Ajatuksia Aku Ankasta
Jokaisella sarjakuvaharrastajalla on Aku Ankka tausta. Suurinosa on jopa aloittanut harrastuksensa Aku Ankasta. Tässä taustoitan vähän omaa taustaani. Muistajaa että jokaisella meistä se tausta on erilainen. Tämän ei ole siis tarkoitus olla mikään absoluuttinen totuus Aku Ankasta. Vain miten itse koen lehden.
Kun minä olin lapsi, niin kuten monissa muissakin perheissä, myös meillä tilattiin Aku Ankkaa. Tai ainakin hetken tilattiin.
Kun minä olin lapsi, niin kuten monissa muissakin perheissä, myös meillä tilattiin Aku Ankkaa. Tai ainakin hetken tilattiin.
Olen lukenut vanhempia Aku Ankka lehtiä, mutta silti ajoitan Aku Ankan parhaimman ajanjakson vuosiin 1997 - 2000, jolloin meidän kotiimme tuli Aku Ankka.
Tuohon ajanjaksoon minulla liittyy paljon nostalgiaa. Don Rosan jatkiksia odotin aina innolla, ja Barksin tarinat olivat usein myös rautaa. Aku Ankan peruskirjoittajiin kuului Vicar, ja monet hänen tarinoistaan ovatkin pieniä klassikoita.
Parhaiten on jäänyt mieleen Millenium crossover kokonaisuus ja sen maailmanlopun hengen tunnelma. Uusi vuosituhat oli juuri tulossa, ja Y2K pelko oli ilmassa. Aku Ankan tarinassa oli vähän samaa tunnelmaa. Että nyt loppu tulee ellei jotain tapahdu. Toki tarinan "jatko-osa" Myyttien saari oli myös hyvä. Mytologian fanina se tietysti upposi minuun.
Yksi mistä myös pidin oli Heymansin veljesten tarinat. Ne olivat täysin älyvapaita ja kreisejä, ja juuri siksi ne upposivatkin. Niissä oli enemmän mielestäni Barksia kuin William van Hornissa. Toisaalta annan kuitenkin arvoa Daan Jippesille, joka työsti myös loppuaikoina monia Barks tarinoita. Barks kopiot eivät kuitenkaan olleet mieleeni.
Marco Rotan tyyli oli myös upea. Romano Scarpasta en niin välittänyt. Mikki tarinoiden tuottajista kovimmat oli ehdottomasti Paul Murry ja Floyd Gottfredson. En pystyisi kuvitellakaan Mikkiä ilman heitä.
Mitä tulee kysymykseen Mikistä ja Akusta, että kumpi on parempi, niin pidän yhtälailla Mikistä kunhan tarina on hyvä. Yleensä mitä vanhempi, sen parempi. Mikki Simo Sisun avustavana etsivänä ei ole oikein mieleeni. Minulle Mikki on enemmän seikkailija kuin etsivä. Pidin ja pidän vieläkin Mikin ja Eka Vekaran seikkailuista joita nähtiin Suomessa lähinnä Aku Ankan taskukirjoissa.
Hyvä Aku Ankka tarina ei mielestäni missään nimessä ole semmoinen jossa jäljitellään uusia elokuvia. Ne ovat mielestäni jopa korneja. Barksin vahvuus olikin Aku Ankassa tämän vuoksi mielikuvitukselliset tarinat. Rosasta voi sanoa samaa, vaikka hänkin jäljitteli elokuvia. Mutta hän teki sen käyttäen usein lähinnä niiden trehokeinoja.
Pidin todella paljon Tuomas Holopaisen soundtrackista Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot kirjalle. Se kuvaa mainiosti useampienkin tarinoiden tunnelmaa. Se herätti myös nostalgiaa tätä upeaa teosta kohtaan. Voisin listata sen jopa yhdeksi kaikkien aikojen graphic noveliksi.
Jos taas pitäisi nimetä tai kuvata yksittäisiä tarinoita joista olen pitänyt, niin Carl Barksin Kultainen kypärä on niin hieno tarina että omistan sen erillisenä albumina. Tarinassa on paljon sellaista mistä myös supersankari sarjakuvat voisivat ottaa vaikutteita tarinankerrontaan.
En yleensä pidä Hessusta, mutta muistan yhden tarinan jossa räkätin itseni hengiltä. Tarina oli Roope-Setä lehdessä, ja siinä roistot olivat kehittäneet teorian jonka mukaan Kaasi ja Hessu ovat Simo Sisun ja Mikki Hiiren sijaan porukan aivot. Konnat joutuvat pahemman kerran olemaan väärässä ja lukijaa nauratetaan hengiltä Hessun ja Kaasin koheltelulla.
