Top 10 Anime-sarjaa joiden parissa kasvoin

Serial Experiments Lain

Lain sarjan perusidean selittäminen ei auttaisi ymmärtämään juuri ollenkaan mistä on kyse. Sarja on Japanissa yhtä merkittävä cyber sci-fi genren kokonaisuus kuin Matrix elokuvien konsepti. Lain sarjan tunnelma on niin voimakas, että se saa suorastaan kirjaimellisesti tuntemaan melankolista masennusta. Tähän vaikuttaa niin musiikki kuin sarjan yleismaailma. Melankolia on osa elämää, ja Lain on turvallinen tapa kokea se hyvällä tavalla.

Hopeanuoli

Hopeanuoli on erityisesti Suomessa äärimmäisen suosittu kulttiteos kaikissa muodoissaan, sekä animena että mangana. Sen suosio alkoi animesta, joka oli sekä sensuroitu että huonosti dubattu, mutta molemmat näistä kääntyivät lopulta sarjan eduksi, sillä kun lopulta saimme sensuroimattoman alkukielisen version käsiimme, se oli iso asia. Jopa vaikka dubatussa versiossa on sensuurin vuoksi laatu hukassa, niin dubbaus on yhä toisinaan viihdyttävä kaikessa korniudessaan. Tavallaan saimme siis kaksi sarjaa yhden hinnalla. Ja kummallakin versiolla on paikkansa meidän sydämessä.

Digimon

Siinä missä Pokemon oli juttuni 10 vuotiaana, Digimon rantautui ensin salaa mieleeni ja tv:seeni teini-ikäisenä. Yllätyin kuinka samaistuttavia ja jopa toisinaan synkkiä hahmojen ongelmat oli, verrattuna Pokemonin melko pirteään kokonaisuuteen. Ei sillä etteikö Pokemonissakin ollut surullisia hetkiä, mutta harvoin ne enää puhuttelivat teini-ikäistä itseäni samoin. Ei sillä, molemmat animet ovat yhä itselleni tärkeitä. Erityisesti suosikkihahnmojani on Ken Digimon Zero Two sarjasta. Mutta samaistuin myös Matt hahmon isoveljen rooliin vahvasti.

Beyblade

Beyblade oli iso juttu itselleni teini-iässä, kun saavutin angstisemman elämänvaiheeni. Kai on edelleen itselleni tärkeimpiä fiktiivisiä hahmoja. Samaistun hahmon yksinäiseen luonteeseen ja taustaan erittäin helposti. Juuri Kai on sarjan keskiössä, vaikka ei ole suoranaisesti edes varsinainen päähenkilö. Vielä tänäkin päivänä kirjoittaessani tarinoita, mietin, että mikä hahmo olisi se tämän tarinan niinkutsuttu Kai.

Pokemon

Pokemon oli se sarja joka herätti käsitykseen, että anime oli tullut jäädäkseen eikä ollut pelkkä muotivirtaus. Monen muun ohella koko elämäni muodostui Pokemonista 10 vuotiaana.

Pokemon opetti minulle ennen kaikkea yhden tärkeän taidon jota käytän vielä tänäkin päivänä, eli kyvyn tehdä taustatyö laajoista aihepiireistä. Opin tämän sekä pelin kautta että suomentaessani pokemonien nimiä vihkoon. Se jätti siia pysyvän jäljen uraani.

Alfred J. Kwak

Alfred J. Kwak kuuluu niihin sarjoihin, joita katsoin lapsena jo ennen kuin tiesin sen olevan animea. Useimmat sarjan syvemmät viitekehykset menivät usein ohi lapsena, etenkin kun katsoin tuolloin lähinnä satunnaisia jaksoja. Vanhempana katsottuani sarjan uudelleen, olen tietysti ymmärtänyt ne, ja tajunnut kuinka korkeatasoisesta sarjasta on ollut kyse. Voisin listata monia klassisia jaksoja sarjasta, mutta erityisen mieleenpainuvaa sarjassa oli sen pääjuonena toimiva monikulttuurisuus teema. Se näkyy niin Korpin diktatuurissa kuin kaikessa muussakin. Onhan Alfred itsekin kasvanut erikoisissa oloissa, ja siten ymmärrettvästi näkee erilaisuuden erillaisesta vinkkelistä.

Bleach

Päädyin Bleach animen pariin japanilaisen Bleach elokuvan kautta, joka oli viihdyttävää toimintaa jossa hyvää japanilaista musiikkia. Sarja on Death Noten ohella jossain määrin kultti, ja pidän kuinka sarjan hahmot ja maailma on rakennettu. Sarja taisi olla ensimmäisiä pojille suunnattuja animeja jotka todella kolahtivat. Tuon jälkeen aloin tarkastelemaan niitä muitakin vähän uusin silmin tajuten niiden arvon.

Urusei Yatsura

Rumiko Takahashi oli ensimmäinen mangaka jonka tiesin nimeltä jo ennen kuin edes tiesin mitä mangaka sana tarkoittaa. Ja Urusei Yatsura oli ensimmäinen Takahashin mangaan perustuva tuotos, jonka näin. Tämä avasi aivan uuden maailman, vaikka kyse onkin ns. haaremi animesta, joita nykyisin on varmaan satoja. Takahashi vain silti tekee sen parhaiten ja luontevimmalla tavalla. Olen yhä sitä mieltä että Lum on sarjan järkevin hahmo. Ja se on aika paljon sanottu.

Sailor Moon

Teini-iässä minulla oli lyhyt W.I.T.C.H sarjakuvasta alkanut taikatyttö manga ja anime kiinnostus. Noitajengin lisäksi mieleen on jäänyt Sailor Moon anime, joka pyöri Suomenkin tv:ssä tuolloin, vaikkakin meillä kotona sitä ei päässyt katsomaan, koska tuo kai olisi vaatinut jotain kaapeli- tai antenni taloutta. Kavereiden ja sukulaisten luona ei kuitenkaan kursailtu näissä asioissa, ja pääsin katsomaan ainakin satunnaisia jaksoja myös Sailor Moon sarjaa. Sarja ei eronnut Noitajengistä juuri ollenkaan, vaan päinvastoin tuntui olevan aivan samaa maata. Tyttöjen sielunelämä valottui paremmin tv:n ja sarjakuvien kautta tuossa iässä.

Phoenix

Osamu Tezuka on tärkein anime ja manga vaikuttaja mitä maailmassa on koskaan ollut. Kesti kuitenkin hyvin pitkään ennen kuin hänen tyylinsä kolahti minulle, ja Phoenix mini-sarja näytteli tuossa keskeistä roolia. Sarja on simppeli idealtaan, mutta silti syvällinen ja kaunis. Se on hyvä tapa kokeilla Tezukan tuotantoa Metropolis elokuvan ohella.