Viimeksi luettua
Bendisin Spider-Men 2
Tämän sarjakuvan ensimmäinen osa ei ollut mikään klassikko, mutta olihan se kuitenkin ihan kiva. Mustan Spider-Manin ja alkuperäisen Spider-Manin kohtaaminen oli tarpeeksi suosittu veto poikimaan jatko-osan. Miles Moralesin hahmon ongelma on, että hän on yhä vain minulle musta Spider-Man, ja siinä koko tämän persoona. Hahmo jääkin pahasti alkuperäisen Spider.Manin varjoon tässäkin. Hahmojen yhteinen dynamiikka toimii kuitenkin juuri ja juuri. Kiinnostavampi hahmo on kuitenkin Miles Moralesin rikollinen versio Maa-616:lta. Koko tarina tuo hyvin vahvasti mieleen 80-luvun suomalaiset Spider-Man lehdet joissa Kingpin ei ollut vain armoton mafiapomo, vaan hänellä oli kiinnostava ja surullinen taustatarina koskien hänen vaimoaan. Tässä nimittäin palataan tähän Kingpiniin hetkeksi. Se on ilahduttavaa. Tarina on siis ehdottomasti ensimmäistä osaa parempi
Jeff Lemiren Teen Titans Earth One
Tämän teoksen ongelma oli, että se ei lunastanut lupaustaan mikä luki nimessä. Se nimittäin ei ole Teen Titans tarina. Siinä nimittäin hahmot ja koko tiimi muokataan niin uusiksi että ne eivät enää muistuta Teen Titansia juuri lainkaan. En missään nimessä vastusta tämmöistä muodonmuutosta ja uusimista, mutta teos repii riekaleiksi kaiken sen mikä on Teen Titansia ja tekee siitä X-Meniä. Kuvitus on myös todella kamalaa. Tässä selkeästi on yritetty samaa kuin Ultimate Spider-Manissä, mutta ei ole yksinkertaisesti onnistuttu. Kirjoittaja on tyystin väärä siihen hommaan. Tämä on harmi koska pidän sekä Lemiresta että Teen Titansista. Kuten myös Ultimate Spider-Manistä. Hyvä idea, huono toteutus.
Janne Kukkosen Voro: Kolmen kuninkaan aarre
Mitä ihmettä?! Suomalaista fantasiasarjakuvaa?! Ja vielä hyvää semmoista?! Voron maailma on välittömästi koukuttava, ja sitä toivoo heti että tälle tulisi jatkoa joskus jossakin muodossa. Tarina ei suoranaisesti jää kesken, mutta avaa mahdollisuuden jatko-osalle.
Derf Backderfin My Friend Dahmer
Todella mahtava teos. On kiehtovaa ja surullista nähdä miten tavallinen mies matkaa pimeyteen ja kuinka hänestä tulee yksi historian tunnetuimmista sarjamurhaajista. Teos onnistuu vakvasta aiheestaan huolimatta olemaan sekä hauska, viihdyttävä, koskettava että myös ajatuksia herättävä. Luettuasi tämän, tai katsottuasi siitä tehdyn hienon elokuvan, et enää koskaan tarkastele sarjamurhaajia samoin kuin ennen. Tämän tarinan myötä heillä on sielu ja elämä eivätkä he ole vain juttuja lehdissä. He ovat ihmisiä koulussa, työssä...ihan missä vain. Ehkä olet joskus tavannut yhden heistä kun hän vielä oli viaton?
Roberto Aguirre-Sacasan Chilling Adventures of Sabrina
En ole eläissäni tuhlannut aikaani Archie Comicsin sarjakuviin, mutta nyt kun tein poikkeuksen, en taida jatkossakaan tuhlata. Ideassa sinänsä ei ole mitään vikaa. Sabrina sarjakuva joka on tähdätty aikuisempaan makuun on jopa nerokas idea. Mutta mönkään mennään siinä että toteutus on sitä samaa mitä ennenkin, mitä nyt Sabrinaan isä on satanisti. Tai jotain sinne päin. Näinkin kiinnostava aloitus onnistutaan ryssimään todella pitkästyttävällä dialogilla, tarinalla ja kuvituksella. Tekee mieli vain ottaa ämpärillinen maaleja ja kaataa ne sarjakuvan päälle. On muitakin värejä kuin harmaa ja ruskea. Ja jotenkin vaan idea kauhu-Sabrinasta ei toimi ja muutenkin teos tarvitsisi enemmän huumoria koska se on niin tolkuttoman vakava, ja tarinassa ei tapahdu mitään ja dialogi on kuivaa.
