Tarzanin historia

Edgar Rice Burroughs loi vuosina 1912-1965 haaksirikoutuneista kertovan lehtileikkeen, Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan, Afrikan kulttuurin ja Antiikin mytologian inspiroimana 24 Tarzan kirjassaan Tarzan hahmon, ja tämän ympäröivän maailmaan.

Viidakko, apinat, leijona, Jane, Tarzanin henkinen taisto kahden maailman välillä, Claytonin suku, Korak ja viidakon legendat/rikkaudet ovat olleet alusta asti ne asiat jotka sisältyvät oleellisesti Tarzan tarinoihin.

Kirjat muodostivat hyvin selkeän kaanonin, jota täydensi Joe R. Lansdalen vuonna 1995 loppuun kirjoittama Burroughsin kesken jäänyt viimeinen teos Tarzan: the Lost Adventure sekä Fritz Leiberin vuonna 1966 kirjoittama Tarzan and the Valley of Gold . Kaikki noista on julkaistu Suomeksi.

Tämän lisäksi Tarzanista on kirjoitettu sarjakuvia. Lähes kaikki kirjat on käännetty sarjakuviksi tai niihin pohjautuviksi sarjakuvatulkinnoiksi Western Publishing yhtiön alla tai Gold Keyn strippisarjakuvina.

Hahmon julkaisuoikeuksien mennessä DC:lle vuonna 1977, ja legendaarinen Joe Kubert pääsi rakentamaan Tarzan kaanonia eteenpäin, kunnioittaen hyvin tarkasti Burroughsin luomaa kaanonia, ja hänen työnsä hahmon parissa jopa lasketaan kriitikoiden, fanien ja muiden keskuudessa viralliseen Tarzan kaanoniin kuuluvaksi.

Nämä siis muodostavat virallisen Tarzan kaanonin. Lisäksi sarjakuvissa on nähty Batman/Tarzan: Claws of the Cat-Woman niminen crossover Batmanin kanssa, joka oli itseasiassa yllättävän hyvä, koska se tarttui hahmojen samankaltaiseen syntytarinaan.

Lisäksi on nähty mielikuvituksellinen Superman/Tarzan: Sons of the Jungle, jossa Teräsmies syntyy viidakossa ja Tarzan Englannissa. Tarina on hyvin kirjoitettu molempia hahmoja ajatellen. Lisäksi on Tarzan vs. Predator: At the Earth's Core, joka ei ole tasoltaan kovin hyvä. Euroopassa on kirjoitettu myös Tarzan ja Kobra (Marvel) crossover, mutta siihen en nyt ota kantaa. Kaikki muut mainitut crossoverit ovat Dark Horsen ajalta, joka siis vastaa vielä nykyäänkin kaikista Tarzan ja Burroughs aiheisista julkaisuista.

Myös Alan Mooren The League of Extraordinary Gentlemen viittaa Tarzan kaanoniin, ja sen sisälttyvyyteen kyseiseen universumiin. Tämän ohella Nigel Cox on kirjoittanut Elvis Presleyn ja Tarzanin yhdistävän Tarzan Presley kirjan. Lisäksi hahmoon on viitattu ympäri populaarikulttuuria siellä täällä. Mistä pääsemmekin Tarzanin elokuvahistoriaan.

Epämääräisten mykkäelokuvien jälkeen saksalais taustainen kultamitalisti John Weissmüller otti vuonna 1932 Tarzanin elokuvalliset kasvot, Maureen Paula O'Sullivanin luodessa kasvot Janelle. Weissmüller loi myös tahtomattaan Tarzanmaisen kieliasun, johon kuuluu myös humoristinen "Me Tarzan, you Jane," dialogi, jota ei edes nähty koskaan elokuvissa, vaan ainoastaan Tarzan the Ape Man kirjassa. Weissmüllerin Tarzan’s New York Adventure elokuvassa oli kuitenkin tuon tyyppinen kohtaus, ja ilmeisesti se riitti tämän populaarikulttuurin ehkä kaikkein tunnetuimpaan dialogimallin syntyyn, ja yhdistymiseen elokuvien Tarzaniin.

