Top 20 Keskenjäänyttä Sarjakuvaklassikkoa

Garth Ennisin The Boys

The Boys sarjakuvat ovat olleet alusta asti minulle äärimmäinen haaste lukea, koska en saa mitään tollkkua Ennisin käyttämästä kielellisestä ilmaisusta. En ole kolmen yrityksenkään jälkeen päässyt ensimmäistä numeroa pidemmälle. Olen kuitenkin katsonut jokaisen jakson adaptaatiotona tehdystä sarjasta, ja se on ollut mieleeni. Preacherissä ei tämmöistä ongelmaa ole ollut myöskään. Sarjakuvan käyttämä kieli on sekavaa ja kuvituskaan ei oikein mieleeni.

John Laymanin Chew

Tätä sarjakuvaa jaksoin lukea noin pari kolme kokoelmaa, kunnes väsyin lopulta Rob Guilloryn kuvitukseen, joka ei mielestäni tuntunut kehittyvän oikein mihinkään, ja koko sarjan olisi muutenkin voinut tiivistää muutamaan kokoelmaan. Pidin muutoin hauskasta ruoka keskeisestä ideasta, tai tematiikasta, mutta se ei vain ikävä kyllä riittänyt. Ehkä joskus vielä palaan lukemaan tämän loppuun asti.

David Petersenin Mouse Guard

Tässä sarjakuvassa oli miellyttävä kuvitus, mutta antologiamainen ja muutenkin sekava julkaisujen löytyminen ja vielä oikeassa järjestyksessä vei hiukan intoa lukea edes ensimmäistä kokoelmaa loppuun. Tekstiasu on myös muistini mukaan hyvin vaikeaselkoista. Vanhahtava kieli vielä on siinä rajoissa, mutta vielä pitäisi samaan aikaan ymmärtää fonttia ja kääntää kokonaisuus vielä päässään suomeksi tai jollekin ymmärrettävälle kielelle.

Brian K. Vaughanin Y: The Last Man

Tässä sarjakuvassa suurin ongelma lienee vain yksinkertaisesti kokoelmissa ollut huono painojälki, joka sai kaiken näyttämään niin ruskealta tai tummalta että sen lukeminen on minulle aivan mahdotonta. Tämä ei ole ainoa kerta. Monet 1990-luvun sarjakuvat olen jopa jättänyt väliin tästä syystä, ellei niitä ole käännetty suomeksi. Tässä on mielestäni yksi keskeisin syy kääntää sarjakuvaa suomeksi, eli painojälki joka tekee kokonaisuudesta hankalan luettavan. Olen rehellisesti sanottuna ihmeissäni, että sain niinkin paljon kuin ekan numeron luetuksi. Ai niin, ja lisäksi minulle spoilattiin jonkun verran loppuratkaisua, ja sekin vaikutti. Yleensä ottaen olen kuitenkin lukenut kaikki muut Vaughanin kirjoittamat jutut, joista erityisesti Saga on suosikkini.

Robert Kirkmanin Invincible

Tämä sarjakuva on ihan hyvä. Siinä ei ole mitään vikaa. Se vain on ihan tolkuttoman pitkä monta kymmentä numeroa jatkunut pitkä saaga ja juoksu. Olen ehtinyt lukea vasta ensimmäiset noin 13 numeroa, eli ensimmäisen omnibuksen verran. Ehkä jonakin päivänä luen kokonaisuuden viimein jopa loppuun asti kun en keksi mitään muuta luettavaa. Mutta toistaiseksi koen, että se ei ole prioriteetti listallani tärkeimpänä. Tunnen jo sarjan perusteet kuitenkin melko hyvin.

 

Garth Ennisin The Punisher

Ennisin Punisherit ovat helkkarin laaja kokonaisuus, jos huomioonottaa kaikki Ennisin Punisher juoksut jopa MAX sarjan. Kyse ei ole missään nimessä laadusta, vaan yksinkertaisesti tuotannon määrästä. Asiaa ei myöskään helpota, että tämä tuotanto pitäisi vielä etsiä käsiinsä ja kirjastoilla on rajallinen määrä resursseja tässä asiassa. Ja yli kymmenen kokoelman lukeminen muuta kuin kirjaston kautta ei tapahtu välttämättä kovin nopeasti. Sarjakuva kuitenkin maksaa, varsinkin kun kokoelmien määrä on suuri.

