakkeen perusrakenteita näiden kaatuessa kirjaimellisesti heidän molempien päälle. Yksinäisyyden mukanaan tuoma pimeys ja epäluulo Clarkkia kohtaan ja hänen isäsuhteensa traumaattisuus ja muut traumat ovat viimein kaataneet hänet pimeyteen.

Kun sarjan alkuperäiset juonikaaret on viety läpi seitsemännen kauden lopussa, keskittyy vuorostaan 8, 9 ja 10 kausi Teräsmiehen varsinaiseen syntyyn. Doomsdayn esittelyn ohella esitellään myös lukuisia muita DC Universumille oleellisia elementtejä. Nästä mieleenpainuvin on Justice Society of America nimisen aiemman sukupolven supertiimin esittely, jolla kasvatetaan muutoinkin jo tässä kohtaa laajaa Smallville sarjan mythosta. Sarja päättyy sekä Darkseid pahiksen tuloon että Lex Luthorin presidentti-kampanjan voittoon. Valkoisiin pukeutunut presidentti Luthor on juuri se anti-kristuksen kuva, jona hänet esiteltiin sarjan unijaksoissa sen alkupään jaksoissa. Mutta tässä kohtaa Clark on jo voittanut epäilyksensä ja oppinut lentämään.

Smallville oli täysin uusi tulkinta Teräsmiehen nuoruudesta. Se otti vaikutteensa selvästi oikeista paikoista, ja näistä voisi mainita ianakin John Byrnen Teräsmies kokonaisuudet. Erityisesti Kryptonin teräksen kylmä viileys näkyy Jor-Elin hahmon välityksellä, ja hänestä ei aina tiedä, että kuinka paljon hän on itse epäihimillinen, ja milloin hän vain yksinkertaisesti tietää paremmin jotain maailman syvemmästä luonteesta. Hän tuntuu pelavan aluksi yleensä häijyä peliä, ja ei ole mikään ihme että Clarkin on vaikea luottaa häneen. Onhan hahmon äänessäkin Kenraali Zodia aiemmissa Teräsmies filmatisoinneissa näytellyt Terence Stamp. Jor-Elin arvoitus valtaakin sarjan ensimmäiset noin 4 tuotantokautta, kunnes lopulta Yksinäisyyden Linnake paljastaa hänen tarkoitusperiään hiukan. Vaikka esimerkiksi Marlon Brando on tehnyt omaa hyvää työtä hahmon parissa, on tämä suorastaan Jumalaa muistuttava tutkimaton ja arvoituksellinen versio hahmosta sekä hieno kristillinen vertauskuva, mutta myös kiehtova tulkinta hahmon kokonaisvaltaisesta kuvasta. Tämä on mitä luultavammin kaikkein paras versio hahmosta, mukaanlukien sarjakuvat.

Tämän kaiken ohella sarja tarjoaa murrosiän hienoja vertauskuvia Clarkin voimien ja punaisen kryptoniitin ja vaikka minkä muun juonielementin avulla. Clarkin matka kohti tasapainoa inhimillisyyden ja epäinhimillisen jumalkuvan välillä seurataan todella taitavasti. Punainen kryptoniitti on tässä hyvin keskeisessä asemassa, siinä missä muutkin sarjakuvista poimitut juonikuviot, joita sarja hyödyntää vain sopivan maltillisesti. Mianioiden lukuisten cameo-roolien ja muiden hienouksien keskellä Smallville oli omaperäinen Teräsmiehen kasvutarina Teräspojasta Teräsmiehksi. Trikoiden ja lentämisen puuttuminen täydentävät inhimillistä kokonaisuutta. 217 jaksoa, joista yhdenkään katsominen ei kaduta.