Syväanalyysi Joss Whedonin Buffy Vampyyrintappaja

Joss Whedon, johon pitkään liitettiin lisänimitys ”nörttien kuningas”, tunnetaan niin elokuvatuottajana, ohjaajana, elokuvakäsikirjoittajana, musiikintekijänä ja sarjakuvakirjoittajana.

Hänet tunnetaan Buffy the Vampire Slayer, Firefly, Dollhouse ja Agent of S.H.I.E.L.D tv-sarjojen yhtenä keskeisenä luojana. Hän myös käsikirjoitti ensimmäisen tietokoneanimaatioelokuva Toy Storyn, ja tuotti ja kirjoitti elokuvan Cabin in the Woods sekä kirjoitti ja ohjasi kaksi ensimmäistä Marvelin Avengers elokuvaa. Hän oli myös mukana Justice League elokuvan käsikirjoitusvaiheessa ja ohjaustehtävissä uudelleen kuvausten aikaan.

Huolimatta laajasta kirjosta osaamisalueita, Whedon tunnetaan kaikkein parhaiten kuitenkin elokuvakäsikirjoittajana joka on käsikrijoittanut elokuvat Buffy the Vampire Slayer, Toy Story, Alien Resurrection, Titan A.E., Atlantis: The Lost Empire, Serenity, Cabin in the Woods, The Avengers, Much ado about nothing, In your Eyes, Avengers: Age of Ultron ja Justice League.

Lisäksi hän on käsikirjoittanut X-Men ja Buffy sarjakuvia.

Teemattisesti Whedonin tuotanto käsittelee existentialismia, anti-auktoriteettismia, vapaata tahtoa, valtaa, voimattomuutta, seksuaalisuutta, aikuisuutta, uhrautuvaisuutta, misogyniaa ja feminismiä. Usein hänen tuotanto käsittelee yksinäisiä sankareita jotka päättyvät tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Hänen jokainen luomuksensa muuttuu supertiimiksi hyvin nopeasti jo käsikirjoitusvaiheessa. Hänen suosikki aiheensa on avuttomat ihmiset, jotka tuntevat että heillä ei ole kontrollia ympäröivään maailmaan.

Hän on myös luonut oman Slayer slangin johon kuuluu Y-kirjaimen lisääminen sanoihin joihin ne eivät kuulu. Whedon pelkää että tämänkaltainen tilanne on kielen tulevaisuus. Hän myös määrittelee misogynian avulla tarinoidensa viholliset.

Elokuvissaan hän suosii enemmän perinteisiä tehosteita kuin CGI:tä. Vaikutteikseen Whedon mainitsee Ray Bradburyn, James Cameronin, Rod Sterlingin, William Shakespearen, Stephen Sondheimin, Steven Spielbergin, Charles Dickensin, Stan Leen, Robert Kleinin, Jerome Robbinsin, Frank Borzagen, Steve Gerberin, Steven Bochcon, Frances Hodgson Burnetti ja John Williamsin. Hänen viisi suosikkielokuvaansa ovat The Matrix, Once Upon a Time in the West, The Bad and Beautiful, Magnolia ja The Court Jester.

Whedon on ateisti, absurdisti, existentialisti ja humanisti. Tämä kaikki näkyy hänen tuotannossaan. Poliittisesti hän on sekä sosialismin että kapitalismin vastainen, ja pelkää Amerikan muuttuvan Tsaarin aikaiseksi Venäjäksi. Hän äänesti Obamaa ja vastustaa Trumppia.

Bufya luodessaan Whedon on sanonut, että alunperin tuo kulki työnimellä ”Rhonda Kuolematon Tarjoilija” joka pikkuhiljaa kehittyi nykyisin tutumpaan muotoon. Perusidea kuitenkin jo alunperin oli käsitellä kerronnassa tavanomaista naista, josta kehittyy erikoislaatuinen ja supervahva. Idea kehittyi myös ajatuksesta jokaisessa kauhuelokuvassa nähtävästä bimbosta, joka tapetaan elokuvan edetessä. Whedon halusi kääntää ajatuksen täysin päälaelleen. Sankari, joka nimenomaan loistaisi naisellisella voimallaan jolla olisi myös muihin vaikutus. Tämä oli Buffy Vampyyrinttappaja sarjan koko perusolemus ja jopa sitä edeltävä elokuva pyrki välittämään sen.

Mutta elokuvan kohdalla tässä epäonnistuttiin jo käsikirjoitusvaiheessa osin tuottajien vuoksi. Elokuvasta tuli enempi kauhu-komedia kuin naisellisen voiman tarina. Vuosia myöhemmin Gail Berman joka omisti elokuvan kautta oikeudet tv-sarjaan, tarjosi uutta mahdollisuutta Whedonin konseptille. Whedon sai idean myytyä otsikolla ”High school kauhuelokuvana” muille studiopomoille, ja tästä syntyi Buffyn keskeinen allegorioiden maailma, jossa teini-iän ongelmat usein esitettiin vertailussa hirviöihin, joita Buffy jahtasi. Sarjan nimen oli tarkoitus olla Slayer vielä pitkälle pillotintekoon asti.

