Syväanalyysi: Matrix Elokuvat

Matrix elokuvat ovat monella tapaa monelle eri elokuvia, vaikka jokainen onkin katsonut samat elokuvat. Näitä elokuvia on analysoitu loputtomasti eri vinkkeleistä. Siksi oikeastaan neljäs elokuva jossa lähestytään juuri tältä kannalta kolmea edellistä elokuvaa, onkin hieman oikeutettu. Matrixistä on tullut ilmiö itsessään, jolloinka pelkkä yksi lähestymistapa elokuviin ei riittäisi kuvaamaan tätä ilmiötä. Mutta toisaalta, jokaista elokuvaa voi lähestyä myös yhdellä tavalla, jolla saada koko ilmiö kokonaisuudessaan hahmoteltua. Siispä poiketen normaalista syväanalyysin lähestymistavasta, aionkin mennä ilmiön juurille sen sijaan että analysoisin vain ilmiötä kokonaisuudessaan. Mitä siis Matrixin tekijät, Wachowskin sisarukset, ovat alunperin ajatelleet ja pyrkineet välittämään näitä elokuvia tehdessään?

Matrix elokuvat ottavat vaikutteita useista elokuvallisista ja kirjallisista töistä. Kirjalliset vaikutteet eivät rajoitu vain romaanikirjallisuuteen, vaan vaikutteita on otettu jopa sarjakuvista ja filosofisesta kirjallisuudesta. Jopa mytologiaa ja uskonnollista tematiikka on hyödynnetty ottaen vaikutteita niin buddhalaisuuden, kristinuskon, gnostilaisuuden hindulaisuuden kuin myös juutalaisuuden filosofisista käsitteistä ja konsepteista.

Lähtiessämme analysoimaan Matrix elokuvien vaikutteita, pitäisi kai aloittaa ensin elokuvista, jotka ovat vaikuttaneet näihin elokuviin. Ne kun ovat sarjakuvien ohella kaikkein näkyvin vaikute, etenkin elokuvien visuaalisessa ilmeessä.

Elokuvien yksi keskeisin näkymä on valtava koneiden hallitsema pelto, jolla kasvatetaan ihmisiä koteloissa, jotta heistä tulisi energianlähteitä. Kohtaus on kuin suoraan Fritz Langin saksalaisesta Metropolis suurelokuvasta, mutta myös M.C. Escherin matematiikkaan ja surrealismiin perustuviin visuaalisiin teoksiin kohtausta on verrattu kuten myös Alien elokuvista ehkä kaikkein parhaiten tunnetun sveitsiläisen taiteilija H.R. Gigerin tuotantoon. Molemmat vertaukset käyvät toki visuaalisessa merkityksessä järkeen, mutta idea tämmöisistä koteloista esiintyy myös yhteen tuotantokauteen jääneen kanadalaisen Syfy kanavalla esitetyn Welcom to Paradox sci-fi tv-sarjan jaksossa 4 ( ”News from D Street” ) vuosi ennen Matrix elokuvan ensi-iltaa, jossa muutoinkin samantyyppinen konsepti, joka perustuu Andrew Weinerin lyhyttarinaan vuodelta 1986. Jaksossa sankari elää tietämättään virtuaalitodellisuudessa, kunnes niinsanottu Koodimies kertoo hänelle totuuden. Koodimies on myös luonut kyseisen virtuaalitodellisuuden. Hahmo tuo hiukan mieleen myös Arkkitehdin hahmo Matrix Reloaded elokuvasta.

Wachowskit ovat myös maininneet Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 elokuvan isoksi vaikutteekseen Matrix elokuville, mikä esiintyy toki visuaalisessa tyylissä, mutta toki myös tekoäly teemassa. Itse taas Matrix-simulaatio voi hyvinkin olla ottanut vaikutteita Rainer Werner Fassbinderin saksalaisesta tv-mini-sarjasta Welt am Draht vuodelta 1973, joka perustui Simulacron-3 nimiseen vuoden 1964 amerikkalaiseen sci-fi romaaniin. Erityisesti siirtyminen Matrixin ja oikean todellisuuden välillä on peräisin kyseisestä sarjasta, ja mahdollisesti myös ajatus puhelinkopeista ja puhelimista keinona kommunikoida ja siirtyä näiden maailmojen välillä.