Frederic Brrémaudin Love. Volume 1-2
Tämän sarjakuvan ensimmäinen osa ei ollut mikään klassikko, mutta olihan se kuitenkin ihan kiva. Mustan Spider-Manin ja alkuperäisen Spider-Manin kohtaaminen oli tarpeeksi suosittu veto poikimaan jatko-osan. Miles Moralesin hahmon ongelma on, että hän on yhä vain minulle musta Spider-Man, ja siinä koko tämän persoona. Hahmo jääkin pahasti alkuperäisen Spider.Manin varjoon tässäkin. Hahmojen yhteinen dynamiikka toimii kuitenkin juuri ja juuri. Kiinnostavampi hahmo on kuitenkin Miles Moralesin rikollinen versio Maa-616:lta. Koko tarina tuo hyvin vahvasti mieleen 80-luvun suomalaiset Spider-Man lehdet joissa Kingpin ei ollut vain armoton mafiapomo, vaan hänellä oli kiinnostava ja surullinen taustatarina koskien hänen vaimoaan. Tässä nimittäin palataan tähän Kingpiniin hetkeksi. Se on ilahduttavaa. Tarina on siis ehdottomasti ensimmäistä osaa parempi
Jeff Lemiren Teen Titans Earth One
Tämän teoksen ongelma oli, että se ei lunastanut lupaustaan mikä luki nimessä. Se nimittäin ei ole Teen Titans tarina. Siinä nimittäin hahmot ja koko tiimi muokataan niin uusiksi että ne eivät enää muistuta Teen Titansia juuri lainkaan. En missään nimessä vastusta tämmöistä muodonmuutosta ja uusimista, mutta teos repii riekaleiksi kaiken sen mikä on Teen Titansia ja tekee siitä X-Meniä. Kuvitus on myös todella kamalaa. Tässä selkeästi on yritetty samaa kuin Ultimate Spider-Manissä, mutta ei ole yksinkertaisesti onnistuttu. Kirjoittaja on tyystin väärä siihen hommaan. Tämä on harmi koska pidän sekä Lemiresta että Teen Titansista. Kuten myös Ultimate Spider-Manistä. Hyvä idea, huono toteutus.
Janne Kukkosen Voro: Kolmen kuninkaan aarre
Mitä ihmettä?! Suomalaista fantasiasarjakuvaa?! Ja vielä hyvää semmoista?! Voron maailma on välittömästi koukuttava, ja sitä toivoo heti että tälle tulisi jatkoa joskus jossakin muodossa. Tarina ei suoranaisesti jää kesken, mutta avaa mahdollisuuden jatko-osalle.
Derf Backderfin My Friend Dahmer
Todella mahtava teos. On kiehtovaa ja surullista nähdä miten tavallinen mies matkaa pimeyteen ja kuinka hänestä tulee yksi historian tunnetuimmista sarjamurhaajista. Teos onnistuu vakvasta aiheestaan huolimatta olemaan sekä hauska, viihdyttävä, koskettava että myös ajatuksia herättävä. Luettuasi tämän, tai katsottuasi siitä tehdyn hienon elokuvan, et enää koskaan tarkastele sarjamurhaajia samoin kuin ennen. Tämän tarinan myötä heillä on sielu ja elämä eivätkä he ole vain juttuja lehdissä. He ovat ihmisiä koulussa, työssä...ihan missä vain. Ehkä olet joskus tavannut yhden heistä kun hän vielä oli viaton?
Roberto Aguirre-Sacasan Chilling Adventures of Sabrina
En ole eläissäni tuhlannut aikaani Archie Comicsin sarjakuviin, mutta nyt kun tein poikkeuksen, en taida jatkossakaan tuhlata. Ideassa sinänsä ei ole mitään vikaa. Sabrina sarjakuva joka on tähdätty aikuisempaan makuun on jopa nerokas idea. Mutta mönkään mennään siinä että toteutus on sitä samaa mitä ennenkin, mitä nyt Sabrinaan isä on satanisti. Tai jotain sinne päin. Näinkin kiinnostava aloitus onnistutaan ryssimään todella pitkästyttävällä dialogilla, tarinalla ja kuvituksella. Tekee mieli vain ottaa ämpärillinen maaleja ja kaataa ne sarjakuvan päälle. On muitakin värejä kuin harmaa ja ruskea. Ja jotenkin vaan idea kauhu-Sabrinasta ei toimi ja muutenkin teos tarvitsisi enemmän huumoria koska se on niin tolkuttoman vakava, ja tarinassa ei tapahdu mitään ja dialogi on kuivaa.