Mark Waidin Irredeemable

Tätä sarjakuvaa jaksoin lukea muutaman kokoelman verran, ennen kuin alkoi tuntua, että sarja jumittui pahasti paikoilleen. Spin-off sarjakuvaan en ole edes koskenut. Hyvän alun jälkeen kokonaisuus lässähti, ja etenkin kun huomioon ottaa ettei se ole muutenkaan kovin uniiikki sarjakuva, niin ei mikään ihme että se jää kesken. Sarja on kuitenkin helppolukuisempi kuin samoissa teemoissa liikkuva The Boys, mutta ei yhtä kiinnostava kuin vaikkapa Injustice sarjakuvan kokonaisuus.

Brian Azzarellon 100 Bullets

Sain tätä sarjakuvaa luettua hädällä, tuskalla ja vaivalla sen ensimmäisen numeron verran. Ongelmaa tuotti sarjakuvan kieli, joka oli täynnä ei-kirjakielistä slangia, jonka lukeminen englanniksi voi tuottaa haasteita. Tämä ei ollut muuten toki haastavimmasta päästä, mutta vaatii lukemiseen käytettävän oman aikansa. Sarjassa on yhteensä 100 numeroa, eli minulla on enää 99 jäljellä, jotka luen aivan varmasti joskus. Sarjan filosofinen maailma on kuitenkin kiehtova ja omaperäinen.

Brian Azzarellon Wonder Woman

Azzarellon maanläheisempi Wonder Woman kyllä kolahti, eikä osiakaan ollut mitenkään överiksi asti, mutta ihmisellä on hyvin vähän aikaa, ja juuri sillä hetkellä en voinut käyttää tuota aikaa sitoutuakseni tähän teokseen. Nykyään sen ajankohtaisuuskin on periaatteessa jo hiukan kadonnut, ja se on hukkunut monien muiden The New 52 sarjakuvien joukkoon. Ensimmäisellä lukukerralla en päässyt edes ensimmäisestä numerosta puoleen väliin. Toisella pääsin kuitenkin ensimmäisen numeron loppuun. Mielipiteeni siis vaihtui sarjasta toisella lukukerralla, mikä toki on myös harvinaista.

Alan Mooren Helvetistä

Tämä sarjakuva on varmaankin raskain sarjakuva, jota olen ikinä koittanut lukea. Vaikka ymmärrän täysin teoksen arvon sarjakuvan kehitykselle, ja osaan perustella sen, niin kuvitus on itselleni aivan liikaa eikä suomenkielinen käännöskään ollut yhtään asiaa helpottava. Olen aivan varma että en tule ikinä lukemaan tätä sarjakuvaa loppuun asti.

 

Robert Kirkmanin The Walking Dead

Tämä sarjakuva on ihan ok, mutta se vain ei taida oikein olla minun juttuni, sillä en ole ikinä päässyt ensimmäistä kokoelmaa pidemmälle edes kolmen yrityksen jälkeen. Sarjakuva etenee luontevasti, mutta sen pituus on jo itsessään toki liikaa ja zombiet eivät kiinnosta minua yhtään niin paljon että jaksaisin lukea tätä kokonaisuudessaan koskaan loppuun.

Benoit Sokalin Ankardo

Vaikka Ankardon lukeminen lähti sujumaan melko helposti suhteessa siihen että kyse on pohjimmiltaan dekkarista, joka on aina ollut minulle vaikea genre, mutta huomattuani että luettavaa on vielä ensimmäisen albumin jälkeen paljon, päädyin tulokseen että luen tämän mielummin joskus tulevaisuudessa. Maailmassa on aivan liikaa luettavaa, sekä hyvässä että pahassa. Jotkut jutut eivät vain tunnu henkilökohtaisesti yhtä tärkeältä.