Matrix elokuvaa on myös verrattu oman vuosikymmenensä elokuviin kuten Strange Days, Dark City ja jopa The Truman Show jotka kaikki jossain määrin kuvastavat ajan simulaatiomaista henkeä. On hankala lähteä arvioimaan näiden vaikutusta The Matrix elokuvaan, mutta ainakin ne kuvaavat hyvin aihepiiriä joka on ollut tapetilla tuolloin internetin ja virtuaalisen todellisuuden muodostuessa yhä enimmissä määrin ihmisille tutuiksi käsitteiksi ja jonkun verran niiden synnyttämiä simulaatiomaisia pelkoja.

Toki The Truman Show:ssa on keskiössä niinsanottu tv:tä varten luotu simulatiivinen asetelma, Dark Cityssä simulatiivinen kaupunki ja Strange Days elokuvassa taas ihmisen muistiin liittyvä lievästi simulatiivinen keksintö. Mutta elokuvissa on paljon samaa ja jossain määrin jopa ajankuvaa, mikä toki näkyy myös Matrix elokuvissa. Simulaatiot ovat toki vanhempaa perua oleva idea, jota on myös hyödynnetty esimerkiksi Doctor Who sarjan vuoden 1976 sarjafilmissä The Deadly Assasins, jossa valtava tietokone systeemi kytkeytyy ihmisten päähän ja luo oikean maailman kaltaisen tilan, jossa erona on että ihminen voi muokata fysiikan lakeja. Myös idea että ihminen joka kuolee kyseisessä simulaatiossa, kuolee myös todellisuudessa, saattaa hyvinkin olla peräisin tästä sarjafilmistä.

Vaikutteita Matrix-elokuvien toimintakohtauksiin otettiin pääasiassa aasialaisilta tahoilta. Näihin vaikutteisiin kuului esimerkiksi John Woon tuotanto, ja Gordon Chanin ohjaama Fist of Legend vuodelta 1994 joka oli saanut kriitikoilta suurta arvostusta. Erityisesti taistelulajeja koskevat kohtaukset ovat ottaneet vaikutteensa näistä elokuvatuotannoista. Fist of Legend elokuvasta saadut vaikutteet johtivat jopa lopulta samaisen elokuvan koreagrafin Yuen Woo-Pingin palkkaamiseen Matrix-elokuvia varten. Wachowckin sisarukset myös ottivat kung-fu tuotannon lisäksi vaikutteita toimintakohtauksiin japanilaisilta suunnilta erityisesti kolmesta anime-elokuvasta, jotka olivat Akira, Ninja Scroll ja Ghost in the Shell. Erityisesti tämä näkyy monissa moottoripyöräkohtauksissa, miekkailukohtauksissa ja aseiden käyttökohtauksissa. Mutta jopa elokuvan visuaalinen ilme, joista näkyvin on vihreäksi värjättyjä tietokone-koodeja sisältävät välikohtaukset. Oikeastaan kun Wachowckien tuli selittää tuottaja Joel Silverille millaisen elokuvan he halusivat tehdä, he näyttivät tälle Ghost in the Shell elokuvan ja totesivat haluavansa toteuttaa niinkutsutun oikeilla ihmisillä toteutetun version tästä. Tämä cyberpunkmaisuus saattoi olla jopa syy miksi ensimmäistä Marrix elokuvaa oli niin haasteellista aluksi kaupata studioille. Onneksi kuitenkin Ghost in the Shell oli Amerikassa saavuttanut suuren suosion, joten kyseistä animea saatettiin käyttää eräänlaisena markkinoinnin välineenä, mikä näkyi toki myös koodien käytössä elokuvien visuaalisessa markkinoinnissa.

