Brittiläisen Invaasion Kärkinimet osa 5/7: John Byrne

Brittiläinen, mutta Kanadassa kasvanut John Byrne tunnetaan esimerkiksi Kitty Pyden, Emma Frostin, Sapelihampaan, Scott Langin, Piispan ja Rachel Summersin luojana. Hän tutustui sarjakuviin alunperin George Reevesin näyttelemän mustavalkoisen ajan Teräsmiehen myötä 6 vuotiaana. Hänen ensimmäinen omistamansa sarjakuva oli australialainen Super Comics joka sisälsi Teräspojan, Johnny Quickin ja Batmanin seikkailuja. Hän innostui eniten Batmanistä. Marvelin hahmot tulivat hänelle tutuksi Stan Leen Ihmenelosten myötä melko tuoreeltaan.

Jack Kirbyllä ja Neal Adamsilla oli suuri vaikutus Byrnen omaan tyyliin, joka jossain määrin onkin näiden kahden tyylin yhdistelmä. Hänen ensimmäinen oma luoma supersankarihahmo oli parodinen Gay Guy joka parodioi ajan stereotypioita koskien homoja. Myöhemmin hahmosta tuli Alfa-Lentueen Snowbird. Hänen ensimmäinen julkaisemansa sarjakuva oli ACA Comix 1.

Byrne jätti koulun kesken vuonna 1973 ja lähti sarjakuva-alalle. Hän pääsi läpi teoksellaan joka julkaistiin Marvelin fanitaide galleriassa ja myöhemmin kaksi sivuisella mustavalkoisella kauhusarjakuvalla joka julkaistiin lehdessä Nightmare 20 vuonna 1974. Hän lähti Charlton Comicsille tehden värisarjakuvan ”Rog-2000” E-Man lehteen. Sarjakuva herätti Charlton Comicsin johdon huomion ja Byrne pääsi muihin lehtiin kuten Wheelie and the Chopper Bunch, Space: 1999 ja Emergency!. Hän myös loi Joe Gillin kanssa post-apokalyptisen sci-fi sarjan Doomsday + 1.

Hänen uransa Marvelilla alkoi Chris Claremontin pyytäessä häntä piirtämään jotain mitä Claremont oli luonut. Kun Pat Broderick missasi Iron Fistin deadlinen Byrne palkattiin tilalle. Byrne piirsi yhtä sun toista Marvelille Claremontin kanssa kunnes he löysivät X-Menin josta tuli nopeasti fanien suosikki ja molempien uran alku. Myöhemmin Byrne uudisti Ihmeneloset ja Teräsmiehen. Hänen luomastaan Northstar hahmosta tuli myöhemmin Marvelin ensimmäinen avoimesti homoseksuaali hahmo, joka lisäksi osallistui sarjakuvahistorian ensimmäisiin homohäihin.

1990-luvulla Byrne loi Dark Horselle omia sarjoja kuten Next Men, Babe ja Danger Unlimited sarjakuvat Legend nimiselle linjalle. Hän myös teki DC:lle kuriositeetiksi jääneen 3-D sarjakuvan vuonna 1990. Hän teki myös vuonna 1995 Galactuksen ja Darkseidin välisen crossoverin Kirbyn kunniaksi. Hän myös palautti Wonder Womanin jumalallisen muodon vuosina 1995-1998. Hän yritti uudistaa Spider-Manin vuonna 1998, mutta tämä ei saanut faneilta vastakaikua, vaan sitä pidettiin jopa hänen uransa huonoimpana vetona. Hän palasi X-Menin pariin vuonna 1999 The Hidden Years sarjakuvalla, mutta tämä lopetettiin huolimatta hyvistä myyntiluvuista. Tämän johdosta hän päätti olla palaamatta enää Marvelille.

Hän teki vierailevana tekijänä Funky Winkerbean strippisarjakuvaa, koska sen luojalla Tom Batiukilla oli jalkaleikkaus, mutta enimmäkseen hän teki Claremontin kanssa JLA sarjakuvaa DC:lle. Hän teki myös Doom Patrol ja Blood of the Demon sarjakuvia. Hän myös teki John Gleesen kanssa yhteistyönä Teräsmies tarinan Superman: True Brit joka oli brittiläisen tekijätiimin tekemä Monty Python henkinen Teräsmies parodia. Hän myös palasi piirtämään Teräsmiestä normiuniversumiin Gail Simonen kanssa. He jatkoivat yhteistyötä The All-New Atom sarjakuvassa.