Indiana Hopo on mielestäni aliarvostettu hahmo. Tottakai se on Indiana Jones kopio, mutta sillä on myös pieniä ominaisuuksia, kuten lakritsa riippuvuus, jotka tekevät tästä hauskan ja mielenkiintoisen. Kirjoittaessani omiakin sarjakuviani, yritän välillä hahmoissa jäljitellä Indiana Hopon eksentrisyyttä. Rakastan hahmoa ylikaiken. Se on esimerkki hyvästä elokuvia jäljittelevästä ideasta, koska se tuo jotain uutta ideaan. Jotain omaa.
Pidin myös Taikaviitasta tehdystä TK 2000 lehdestä. Pahikset olivat mahtavia, ja supersankareiden suurena ystävänä rakastin koko lehteä. TK:sta voisivat ottaa amerikkalaisetkin supersankarit mallia. Pidän toki myös perinteisestä Taikaviitasta. Suosikki versioni on se jossa ankanpojat tietävät Akun olevan Taikavitta, ja auttavat häntä hänen koheltaessaan. Tuohan on suorastaan nerokas konsepti!
Yksi mistä myös pidin oli Heymansin veljesten tarinat. Ne olivat täysin älyvapaita ja kreisejä, ja juuri siksi ne upposivatkin. Niissä oli enemmän mielestäni Barksia kuin William van Hornissa. Toisaalta annan kuitenkin arvoa Daan Jippesille, joka työsti myös loppuaikoina monia Barks tarinoita. Barks kopiot eivät kuitenkaan olleet mieleeni.
Marco Rotan tyyli oli myös upea. Romano Scarpasta en niin välittänyt. Mikki tarinoiden tuottajista kovimmat oli ehdottomasti Paul Murry ja Floyd Gottfredson. En pystyisi kuvitellakaan Mikkiä ilman heitä.
Mitä tulee kysymykseen Mikistä ja Akusta, että kumpi on parempi, niin pidän yhtälailla Mikistä kunhan tarina on hyvä. Yleensä mitä vanhempi, sen parempi. Mikki Simo Sisun avustavana etsivänä ei ole oikein mieleeni. Minulle Mikki on enemmän seikkailija kuin etsivä. Pidin ja pidän vieläkin Mikin ja Eka Vekaran seikkailuista joita nähtiin Suomessa lähinnä Aku Ankan taskukirjoissa.
Hyvä Aku Ankka tarina ei mielestäni missään nimessä ole semmoinen jossa jäljitellään uusia elokuvia. Ne ovat mielestäni jopa korneja. Barksin vahvuus olikin Aku Ankassa tämän vuoksi mielikuvitukselliset tarinat. Rosasta voi sanoa samaa, vaikka hänkin jäljitteli elokuvia. Mutta hän teki sen käyttäen usein lähinnä niiden trehokeinoja.
Pidin todella paljon Tuomas Holopaisen soundtrackista Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot kirjalle. Se kuvaa mainiosti useampienkin tarinoiden tunnelmaa. Se herätti myös nostalgiaa tätä upeaa teosta kohtaan. Voisin listata sen jopa yhdeksi kaikkien aikojen graphic noveliksi.
Jos taas pitäisi nimetä tai kuvata yksittäisiä tarinoita joista olen pitänyt, niin Carl Barksin Kultainen kypärä on niin hieno tarina että omistan sen erillisenä albumina. Tarinassa on paljon sellaista mistä myös supersankari sarjakuvat voisivat ottaa vaikutteita tarinankerrontaan.
En yleensä pidä Hessusta, mutta muistan yhden tarinan jossa räkätin itseni hengiltä. Tarina oli Roope-Setä lehdessä, ja siinä roistot olivat kehittäneet teorian jonka mukaan Kaasi ja Hessu ovat Simo Sisun ja Mikki Hiiren sijaan porukan aivot. Konnat joutuvat pahemman kerran olemaan väärässä ja lukijaa nauratetaan hengiltä Hessun ja Kaasin koheltelulla.
Indiana Hopo on mielestäni aliarvostettu hahmo. Tottakai se on Indiana Jones kopio, mutta sillä on myös pieniä ominaisuuksia, kuten lakritsa riippuvuus, jotka tekevät tästä hauskan ja mielenkiintoisen. Kirjoittaessani omiakin sarjakuviani, yritän välillä hahmoissa jäljitellä Indiana Hopon eksentrisyyttä. Rakastan hahmoa ylikaiken. Se on esimerkki hyvästä elokuvia jäljittelevästä ideasta, koska se tuo jotain uutta ideaan. Jotain omaa.
Pidin myös Taikaviitasta tehdystä TK 2000 lehdestä. Pahikset olivat mahtavia, ja supersankareiden suurena ystävänä rakastin koko lehteä. TK:sta voisivat ottaa amerikkalaisetkin supersankarit mallia. Pidän toki myös perinteisestä Taikaviitasta. Suosikki versioni on se jossa ankanpojat tietävät Akun olevan Taikavitta, ja auttavat häntä hänen koheltaessaan. Tuohan on suorastaan nerokas konsepti!
Kommentit
Lähetä kommentti