Weissmüller myös teki kuuluisaksi "Tarzanin huuto" nimellä tunnetun jodlauksen, joka Tarzaniin liitetään.
Sille ei kuitenkaan tuolloin vielä annettu selkeää selitystä. Myös Cheeta simpanssi, joka esiintyi elokuvien comic reliefinä, tuli tunnetuksi näistä Tarzaneista, ja muodostui lähtemättömäksi osaksi hahmoa. Jopa hahmoa tuon hänen jälkeen näytelleet yhdistettiin häneen. Tämä oli se Tarzan, mitä elokuvilta odotettiin.

Vuonna 1966 koko Tarzan elokuvien sarja lähti käsistä elokuvan Tarzan and the Valley of Gold myötä, jossa siis hahmosta oli tehty James Bondin kaltainen älykäs, mutta silti villi seikkailija, ja Jane ja muut elementit oli poistettu kokonaan. Elokuvan flopatessa, myös itse sarja koki päätöksensä, ja vaikka sillä ei ollut aiemminkaan ollut omaa jatkumoa, niin sen kaanoni hajosi tuohon. Vuonna 1968 loppui jopa Ron Elyn Tarzan sarja kesken tuotantokauden.

Tarzanin tv-historia jatkui 1970-luvulla Tarzan, Lord of the Jungle anmaatiolla, joka siis koostui joko kirjoihin perustuvien tarinoiden tai niistä tai niiden maailmasta sovitettujen esittämisestä pienissä osissa, ikään kuin tuotantokausina. Sarjaa pidetään yhä edelleen Burroughsille uskollisimpana Tarzanin tv/elokuva esiintymisenä.




Vasta vuonna 1981 Tarzanille annettiin uusi tilaisuus elokuvassa Tarzan, the Ape Man joka siis kertoi Burroughsin Tarzanin tarinan Janen näkökulmasta. Elokuva oli kriitikoiden vihaama, mutta katsoja menestys.Se ei kuitenkaan ollut riittävä tekemään Tarzanista jälleen toimivaa modernissa elokuvamaailmassa.

3 vuotta myöhemmin ilmestyi Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes joka jälleen kertoi ensimmäisen Tarzan kirjan tarinan. Tälle kertaa keskittyminen kirjan oleelliseen teemaan, eli Tarzanin rooliin sekä apinoiden lapsena että ihmisten lapsena, tapahtui Greystoken ja Kerchakin avulla.

Tarzanin molemmat perheet, maailmat ja isät vihaavat toisiaan, ja Tarzan on elokuvassa välikätenä ja kärsijänä, mutta nimeä Tarzan ei käytetä missään kohtaa itse elokuvassa, vaan hänen "ihmis nimeään" John Claytonia. Elokuva oli floppi katsojille, mutta moni kriitikoista piti, vaikka elokuva aiheuttikin hieman hämmentyneen reaktion. Elokuva oli riittävä luomaan näyttelijöilleen uraansa vaativaa tunnettavuutta, mutta ei kuitenkaan menestyviä rooleja.

Tarzan esiintyi 3 vuotta Tarzán nimisessä sarjassa, jossa ehti ennen loppumistaan olla Ron Ely yhdessä jaksossa sivuavassa cameoroolissa. Sarjassa Tarzan oli ympäristöviranomainen, ja Jane ekologisti. Rooleja näyttelivät Wolf Larson (Tarzan) ja Lydie Denier (Jane). Kummankaan urat eivät ole nousseet Tarzania pidemmälle. Sarjan muistettavin asia oli tämän lisäksi vain, että se oli ensimmäinen sarja, jossa Tarzanin näyttelijällä oli akateeminen tutkinto tausta.

Vain TV:ssä esitetty Tarzan in Manhattan (1989) teki tutuksi country muusikon urasta haaveilevan näyttelijä Joe Laran kaikessa hiljaisuudessaan unohduksiin jääneen Tarzanin. Se vei hahmoa hyvin erilaiseen suuntaan. Tarinassa Tarzanin apina äiti Kala, jolla oli kahdessa edellisessä elokuvassa isompi rooli kuin ennen, on kuollut, ja Tarzan lähtee kosto matkalle Manhattanille, jossa hän kohtaa Janen, jota näyttelee laulaja Kim Crosby.

Joe Lara jatkoi Tarzanin esittämistä Tarzan: The Epic Adventures tv-sarjassa vuosina 1996–1997. Sarjan ongelmaksi koitui, että se myöskin oli tv-elokuvan tapaan hyvin kapeaksi Tarzan myytin tekevä, ja teki ilmapiiristä jopa tylsän. Realismin puitteissa se lienee kuitenkin kaikkein realistisin sarja. Sarja perustui The Return of Tarzan kirjan osien väliin. Jane oli viidakon ohella jätetty siinä kokonaan taustalle. Edellisessä Tarzan sarjassa Janea näytellyt Lydie Denier näytteli tässä Olga de Couden roolia.