Byrne teki vuonna 2008 IDW:lle supersankari sarjakuvan FX sekä kirjoitti Star Trek ja Angel aiheisia lisenssi-sarjakuva lehtiä. Hänen viimeisin hyvä sarjakuva on Jurassic Park: The Devils in the Desert, joka sekin lähinnä koska hänen viimeisimmät juttunsa eivät ole olleet kovin kummoisia. Hän on uransa aikana suututtanut Peter Davidin, Marv Wolfmanin, Dan Slottin ja Erik Larsenin sekä mahdollisesti Roy Thomasin. Gail Simone kuvasi Byrneä mielipiteiltään vahvaksi ja kehui häntä neroksi ja hänen voimakkaan persoonan olevan osa hänen artisti identiteettiään, eikä siksi kuitenkaan omien sanojensa mukaan kokenut riitelevänsä Byrnen kanssa.

Byrne itse on kuvannut tyyliään vaikutteiden kokoelmaksi ja mainitsee toistuvasti Neal Adamsin, Jack Kirbyn ja Steve Ditkon häntä paremmiksi, vaikka on uransa aikana saavuttanut monia heihin verrattaviakin asioita. Byrne on värisokea vihreälle ja ruskealle, tämän vuoksi Iron Fistiä piirtäessä hän luuli pitkään että hahmon puku oli ruskea. Hänestä tuli Amerikan kansalainen vuonna 1988. Hän välttää viimeiseen asti haastatteluita ja muita julkisia esiintymisiä ja antaa siten usein tuotantonsa puhua hänen puolestaan.

Byrnen tuotannon tärkeimpiin sarjakuviin kuuluu Legends, Superman: True Brit, Alpha Flight, The Avengers, Fantastic Four, Hulk, Iron Man, She-Hulk, Namor, X-Men, Wolverine, Superman & Batman: Generations, Next Men ja Teräsmies tuotanto eli enimmäkseen hän on parhaimmillaan hyvin pitkään kestävissä juoksuissa ja kokonaisuuksissa hahmojen parissa. Koska hän on siitä harvinainen kirjoittaja, että hän myös usein piirtää itse tuotoksensa, on hänen tuotantonsa kasvanut todella laajoihin mittoihin. Hänen piirrostyylinsä on kuin yhdistäisi Neal Adamsin ja Jack Kirbyn, ja täydentäisi kokonaisuutta piirtämällä jokaiselle hahmolle sympaattiset hymykuopat, jotka tekevät hahmoista aidomman oloisia. Nämä hymykuopat ovatkin yksi Byrnen keskeisistä tavaramerkeistä.

Kirjoittajana Byrne usein käyttää hahmoja inhimillistävää tematiikkaa. Usein hänen hahmonsa noudattavat Stan Leen luomaa perinnettä inhimillisistä hahmoista, jotka kasvavat usein vahvemmaksi tarinoiden myötä. Näin ollen hänellä ei varsinaisesti ole mitään toistuvaa tematiikkaa. Byrne tunnetaan kuitenkin uudistajana, joka usein jättää jälkensä isoihinkin hahmoihin joita käsittelee. Näistä mainittakoot esimerkkeinä Teräsmies, Ihmeneloset ja X-Men joista jokainen olisi aivan erilainen kuin mitä se on nykyään, verrattuna ennen Byrnen käsittelyä. Hän modernisoi usein hahmojen lisäksi heidän suhteitaan muihin hahmoihin, joista mainittakoot esimerkkinä Batmanin ja Teräsmiehen välinen viha-rakkaus-suhde, jossa kyse on toiminnan metodeihin liittyvistä erimielisyyksistä. 

Vaikka asetelma oli Frank Millerin luomus, niin Byrne vahvisti sen osaksi molempien hahmojen historiaa ja kemiaa. Hahmoja käsitellään vieläkin Byrnen ja Millerin periaatteita noudattaen yhä tänäkin päivänä ja tuota on jopa jatkojalostettu käsittämään muitakin DC hahmoja. Byrne tietää aina milloin korjata hahmoja, ja milloin rikkoa niitä hieman, jotta niitä olisi kiinnostavampaa seurata kun ne saavuttavat voittonsa.