Ensimmäisessä Matrix-elokuvassa on myös erityisesti dialogissa viittauksia Lewis Carrollin kirjoittamaan Liisan Seikkailut Ihmemaassa kirjaan, joilla houkutellaan Neo jopa lähestymään Morpehuksen joukkoja. Myös kuitenkin pienoinen viittaus Liisa kirjojen toiseen osaan, Liisan seikkailut Peilimaailmassa viitataan kun Neon kehotetaan astumaan peilin läpi, kohti Matrixin ja todellisuuden rajaa. Peili muuttuu elokuvan kohtauksessa jopa konkreettiseksi, kirjaimelliseksi peiliksi, joka erottaa Neon matkan kahden todellisuuden välillä.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa kirjallisuuden vaikute joka selvästi ilmenee Matrix elokuvissa. Grant Morrisonin The Invisibles sarjakuvaankin elokuvia on verrattu, eikä Morrison itsekään ole kiistänyt yhdennäköisyyttä elokuvan ja sarjakuvan välillä. Jopa osa ideoista tuntuu Morrisonin mukaan kääntyneen suoraan elokuvan muotoon. Sarjakuvien joukossa edes The Invisibles ei ole silti ainoa sarjakuva jossa on paljon yhtäläisyyksiä elokuvien tematiikan kanssa. Frank Millerin ja Geoff Darrown työstämä Hard Boiled sarjakuva käsittelee jopa tavallaan elokuvasta tuttua asetelmaa toisinpäin. Entäs jos yksi roboteista, keinoälyn edustaja, saisi yhtäkkiä tietää elävänsä simulaationmaista elämää? Sarjakuvassa on etenkin samaa groteskiyden tunnetta joissakin kohtauksissa kuin elokuvassa. Sarjakuvan piirtänyt Geoff Darrow olikin mukana piirtämässä joitakin storyboard piirroksia ensimmäistä Matrix-elokuvaa varten, jonka tuntuu jokseenkin huomaavan erityisesti kohtauksesta, jossa Neo herää alastomana kylmään todellisuuden koneiden luoman pellon kotelon tai palkon sisällä, ja putoaa Morhpeuksen alukseen. Tapa kuvata Neo visuaalisen tarkasti tuossa tilanteessa on hyvin lähellä ellei jopa kuin identtinen Darrow:n tyylille.

On siis oikeastaan ymmärrettävää, että kun Matrixille tehtiin antologia-muotoinen sarjakuva, myös Darrow oli mukana tekemässä siihen yhtä tarinaa monen muun tunnetun sarjakuvanimen ohella.

Koska Matrix elokuvat kuuluvat cyperpunk nimiseen sci-fi genren subgenreen, lienee syytä nopeasti avata toki myös genrelle ominaiset piirteet. Cyberpunk genre käsittelee usein elämän keinotekoisuutta esimerkiksi vilkkuvien kaupunkien ja teknologian ja muun avulla, jolloin jää todella vaikutelma jostain epäaidosta, joka on tämän todellisuuden ulkopuolella, vaikkakin hyvin lähellä sitä meidän tuntemamme maailman totuutta. Tämä on melko keskeinen metatason teema myös Matrix elokuvissa.

Yksi keskeisin vaikute elokuviin onkin ollut varhainen 1984 vuonna William Gibsonin kirjoittama Neuromancer romaani, josta jopa termi Matrix näyttäisi olevan peräisin vaikka termi on esiintynyt jo L.P. Daviesin vuonna 1969 ilmestyneessä The White Room nimisessä romaanissa, jossa käytetään termiä hyvin samalla tavalla kuin Matrix-elokuvissakin. Gibson itse on kommentoinut elokuvan olevan täydellinen esimerkki kultuurillisesta osmoosista joka vallitsee erilaisten tekijöiden välillä. Hän kuitenkin on myös sanonut, että elokuvan gnostilaiset tematiikat tuovat jollain tasolla mieleen myös Philip K. Dick nimisen hyvin tunnetun sci-fi kirjailijan tuottamat todellisuutta käsittelevät teokset kuten Exegesis. Hauska yksityiskohta on myös Philip K. Dickin vuonna 1977 antama lausunto konferenssissa jossa hän sanoi ”Me elämme tietokoneiden ohjelmoimassa simulaatiossa ja ainoa vihje todellisuudesta on muutokset, ja niiden tapahtuminen.”. Tämä kuvastaa hyvin ensimmäisen Matrix-elokuvan Deja vu kohtausta. Neo mainitsee nähneensä deja vu:n, ja muut sanovat että kun Matrixissä muutetaan jotain, tuolloin tapahtuu deja vu:n kaltainen ilmiö. Ei olisi kaukaa haettua, etteikö myös Dickin lausunnolla olisi ollut vaikutus siis Matrixin perusluonteen syntyyn elokuvia varten.