Tarzanista ei siis ollut jäänyt jäljelle kuin hahmon rakkaus Janeen, jolle hän sarjassa kirjoitti kirjeitä. R. A. Salvatore kirjoitti sarjan nimellä kulkevan romaanin, joka sijoittuu kyseisen sarjan jatkumoon. Kirjan sijoittumisesta Tarzanin kirjojen kaanoniin on kiistetlty. Sarja jäi yhteen tuotantokauteen.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin (1998) edellisestä valkokankaille tarkoitetusta elokuva filmatisoinnista Tarzaniin palattiin Tarzan and the Lost City elokuvalla. Tuottajan paikalla oli sama mies kuin edellisessä elokuvassa. Elokuva oli ensimmäinen, joka sijoittui ihka oikeasti Afrikkaan, eikä vain kulisseihin. Elokuvassa Tarzan oli sekä Tarzan että John Clayton. Burroghsin tarinat Oparista oli kuitenkin "käännetty lasten lauantai piirretyksi" ja elokuva saa vielä tänäkin päivänä erittäin huonoja arvosteluja. Elokuva kirosi Casper Robert Van Dien, Juniorin hyvin alkaneen uran.

Vuonna 1999 Disney modernisoi Tarzanin tämän nimikkoelokuvalla. Elokuva oli jättimenestys. Siinä oli hyödynnettyä kaikkia viimeisen 20 vuoden Tarzan elokuvia, Burroughsin kirjoja ja otettu jodlaus Weissmülleriltä, ja Cheetahin koominen rooli oli annettu Terk apinalle ja Tantor nosulle. Kalalle oli annettu kaikkein suurin rooli, ja Clayton oli elokuvan pääpahis, Kerchakin ollessa Greystoke elokuvan kaltaisessa roolissa. Elokuva antoi selityksen jodlaukselle ja teki lianeilla matkustamisesta skeittailua muistuttavaa. Elokuvassa nähtiin myös ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan "Me Tarzan, you Jane dialogi" esitettynä Weissmüller tyyliin. Elokuvan Tarzan osasi myös imitoida ääniä, ja apinoiden ja ihmisten välimaailman kielellisyys selittyi osin sillä.

Disneyllä oli erittäin hyvä pohja uudelle Tarzan sarjalle. He tekivät Tarzan & Jane elokuvan, joka koostui kolmesta erilaisesta Tarzan jaksosta. Elokuva esitteli The Legend of Tarzan sarjan konseptia. Idea vaikutti kiinnostavan katsojia, mutta kun sarja lopulta alkoi, se kesti vain 2 tuotantokautta, 39 jaksoa, jääden pahasti kesken toisella tuotantokaudella. Konseptin huonon menestyksen vuoksi Disney yritti kerätä viimeiset rahat hahmolla, ja teki Tarzan II:sen vuonna 2005, jonka tarina sijoittui ensimmäisen elokuvan Phil Collinsin Son of the Man elokuvan väliin, Tarzanin lapsuuteen. Elokuva meni suoraan dvd:lle.

Samaan aikaan kilpailija Warner Bros. suunnitteli hahmolle elokuvaa. He tekivät hahmolle huonosti menestyneen moderniin aikaan sijoittuvan tv-sarjan (Tarzan, 2003), joka kesti vain 8 jaksoa. Sarja oli suunnattu teini-ikäisille katsojille, kuten Smallvillen, Rosswellin ja Charmed sarjojen katsojat.

2011 kuulimme seuraavaksi Tarzanista, kun Andy Briggs aloitti Tarzan: The Greystoke Legacy koko kirjojen kaanonin alusta, modernisoimalla sitä. Kirja on saanut tuon jälkeen kaksi jatko-osaa ja on menestynyt.

Vuonna 2013 trailerien maailmasta kuului kummia: CGI Tarzan elokuvan traileri, jossa muuten samalla alkuperäis tarinalla varustettu muuten melko tyylitajuisesti rakennettu Tarzan...taistelee muukalais teknologiaa vastaan?!

Tämän jälkeen Tarzania on tietysti koitettu palauttaa juurilleen vuoden 2016 Legend of Tarzan elokuvassa.