Frederic Brrémaudin Love. Volume 1-2
Mykkä-sarjakuva on jotain mistä pidän. Se on helppo ja nopea lukea, ja aiemmat alan teokset, kuten Shaun Tanin Arrival ja Masashi Tanakan Gon ovat aivan mahtavia! Valitettavasti samaa ei voi sanoa Love sarjakuvasta. Juoni poukkoilee missä sattuu, ja koko perusideakin on täysin typerä eikä liity sisältöön mitenkään. Kuvitus on toki perusnättiä, niin kuin näissä teoksissa aina, mutta suurimmaksi osaksi ei edes tiedä mitä sarjakuvassa tapahtuu ja ei kuvitus tosiaan niin hienoa ole etteikö sitä olisi nähty jo aiemmin. Muutenkin herää vähän semmoiset lastenkirjan vibat molemmista teoksista. Ei jatkoon!
Matteo Casalin ja Brian Azzarellon Batman: Europa
Jälleen yksi pakollinen Batman teos. Azzarellon aiempi Batman juttu, Jokeri, oli yksi suosikki Batman tarinoistani koskaan. Tämäkään ei ole huonoimmasta päästä. Tarinan teemana on Eurooppa, ja se näkyy mm. kuvittajissa ja itse tarinassa, jossa kierrellään ympäri Eurooppaan. Ihan kiva. En ole mikään suuri Batman fani, mutta on huonompiakin Batman tarinoita nähty.
Jeff Smithin Shazam: The Monster society of evil
Ihan kiva Shazam tarina, mitä nyt kuvitus ei ole ehkä parhainta mahdollista tähän genreen. Tulee vähän mieleen Humberto Ramosin supersankari jutut. Käsikirjoitus on kuitenkin kunnossa. Valitettavasti tämä oli Helmet kirjaston ainoa Shazam tai Kapteeni Marvel aiheinen teos. Tämä on todella huolestuttavaa. Jos kuvituksen sietää, ja oppii nauttimaan siitä jopa, niin kokonaisuus on hauska ja erinomainen supersankari sarjakuva, jonka kaltaisia ei enää oikein hirveästi tehdä. Nykyään kaiken pitää olla niin edgy and dark. Toivottavasti Shazam elokuvaa varten otetaan enempi tästä vaikutteita. Turha toivo varmaan...mutta silti.
Warren Ellisin James Bond 007 Vargr
James Bond Vargr sarjakuva kannattaa poimia muustakin syystä kuin siksi että alkukohtaus sijoittuu Helsinkiin. Vielä sangen autenttiseen Helsinkiin...mutta siis siinä on ihan helkkarin mesevä dialogi. Paras Bond tulkinta sitten uudemman Casino Royale elokuvan. Tässä yhdistyy mukavasti sekä Roger Mooren hauskempi Bond, että Conneryn ja Craigin vakavampi Bond. Warren Ellis on helkkarin kova kirjoittaja, ja hän saisi vaikka paskasta väännettyä kultaa. Kannattaa ehdottomasti tsekata vaikka muuten jättäisi väliin. Tämä ei ole mikään halpa lisenssi-sarjakuva. Tässä on nähty vähän vaivaakin.
Neil Gaimanin How to talk to girls at parties
Gaimanin lyhyttarinaan perustuva sarjakuva, josta on tulossa elokuva näyttää aluksi päällisin puolin normaalilta draamasarjakuvalta, mutta tarina kokee välittömän muutoksen kesken kaiken. Tämä hieman harmittaa, koska olisi ollut kiva nähdä miten Gaiman pärjää draamasarjakuvassa. Sarjakuva on selvää kaupallista indie sarjakuvaa. Kuvitusta myöten. Indie-sarjakuvana se ei ole mikään kovin vaikuttava teos ja elokuva vaikuttaa trailerin perusteella monitasoisemmalta. Ehkä pidän enemmän siitä kuin tästä sarjakuvasta. Nimittäin Fabio Moonin ja Gabriel Ba:n kuvitustyyli ei yksinkertaisesti ole mieleeni. Jo Daystripper sarjakuvassa se tuotti ongelmia. Heidän tyylinsä on persoonallista, ja toki jossain määrin taidokastakin, mutta se ei vaan ole minun teekuppini. He ovat ansainneet kaiken arvostuksensa, mutta minä en vain jaksa välittää. En halua olla se tyyppi joka pilaa pippalot, joten en sano siitä enempää, muuta kuin tietysti että siitä pitäminen on täysin harmitonta. Suosittelen kuitenkin ihmisiä lukemaan Daystripperin, ja muodostamaan mielipiteensä kaksikosta sen perusteella kuin tämän sarjakuvan perusteella. Kuten ei myöskään Neil Gaimanin tuotantoa tule tuomita tämän sarjakuvan perusteella. Gaimanin kirjoistakin on parempia sovituksia, puhumattakaan Gaimanin omista sarjakuvista.