Elokuvien filosofista lähtökohtaa tutkiessa on verrattu elokuvia jopa Carlos Castanedan kirjojen shamaanisia ajatuksia mukailevaksi. Keskeisin vaikute Matrix-elokuvien filosofiassa, on kuitenkin Jean Baudrillardin filosofinen teos Sumulacra and Simulation ( Simulacres et Simulation ), joka julkaistiin alunperin ranskaksi jo vuonna 1981. Kirja esiintyy jopa itse elokuvan alkukohtauksessa, jossa Neo kaivaa diskejä sen sisältä piilosta kirjahyllystään. Morpheus taas vastaavasti jopa siteeraa kirjaa myöhemmin suoraan, vertaamalla todellisuutta ”todellisuuden autiomaaksi” kirjan termistöä käyttäen. Näyttelijät joutuivat jopa elokuvaa varten valmistautuessa lukemaan kyseisen teoksen, koska Wachowskit pitivät sitä niin tärkeänä elokuvan ajatuksen ymmärtämiseksi. Tämä tuotti näyttelijöille suuria vaikeuksia, sillä kirja sisältää hyvin vaikeita filosofisia konsepteja. Käytännössä katsoen se kuitenkin käsittelee keinotekoisuutta, ja sitä kuinka autio todellisuutemme on jo omalla tavallaan eräänlainen simulaatio. Elokuvassa tämä ajatus näkyy monessakin kohtaa. Punaiseen pukeutunut nainen, ”kanan”makuinen mössö jota kapinalliset syövät ja Cypherin kuvaama ongelma todellisuuden ja Matrixin välillä. Moinen keinotekoisuus puhuttelee jopa enemmän Cypheria, kuin todellinen maailma ja sen tuoma tiedon valo. Baudrillard itse tosin elokuvan nähtyään koki että Wachowskit olivat hänen mielestään ymmärtäneet hänen kirjansa filosofisen ajatuksen väärin. Tämä voi toki osin johtua elokuvan laajasta filosofisesta katalogista, joka voi ehkä luoda hämmennystä isompaa kokonaisuutta tarkastellessa ja samalla tietysti on huomioitava pieni määrä taiteellista vapautta, joka ilmenee elokuvan konkreettisten teemojen, kuten robottien ja keinoälyn kautta. Elokuvan voi siis jokatapauksessa tulkita kritiikiksi ja allegoriaksi mainoksille ja medialle, vaikka tälläistä Baudrillard ei krijallaan kuitenkaan tarkoittanut. Tulkinnanvapauskin luo joskus laajassa kontekstissa erilaisia vapauksia ajattelijoissa, joten tämäkään ei välttämättä ole tekijöiden väärinymmärrys, vaan enempi tulkitsijan toisenlainen näkemys elokuvaan. Keinotekoisuus teema kuitenkin sopii elokuvaan sillä onhan elokuva cyperpunk genren edustaja, jossa kuten edellä tuli esille, kyseinen teema on melko keskeinen.

Matriisi tila, jossa simulaatio toteutuu on myös vanhempi historioitsija Griselda Pollockin esiin tuoma näkemys. Yksi vaikute on kuitenkin The Matrixial Gaze niminen Bracha L. Ettingerin teos jossa samaa aihetta käsitellään myöskin. Muita maininnan arvoisia teoksia ovat Kevin Kellyn Out of Control: The New Biology of Machines: Social Systems, and Economic World kirja sekä Dylan Evansin ideat evoluutio psykologiasta. Filosofi William Irwin on vuorostaan sanonut että idea Matrixista koneiden hallitsemana todellisuutena on mahdollisesti viittaus Descartesin Mietiskelyjä Ensimmäisestä Filosofiasta teokseen jossa esitetään idea pahasta demonista. Idean mukaan illuusio ei menisi ensisijaisesti läpi jotta se voisi hallita meitä. Elokuvassa Mr. Smith viittaa tähän ajatukseen suorasti jopa kertomalla Matrixin luomisen historian, ja kuinka ihminen määrittelee todellisuuden kurjuuden määrän mukaan. Sama idea esiintyy myös Hilary Punamin Aivot altaassa skenaariossa johon elokuvien pellot hieman viittaavat myös kirjaimellisemmalla esimerkillä. Jopa viittaus Platonin Luolavertaukseen on melko ilmeinen Neon ja monien Matrxista vapautettujen ja vangittujen kohdalla. Nöäkemyksen mukaan siis ihminen arvioi kaiken kokemansa laadun perusteella, ei niinkään vaistojen perusteella. Näin ollen näemme vain varjon kohteesta, ja olemme siten rajoittuneita näkemään kokonaiskuvaa. Tämä selitys kuvaa jossain määrin sitä miten Matrixin vangit tuntuvat ajattelevan todellisuudesta. Myös filosofi Immanuel Kantin näkemyksien uskotaan vaikuttaneen elokuvan sisältöön, tukeakseen Luolavertausta. Kantin Puhtaan järjen kritiikki kirjan näkemyksen mukaan ihminen tutkii maailmaa synteettisesti esimerkiksi kielen avulla, mikä tekee vaikeaksi totuuden löytämisen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että näiden ihmisten tulisi vapaasti lähteä etsimään totuutta, johon myös Mr. Smith viittaa samaisessa monologissaan.

