Synkkääkin synkempi Mikki Hiiri efekti

Kertokaa minulle miten ihmiset pystyy elämään normaalia elämää vaikka Captain Underpants elokuva ei ole Suomen teattereissa ja tuskin tuleekaan sinne? Sen sijaan me saadaan jotain Transformersia. Koska ihmiset ovat tottuneet Finnkinon monopoliin?

Todennäköisesti. Veikkaan oikeastaan että jos Finnkino pyörittäisi samaa elokuvaa eri nimellä, kukaan ei huomaisi eroa. Tuota olisi hauska kokeilla. Jotenkin saada puolet salista noin vuoden  välein katsomaan kaksi elokuvaa ja kysellä heiltä analyysiä elokuvan sisällöstä.

Ongelma on että peruskatsoja ei analysoi katsomaansa. Hän joko antaa jonkun toisen analysoida puolestaan, ei noteeraa analysoinnin tarvetta ollenkaan tai ei kykene siihen tai ei halua tehdä sitä. Toisinaan hän jopa nimeää klassikot jonkun toisen päätännän mukaan vaikka ei ole edes nähnyt niitä. 

Mitä klassikkoon, minusta yksittäinen ihminen ei voi statusta antaa. On sekä kolektiivinen että ajanpatinaa vaativa. Klassikoiden ongelma on tosin se että koska niitä arvostetaan liikaa, muut elokuvat eivät kehity. Ihminen ei tosin edes tunnistaisi kehitystä.

Omaperäinen mielipide kärsii myös, jos on suosittua olla tiettyä mieltä. Ihminen ei myöskään tunnista omaperäistä mielipidettä. Ja jos ihminen analysoikin näkemäänsä se on hyvin pinnallista ja keskittyy siihen että viihtyikö hän elokuvan parissa juuri nyt. Useamman katsomisen jälkeen mielipide voi vaihtua. Ihmiset eivät myöskään uskalla olla rehellisiä. Paskaa ei niin sanotusti ole. Tai jos on, se on jonkun määräämä b-luokan elokuva.

Yksi rasite on myös että jos joku näyttelijä tai ohjaaja kuolee, kaikki hänen tekemänsä on hyvää. Se on kuolleen etu. Kuolema tekee taiteilijan. Sitähän se Turunenkin lauloi. Tai tekee taiteilijasta suuren. Nolanin Batmanin jälkeen ei ole lupa tehdä Batmaneitä.

Transformers myy koska on tunnettu. Kutsun tätä ilmiötä Mikki Hiiri efektiksi: Heti kun elokuvassa on tunnettu ohjaaja, näyttelijä tai konsepti, se myy. Siksi remaket myyvät. Siksi Star Wars, Avatar, Titanic, Bond, Jurassic Park, Marvel elokuvat, Harry Potterit, Disney-elokuvat, Transformers, TSH, Batman, Pirates of the Caribean, Ice Age ja Dreamworks elokuvat myyvät. Jos et usko, tarkista täältä:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_highest-grossing_films

Sama sääntö pätee kaikkiin tuoteisiin. Nike, McDonalds, Starbucks...

Tuottajat taas joutuvat analysoimaan sisältöä. Ja analyysi on usein väärä.

Esimerkiksi Warner olettaa että heidän DC leffansa myyvät kun ne ovat synkkiä. Siispä jokainen niistä on nyt tavalla tai toisella synkkä. Vaikka syy myyntiin on tunnettavuus: Suicide Squadissa oli Harleyquinn, Batman vs. Supermanissä molemmat ja Wonder Womankin on ollut tunnettu jo pitkään.

70-luvulla eka tv-sarja. Plus animaatio. Plus hahmo on ikoninen myös sarjakuvien ulkopuolella. Onhan se myös homoikoni. Ja oli myös feministien ikoni. Ja tietysti promootio auttaa kun on valmiiksi tuttu yhtiö. DC Comics. Toki jokainen alkaa jostain eli tunnettuvuus ei ainoa tekijä. Mainonnalla on myös luotu mielikuva.

Tuottajat ylianalysoivat. En syytä heitä siinä missään. Katsojien mielenkiemurat ovat joskus niin käsittämättömiä. Tuottajat yrittävät löytää toistettavaa kaavaa, eräänlaista ikiliikkujaa joka palvelisi molempia osapuolia.

Deadpool voitti ennätyksensä hyvällä mainonnalla. Deadpool laitettiin joka paikkaan koska se sopi joka paikkaan. Ja se palkitsi sekä faneja että tekijöitä. Tosin jopa Deadpool oli ennestään tuttu internetistä.

Etuna tosin DC:llä ja Warnerilla on että synkkyys mahdollistaa sen että ei ole taiteellisia rajoja. Paitsi synkkyys itse. Ohjaajat haluavat tehdä elokuvia ilman että ikärajat ovat ongelma. Tämä etu on DC leffoissa ja lisäksi nyt myös Foxin Marvel leffoissa. Marvel Studios luottaa vielä tunnettavuuteen.

Ehkä siis sittenkin siinä synkkyydessäkin on vähän perää kun kaksi yhtiötä on huomannut saman. Ja nyt on tulossa Sonylta K-18 Venom elokuva. Eli jo kolmas yhtiö joka luottaa aikuisiin katsojiin kohderyhmänä. Venom, Wolverine ja Deadpool ovat sarjakuvissakin k-18. Nyt tämäkin on mahdollista. Joten se palvelee myös katsojaa.

Ihmiset eivät usko sankareihin jotka eivät tapa. Toisin oli 70-90-luvulla. Ihmiset järkyttyivät kuitenkin kun Teräsmies tappoi DC elokuvassa. Ja järkyttyivät uudestaan kun Batman tappoi Batman vs. Supermanissä. Osa taas piti tätä hyvänä asiana.

Eli nyt on syntynyt kolme ryhmää: Synkät sankarit, aikuisten sankarit ja toivoa herättävät myönteiset sankarit. On jo sinällään pieni ihme että supersankarit menevät kaupaksi. Ne menivät viimeksi näin hyvin kaupaksi toisen maailmansodan aikaan. Ja nyt on vielä tilaisuus valita että minkälaista supersankari genreä lähtee seuraamaan.

Supersankarielokuvat ovat nyt monipuolisempia kuin koskaan ennen.

Silti minä tahdon katsoa Captain Underpantsin nyt heti.