Stan Sakain Usagi Yojimbo

Kun tämä sarjakuva viimein saapui suomeksi, olin innoissani koska odotus oli kestänyt jopa lähes 20 vuotta. Sitten tartuin ensimmäiseen kokoelmaan, ja vaikka kuinka pidin siitä, en vain saanut sitä luettua ensimmäistä lukua pidemmälle. Tajusin todella vasta tässä kohtaa elämääni samurait ovat minulle hyvin etäinen genrenä sarjakuvissa ja elokuvissa. Ne eivät ole minun juttuni. En inhoa niitä, mutta en vain ole päässyt niihin koskaan kunnolla sisään. Samurai genreä on verrattu westerniin, sitä jopa kutsutaan toisinaan itämaiseksi western vastineeksi. Ehkä juuri tämä on se ongelma, sillä en kykene ymmärtämään western genren hienouksiakaan. Lisäksi nämä sarjakuvakokoelmat ovat aivan tolkuttoman paksuja järkäleitä. Ehkä joskus.

Bill Willinghamin Fables

Saatuani kovalla työllä ensimmäisen kokoelaman Fablesia luettua, huomasin että jäljellä on vielä ainakin 21 kokoelmaa ja siihen päälle kaikki spin-off julkaisut. Havaitsin että olin toistaiseksi mahdottomassa paikassa lukemisen suhteen. Painojälki oli vain siinä rajoissa, mutta sarja ei muutenkaan tuntunut ajankohtaiselta lukukokemukselta. Nyt tietenkin sarja alkaa olla ajankohtainen medioissa, ja joudun harkitsemaan lukemista uudelleen. Ehkä jonakin hyvin kauniina päivänä jolloin olen taas vailla luettavaa...

Chris Robersonin iZombie

Vaikka pidänkin Mihael Allredin kuvituksesta, eikä sarjassa ole kuin neljä kokoelmaa, niin jostain ihmeen syystä tämä sarjakuva jäi vain roikkumaan ensimmäisen numeron jälkeen. Päätin että siirrän asian tulevaisuuteen. Olen katsonut tv-sarjaa jonkin matkaa, ja alkuteos vie kyllä selvästi voiton. Sitli olen turhan laiska tai kiireinen lukemaan sitä loppuun.

Keanu Reevesin ja Matt Kindtin BRZRK

Sarjakuva joka ei vain yksinkertaisesti kolissut hypetyksestään huolimatta yhtä lujaa kuin pitäisi. Kindtin tuotanto on muuten hyvää. Aloitus sarjassa on toki ihan kiinnostava.

Skottie Youngin I Hate Fairyland

Youngin käyttämä värimaailma on itselleni jo itsessään jotenkin haastava kaikessa kirkkaudessaan. Mutta siitä huolimatta sain ensimmäisen kokoelman luettua. Ihan hyvää metasarjakuvaa, mutta sen olisi hyvin voinut tiivistää yhteen kokoelmaan. Pidän kuitenkin ideasta. Harmi kun en itse keksinyt sitä ensin.

W. Maxwell Princen Ice Cream Man

Olen tosi huono lukemaan perinteistä kauhua, ja siksi Ice Cream Man jäi hyvin nopeasti ensimmäiseen kokoelmaan. Se ei ole silti missään nimessä huono sarjakuva, vaan juurikin sen värimaailma luo upeasti kauhua teokseen. Toisaalta, sen värimaailma juuri tekee siitä itselleni haastavan luettavan.

James Tynionin Something is killing the Children

Viehättävä, etäisesti Buffy vampyyrintapajaa muisuttava sarjakuva jossa mörkö on keskeisessä roolissa, lässähti noin kuudennessa kokoelmassa. Intoni lukemiseen vain katosi, kun Tynion alkoi toistamaan itseään.

J.M. DeMatteisin ja Keith Giffenin Justice League International

Kun tämä mainio sarjakuva keskeytti julkaisunsa suomeksi, niin samalla itsekin jätin jatkon lukematta. Eli syy on yksinomaan ettei loppua materiaalia ole käännetty suomeksi, enkä jaksa lukea mitenkään tuota englanniksi. Enkä edes muista mihin numeroon suomijulkaisuissa jäätiin. Erinomainen sarjakuva. Saisivat julkaista kokoelmina suomeksi.