Matrix-elokuvien uskonnolliset teemat ovat laajoja, ja erityinen merkitys on myös kristiuskon tematiikalla, kun Neo:ta verrataan monesti Jeesukseen. Jopa Trinityn nimi viittaa kolminaisuuteen. Mutta näitä käsitellään jo melkoisen paljon kirjassa Velhon uskontunnustus. En siis lähde niitä tässä enään avaamaan. Lukekaa kyseinen hieno teos. Mutta Matrix-elokuvissa esiintyy myös taoistista filosofiaa, jopa Zhuangzin filosofiaa kun Morpehus kysyy Neolta hänen unen ja todellisuuden erottelustaan, jossa uni tuntuu todellisemmalta kuin todellisuus.

Mytologiset yhteydet Mropheuksen kohdalla eivät pääty tähän, sillä onhan hahmo nimettykin kreikkalaisen unten jumalan mukaan. Nimitys on osuva, sillä juuri Morpheus toimii Neon polkuna todellisuuteen unimaailmasta. Toisen elokuvan haamuveljekset ovat hauska esimerkki taas kuinka myytit, kasantarut ja esimerkiksi kummitustarinat toimivat Matrixissä. Tätä tematiikkaa itseasiassa jatketaan Animatrixin tarinassa Beyond, jossa avataan kokonaisuutta vielä enemmän. Tarinassa esiintyvä kummitustalo onkin vain yksi Matrixin glitcheistä. Hieman samanlainen logiikka pätee Matrixissä kaikkeen yliluonnolliseen, aina ihmissusista haamuihin. Matrix ei ole täydellinen illuusio. Tämä tarjoaa mahdollisuuden myös ajatukselle, että historian aiemmat myytit ja kansantarut olisivat yhtä lailla modernissa mielessä syntyneitä suurempia tarinoita jotka ovat alunperin olleet glitchejä. Me emme tiedä kuitenkaan minkälainen historia on todellisella maailmalla, vaikka tiedämmekin että se muistuttaa omaa realismiamme joka vain elää vuotta 2199. Jopa itseasiassa ajatus limbosta ja Hadeksesta esitetään osana Matrixin todellisuutta toisessa ja kolmannessa elokuvassa Merovingin ja limbon muodossa. Tunnettu todellisuus siis saattaa olla pohjimmiltaan melkoisen tylsä paikka, sillä se ei tarjoa paljonkaan uskoa asioihin, jotka ovat tietämyksemme tuolla puolen. Ajatus keinotekoisesta Matrixin kaltaisesta maailmasta on tässäkin mielessä helppo ihmisille jo eskapismin vuoksi. Tämän vuoksi tämäkin sopii hyvin keinotekoisuus tematiikkaan jota elokuvat käsittelevät.

