30 Henkilökohtaisesti tärkeintä Supersankarijuoksua

Grant Morrisonin Batman

Grant Morrisonin Batman juoksu on ehkä eniten vaikuttanut minuun sekä henkilökohtaisella tasolla, että suhteessani Batmanin hahmoon. Juuri Morrison sai minut ymmärtämään että Batman voi olla samaan aikaan camp-henkinen että synkkä. Oikeastaan se voi olla kaikkea sitä mitä Batman on koskaan ollut ilman että sitä tarvitsee kirjoittaa kokonaan uudestaan.

Frank Miller: Daredevil

Millerin Daredevil on kuin kreikkalainen tragedia. Se on ehkä hänen tuotantonsa puhtaimpia tuotoksia, sillä se pyrkii kertomaan vain hyviä tarinoita, ilman mitään epämääräisiä poliittisia kannanottoja. Tämä ei tarkoita etteikö siinä toisinaan olisi hyvinkin yhteiskunnallinen sävy, kuten film noir henkisessä kerronnassa ylipäätään. Käytännössä Miller teki Daredevilista sen hahmon minä se tunnetaan nykyisin.

Warren Ellis: Planetary

Planetary on supersankareiden X-Files tai Tähtiportti, jossa tarkasteltavana ei ole vain oudot yliluonnolliset ilmiöt, vaan kokonainen populaarikulttuurihistorian ala, supersankarit. Se pureutuu metatasolla supersankari ilmiön juurille, mutta samalla se kertoo eheän tarinan uniikilla tavalla ilman vähäisintäkään toimintaa.

Grant Morrison: New X-Men

Valinnat ovat joskus vaikeita. Kun pitäisi valita yksi X-Men juoksu joka on vaikuttanut henkilökohtaisella tasolla kaikkein vahvimmin, niin oma valintani kiinnittyy kaikesta huolimatta Morrisonin X-Meniin joka esitteli X-Men sarjakuvat itselleni. Claremontin X-Men on käsitteenä tuttu, mutta se on itselleni huomattavasti etäisempi henkilökohtaisella tasolla. Morrisonin X-Menissä viehättää juuri se miten helppo sitä on lähestyä. Siinä on kaikki ainekset mitkä hyvään X-Men juoksuun kuuluu. Se on luova, outo ja rohkea.

Howard Mackie: Ghost Rider

Tämä juoksu on itselleni se kaikkein nostalgisin, sillä se on peräti ensimmäisiä sarjakuvajuoksuja joita olen koskaan lukenut. Sen vaikutus itseeni oli vähän sama kuin teinipoika olisi saanut käsiinsä Hellblazer sarjakuvia. Siinä oli toimintaa, ruutia, tulta, demoneja...oikeastaan kaikkea mikä oli nuorelta pojalta kiellettyä. Se oli kuitenkin sopivan turvallinen matka sarjakuvien maailmaan, sillä Blaze ja Ketch olivat mukana saattamassa tällä hurjalla matkalla.

Ann Nocenti: Daredevil

Nuorimies etsimässä liberaalia identiteettiään. Tiedän. Tuota varmaan ei pitäisi sanoa edes ääneen. Mutta sellainen minä olin kun tätä sarjakuvaa luin, ja osin siksi se varmaan kolahtikin. Sen teemoja ovat feminismi, kieroutuneet naiskuvat ja roolimallit vain muutaman mainitakseni. Kyseiselle nuorelle miehelle tämä kolahti kuin varpusparvi. Tiedättehän...se kun maailmassa on jotain vikaa mutta ette osaa nimetä mikä? Ennen kaikkea Nocentin Daredevil on supersankari sarjakuva. Mutta se ei tarkoita etteikö se voisi kertoa jotain itsestämme.

Garth Ennis: The Punisher

Ennisin tuotant kolahti itselleni aikoinaan kuin South Park, ja sillä tuntui olevan samanlainen ote maailmaan. Ennisin tuotannossa on semmoinen kaikki on mätää meininki, jota on hyvin hankala jäljitellä. Toisaalta hän onnistuu kuvaamaan esimerkiksi ihmissuhteita ja elämän kauniita asioita aidosti. Ennis teki The Punisherista kaiken sen mitä se on nykyään. Ikoni ja symboli, joka jakaa armotta oikeutta.

Geoff Johns: Green Lantern

Sarjakuva joka mielikuvituksellaan ja luovuudellaan loi itseeni ensimmäisen uskon kipinän DC sarjakuvista. Samalla siitä kehittyi kaikkien aikojen lempi-supersankarini. Green Lanternissä viehättää se miten epätoivoisista tilanteista hahmo selviää kunhan vain on uskoa ja tahdonvoimaa ja mielikuvitusta. Koko sarjakuva tuntuu yhä tänä päivänäkin mielikuvituksekkaalta vaikka tätä kirjoittaessa siitä on kulunut jo noin 10 vuotta.

Peter Laird/Kevin Eastman: Teenage Mutant Ninja Turtles

Kuka nyt ei pitäisi Turtleseista joka on vain kasvanut 1990-luvulla? Eastman/Laird tiimin huikea parodia ei katoa mihinkään vaikka kuinka tulisi uusia versioita jotka ovat toinen toistaan kaupallisempia. Tässä sarjakuvajuoksussa on kaikki mitä hyvässä sarjakuvajuoksussa kuuluukin olla.

Dan Slottin The Amazing Spider-Man

Kun Hämähäkkimies teki diilin paholaisen kanssa, tuntui että koko maailma olisi niellyt kyseisen sarjakuvahahmon. Kyse on edelleen ehkä kaikkien aikojen huonoimmista tarinallisista ratkaisuista. Mutta sitten tuli Slott uusien ideoiden kera, ja osoitti että hahmo ei ole täysin kuollut. Tai ainakin joka kerta kun kukaan ei maininnur diiliä paholaisen kanssa.