Gaimanin lyhyttarinaan perustuva sarjakuva, josta on tulossa elokuva näyttää aluksi päällisin puolin normaalilta draamasarjakuvalta, mutta tarina kokee välittömän muutoksen kesken kaiken. Tämä hieman harmittaa, koska olisi ollut kiva nähdä miten Gaiman pärjää draamasarjakuvassa. Sarjakuva on selvää kaupallista indie sarjakuvaa. Kuvitusta myöten. Indie-sarjakuvana se ei ole mikään kovin vaikuttava teos ja elokuva vaikuttaa trailerin perusteella monitasoisemmalta. Ehkä pidän enemmän siitä kuin tästä sarjakuvasta. Nimittäin Fabio Moonin ja Gabriel Ba:n kuvitustyyli ei yksinkertaisesti ole mieleeni. Jo Daystripper sarjakuvassa se tuotti ongelmia. Heidän tyylinsä on persoonallista, ja toki jossain määrin taidokastakin, mutta se ei vaan ole minun teekuppini. He ovat ansainneet kaiken arvostuksensa, mutta minä en vain jaksa välittää. En halua olla se tyyppi joka pilaa pippalot, joten en sano siitä enempää, muuta kuin tietysti että siitä pitäminen on täysin harmitonta. Suosittelen kuitenkin ihmisiä lukemaan Daystripperin, ja muodostamaan mielipiteensä kaksikosta sen perusteella kuin tämän sarjakuvan perusteella. Kuten ei myöskään Neil Gaimanin tuotantoa tule tuomita tämän sarjakuvan perusteella. Gaimanin kirjoistakin on parempia sovituksia, puhumattakaan Gaimanin omista sarjakuvista.
Neil Gaimanin Only the end of the world again
Ihmissudet rocks! Valitettavasti niistä vain kirjoitetaan harvoin kovin hyviä sarjakuvia, kirjoja tai elokuvia. Populaarikulttuurissa ihmissusia suorastaan syrjitään, ja heidät kuvitellaan aina pelkäksi krapula-hirviöiksi. Ikäänkuin krapulan ruumiillistumina. Tämä teos ei tee tässä hirveästi poikkeusta. Ja luulisi Gaimanilla olevan mielikuvitusta muuhun. Tarina on äärimmäisen lyhyt ja kokoelma, joka on kallis kovakantinen, sisältää tarinan luonnokset. Kuvitus pelittää, mutta tarinankerronta on laahaavaa. Tuntuu kuin lukisi enempi kuvitettua kirjaa kuin sarjakuvaa. Jälleen yksi pettymys Gaiman tuotannossa.
Ihmissudet rocks! Valitettavasti niistä vain kirjoitetaan harvoin kovin hyviä sarjakuvia, kirjoja tai elokuvia. Populaarikulttuurissa ihmissusia suorastaan syrjitään, ja heidät kuvitellaan aina pelkäksi krapula-hirviöiksi. Ikäänkuin krapulan ruumiillistumina. Tämä teos ei tee tässä hirveästi poikkeusta. Ja luulisi Gaimanilla olevan mielikuvitusta muuhun. Tarina on äärimmäisen lyhyt ja kokoelma, joka on kallis kovakantinen, sisältää tarinan luonnokset. Kuvitus pelittää, mutta tarinankerronta on laahaavaa. Tuntuu kuin lukisi enempi kuvitettua kirjaa kuin sarjakuvaa. Jälleen yksi pettymys Gaiman tuotannossa.
P. Craig Russellin The Graveyard Book vol. 1-2
Neil Gaimanin kirjaan perustuva sarjakuva, jossa jälleen hänen vakiopiirtäjänsä/käsikirjoittajansa ottaa haltuun sarjakuvakäännöksen. Tällä kertaa tosin kyse on hieman paremmasta teoksesta. Mistä sitten on kyse? No, siinä missä Rudyard Kiplingin Viidakkokirja kertoi tarinoita viidakosta, ja erityisesti Mowgli nimisestä susien kasvattamasta pojasta, kertoo Graveyard Book hautausmaalle sijoittuvia tarinoita ja erityisesti Nobody nimisestä haamujen kasvattamasta pojasta. Eli eräänlainen goottiversio Viidakkokirjasta. Vaikka tarinoissa onkin pääosassa Nobody, niin hän jää aika usein eräänlaisen tarkkailijan rooliin. Siispä jokainen luku tuntuu yksittäiseltä tarinalta. Tämä on oikeastaan hyvä ratkaisu, ja se tuo hieman mieleen Viidakkokirjan antologiamaisuuden. Osa tarinoista on silti melko turhia tai ainakin heikompia. Tämän olisi ihan hyvin voinut tiivistää yhteen osaan tai edes julkaista yksissä kansissa. Silti tämä on ehdottomasti sitä parempaa Gaiman sovitustyötä. Tämän myötä heräsi pieni houkutus lukea itse kirja, joka on vielä suomennettukin nimellä Hautausmaan poika.
Kommentit
Lähetä kommentti