Olemme nyt avanneet melko tarkasti Matrix-elokuvien filosofian ja vaikutteiden pääkohdat objektiivisemmalla yleismaailmallisemmalla tasolla. Mutta mitä Matrix-elokuvat merkitsevät tekijöilleen henkilökohtaisemmalla tasolla? Kysymyksen vastaus on melko tuore. Vuosia myöhemmin Matrix-elokuvista on käynyt ilmi, että Wachowskit ovat käsitelleet transsukupuolisuuttaan yhtälailla kaikkien näiden muiden teemojen lisäksi elokuvien välityksellä. Punainen pilleri elokuvissa edustaa punaista estrogeeni pilleriä. Jopa Morpheuksen sanat ”kuin tikku pääsi sisällä” joilla hän avaa Neolle todellisuutta kuvaavat sukupuolista dysforiaa.

Alunperin käsikrijoituksessa oli jopa suuremmassa roolissa hahmo, Switch, jonka sukupuoli vaihtuisi näiden kahden todellisuuden välillä. Tämä sopii jossain määrin elokuvien keinotekoisuutta kritisoivaan teemaankin, sillä elokuvissa ei suinkaan täysin pidetä keinotekoista maailmaa pelkkänä pahana asiana. Keinotekoisessa maailmassa, kuten internetissä, on mahdollisuus kenellä tahansa olla mitä tahansa, jopa oma itsensä. Transsukupuoliset eivät mitään muuta kaipaa enemmän kuin sitä että voivat olla oma itsensä. Matrix-elokuvia tehdessä internet oli vasta kehittymässä tähän pisteeseen, mutta ironista kyllä vain vuosi ensimmäisen elokuvan jälkeen internetissä todistettiin hämmentävää John Titor nimistä internetin kummitustarinaa, joka on hyvänä esimerkkinä hämmensi pakkaa ajatuksessa että kuka tahansa internetissä voi olla kuka tahansa. Keinotekoinen todellisuutemme, jota myös internet pinnallisuudessaankin edustaa, luo siis sekä mahdollisuuksia että uhkia joihin meidän tulee osata tarttua.

Matrix elokuvien maailmassa siis elämän muovinen keinotekoisuus peittää monesti kuitenkin todelliset kauniit asiat, joita meidän tulee varjella ja suojella. Kristilliset ajatukset uskosta, toivosta ja rakkaudesta kuuluvat näihin kauniisiin asioihin. Morpheus edustaa uskoa, Trinity edustaa rakkautta ja Neo vuorostaan toivoa. Vaikka Morpheuksen uskoa koetellaan kaikkien kolmen elokuvan aikana, hänen uskonsa Neo:ta kohtaan palkitaan lopussa lopulta, vaikka valitun idea onkin romuttunut hänen päässään. Trinity kuolee vuorostaan lopulta rakkauden saattelemana, ja siten huomattavasti onnellisemmin. Neon loputon toivo syntyy näistä kahdesta voimasta, mutta hänenkin tarinansa päättyy lopulta melko onnellisesti. Ensimmäisen elokuvan alussa hän ei ole saanut valita elämässään edes työtään, vaan on joutunut tyytymään osaansa. Kolmannessa elokuvassa Neo tekee valinnan taistella Smithiä vastaan. Ehkä hänen valintansa on uskon, toivon ja rakkauden inspiroima., ja juuri se tekeekin koneisiinkin vaikutuksen. Simulaatiota tai ei, valinta on aina omamme, mikäli teemme sen itse.

Jokaisessa dystopiassa tulee olla aina se jokin toivonpilke joka saa ihmiset taistelemaan. Neo taistelee näiden kolmen asian puolesta, joista kaikkein suurin on rakkaus. Kun toisessa elokuvassa Matrix Reloadedissa Neo joutuu Arkkitehdin luoman valinnan eteen hän sinetöi kohtalonsa. Arkkitehti tarjoaa vaihtoehdoiksi joko mahdollisuutta pelastaa kaikki Matrixin vangit tai pelastaa Trinity kuolemalta. Tässä kohtaa tiedämme että jokainen edellinen valittu on tehnyt täsmälleen saman valinnan, ja päätynyt valitsemaan Matrixin vankien vapauttamisen. Neo eroaa kuitenkin muista valituista siten, että hänen suhteensa hänelle määrättyyn vaimoon, Trinityyn, on huomattavasti muita henkilökohtaisempi. Tällä viitataan mitä todennäköisemmin rakkauteen.