Sarjan ensimmäisen esityskauden ajan Whedon esitteli sarjan usein verraten sitä kahteen 1990-luvun suosittuun tv-sarjaan jotka olivat Niin sanottu elämäni ja Salaiset Kansiot jotka yhdistämällä syntyisi Buffy vampyyrintappaja. Vuoden 1984 Night of the Comet oli myös keskeinen vaikute sarjan henkeen.

Sarja oli usein pastissi kauhuelokuville, kauhuromaaneille ja muille genren aiemmille edustajille. Toisinaan se otti toki vaikutteita mytologiasta ja folkloresta. Esimerkiksi Adamin hahmo otti vaikutteita Frankensteinista, Bad eggs jakso otti vaikutteita Invasion of the Body Snatchers elokuvasta ja Oout of mind, out of sight oli ilmiselvä pastissi Näkymätön mies elokuvalle. Vampyyrien kasvot, jotka muodostuivat sarjan tavaramerkiksi, ovat Dark Shadows nimisen fantasia saippuaoopperan vampyyri Barnabas Collinsin tuimat kasvot. Niillä viestitään, että jokainen pahakin vampyyri sarjassa omaa Barnabasin tavoin inhimillisiä piirteitä.

Buffyn hahmo itsessään on kuin suoraan X-Men sarjakuvista tuttu Kitty Pryde jonka nenäkkäät, mutta verbaalisesti taidokkaat kommentit näkyivät myös Buffyssa. Juuri Kitty Pryden hahmoa Whedon kirjoitti myös X-Men juoksussaan. Ympyrä sulkeutui.

Jokaisen jakson teeman ja metafooran käsittely mietittiin tarkkaan niin tunnetasolla, poliittisesti ja jopa filosofisesti ajateltuna jo käsikirjoitus vaiheessa. Buffyn maailmassa isäpuoli saattoi olla sydämetön kone, äiti saattoi riistää tyttärensä hengen tai lesbo saattaa pelätä olevansa demoni. Tarina kerrottiin joko kirjaimellisessa vertauskuvallisessa muodossa tai sitten vähemmän kirjaimellisessa muodossa. Tämäkin oli harvinaista nuortensarjalle. Tätä täydensi Angelin ja Buffyn rakkaustarina, jossa myös oli kerroksia jotka oli vertauskuvallisia. Myös Spiken ja Buffyn suhteessa loppua kohden käsiteltiin hyvin rankkoja aiheita.

Pääteema sarjassa oli kuitenkin Buffyn ristiriitainen kutsumus vampyyrintappajan tehtävään ja vapauteen, jonka hän oli sen kautta menettänyt. Niissäkin esiintyy vertauskuvia jotka ovat tuttuja monille naisille. Miksi ei toki osalle miehistäkin. Buffy on samaistuttava molemmille. Jopa Buffyn paljastuminen äidilleen muisuttaa paljon homoseksuaalien naisten ja miesten tyypillisiä kokemuksia tuohon aikaan kaapista tulon jälkeen.

Vertauskuvan ja oikean asian yhdistäminen on sarjassa usein sen eduksi, sillä samaa teemaa voi käsitellä kahteen kertaan eri tavoin ilman että kokonaisuus muuttuu tylsäksi. Willow hahmon kautta on käsitelty lesboutta kirjaimellisessa muodossa kun taas huumeriippuvuutta vertauskuvallisessa muodossa. Sarja on aina täynnä yllätyksiä.

Omasta mielestäni sarjan paras tuotantokausi onkin kuudes tuotantokausi, joka on sekä sarjan synkin että myöskin rohkein kausi. Rohkeaksi sen tekee trikki, joka toteutetaan vasta kauden loppupuolella. Giles joka on Buffyn mentori, on ollut koko kauden poissa.

Buffy on tällä välin kokenut itse todella rankkoja asioita. Hän on ensin hyväksikäyttänyt Spikea, ja tullut sitten tämän raiskaamaksi. Hänen paras ystävänsä Willow on menettänyt rakkaansa, ja ajautunut syvemmälle riippuvuuteen taikuudesta, jota käytetään vertauskuvana huumeriippuvuudelle. Kuvamaailmakin on melko samanalainen. Kaikki menee muutenkin päin persettä.

Mutta kun Buffy luettelee ongelmansa Gilesille, tämä vain nauraa. Yhtäkkiä katsoja itsekin huomaa nauravansa tuota vilpitöntä naurua. Joskus kun asiat menevät huonosti, ei voi yksinkertaisesti kuin nauraa, etenkin kun kokonaisuus on oikeastaan melko absurdi. Juuri tämä trikki on se mikä tekee kaudesta suorastaan nerokkaan ja rohkean.

Ei pelkästään se että se käsittelee hyvin vaikeita aiheita, vaan myös se että kaiken synkkyyden keskeltä löytyy ripaus vilpitöntä kaiken absurdiuden tajua, joka johtaa lopulta ongelmien oikeaan perspketiiviin asettamiseen ja kenties niiden ratkaisuun. Aivan kuten lopulta oikeassakin elämässä. Kun menee tarpeeksi päin persettä, ei voi kuin lopulta nauraa. Ja kaikkiin ongelmiin ei edes ole vastausta tai ratkaisua. Sarja ei edes lähde v'äkisin luomaan semmoista. Jopa Willow:n konflikti menetetystä rakkaasta ratkaistaan halaamalla, kun Willow purkaa vihaansa Xanderiin.