Kysymys ei siis ole periaatteessa mistä tahansa valintatehtävästä, vaan Neo joutuu valitsemaan suuremman hyvän, eli enempi kai empatian, ja henkilökohtaisemman hyvän, eli rakkauden väliltä. Neo kuten tiedämme valitsee rakkauden, ja kuten kaikki myöhemmät tapahtumat osoittavat, tämä tekee koneisiin ja Arkkitehtiin vaikutuksen, vaikka aluksi siltä ei näytäkään. Ihmistä ei pelasta ajatus suuremmasta hyvästä, vaan rakkaus, oli se sitten lähimmäisen rakkaus tai ihan vaan rakkaus. Koneet eivät ehkä täysin ymmärrä rakkauden käsitettä, mutta selvästi heillä on valtava halu uskoa siihen, sillä jotenkin se palauttaisi uskon ihmisiin. Rakkaus on suuruudessaan ainoa asia joka ei ole keinotekoinen Matrxin tai myöskään oikean todellisuuden sisällä.

Kysymys muistuttaa monella tapaa Phillippa Footin 1960-luvulla kehittämään filosofiseen ja osin psykologiseen hypoteesiin nimeltä Vaunun ongelma (Trolley problem) jossa ihmisen tulee valita hypoteettisessa tilanteessa suuremman hyvän ja yhden ihmisen pelastamisen välillä. Kysymyksessä siis juna on matkalla kaksisuuntaiseen risteykseen, jossa toisessa suunnassa on iso joukko ihmisiä sidottuna reiteille vaunuun, ja toisella puolella vain yksi ihminen sidottuna raiteille. Valitsijan tulee valita että kumpaan suuntaan hän kääntää vipua, jotta junan määränpää selviää. Ongelman ydin on juurikin valinnan syy, ei niinkään itse valinta. Aivojen rationaalinen osa haluaa sinun luonnollisesti valitsevan yhden pelastettavan ihmisen raiteen, koska tämä on suurempi hyvä. Mutta tunteellinen aivopuolisko kehottaa miettimään miten pelastaa molemmat ja tällöin ihminen on usein sokea huommaamaan että ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Kääntämällä vivun suuntaan jossa yksi vangittu on, ratkaisee arvoituksen. Yksi on helpompi pelastaa kuin useampi.

Teoriassa psykopaatti ei pysähtyisi empatiankyvyn puutteen ja moraalioppinsa turvin edes miettimään kysymystä, vaan ajattelisi automaattisesti suurempaa hyvää. Hän ei kuitenkaan tajuaisi välttämättä pelastaa tuota yhtä. Arkkitehdin kysymys on hauska kompakysymys myöskin, sillä se oikeastaan kritisoi ajatusta suuremmasta hyvästä oikeana ratkaisuna ongelmaan. Empatiakyky ei ole aina yksinomaan riittävä avain kaikkeen, vaan joskus tarvitaan myös ripaus rakkauttakin. Tunteemme ja järkemme tulee kävellä käsi kädessä ei yksin tai erikseen.

Jos uskomme asioihin kuten rakkaus ja toivo on heikko, saatamme yhteiskuntana hyvin nopeasti todella päätyä syömään valkoista mössöä, ja miettimään että maistuuko se sittenkin kanalta vai ei. Maailma luo ympärillemme jatkuvasti illuusioita estetiikasta, joka on usein melko keinotekoista. Vanhainkodeissa jo syödään tälläistä keinotekoista mössöä, jota kritisoidaankin jatkuvasti, sillä se ei ole aitoa tai edes välttämättä terveellistä. Värikin saattaa hyvin olla valkoista. Kapitalismi ja calvinismi tekee kaikesta yhä keinotekoisempaa myös, mutta myös kommunismi on liian äärimmäinen ja keinotekoinen vaihtoehto toimiakseen, koska se ei perustu vapaaseen tahtoon vaan ideologiaan. Vaikka valittuja olisikin tusinoittain, ja ne olisivat kaikki samasta muovisesta paketista, sinun ei tosiaankaan tarvitse tätä olla. Ole oman elämäsi Neo, ja valitse itse. Geenit säätelee toki valintoja jossain määrin, mutta valinnoilla on merkitystä. Me emme suorita tässä maailmassa vain velvollisuuksia, vaan me elämme itseämme varten. Muutoin Smith todella saa maailman itselleen, kuten hän epätoivonsa hetkellä karjuu kolmannessa elokuvassa.