Huonoimpien sarjakuva-elokuvien ABC

300: Rise of an Empire

Täydellisen turha jatko-osa, jossa ei ole edes mitään mieleenpainuvaa hetkeä tai edes varmaa kytköstä ensimmäiseen elokuvaan. Jälleen yksi esimerkki loputtomien esimerkkien listalla Frank Millerin epäonnistumisista uransa loppupuolella. 

Aliens vs. Predator: Requiem

Ei pelkästään huono jatko-osa, mutta teoksessa on myös äärimmäisen huonosti sarjakuvien onnistumiset oivallettu. Tekee täsmälleen saman virheen jonka myös Predator 2 omalla tavallaan teki. Tosin tähän verrattuna Predator 2:kin on äärimmäisen hyvä elokuva.

Avengers: Infinity War

Elokuva tuntuu pelkältä gimmick-elokuvalta. Se käyttää tarinallista tehokeinoa cliffhangeriä muodossa jossa annetaan jännitykselle merkitys joka on sidonnainen siihen kuinka paljon hahmoista tai elokuvan rakenteesta välittää. Ajoittaisesta viihdyttävyydestä huolimatta elokuvassa ei ikävä kyllä ole yhtään mitään sen enempää sisältöä tai syvyyttä. Lisäksi se eroaa niin jyrkästi sarjakuvavastineestaan, että tuntuu oikeastaan tarpeettomalta edes sanoa tuota.

Mutta syvennetään kuitenkin ongelman ydintä: Elokuva on täydellisen epäonnistunut adaptaatio, koska siinä ei ole mitään alkuteoksesta. Tämä ei olisi ongelma jos käytössä olisi useampi tarina joista luodaan eheä oma kokonaisuus, mutta alkuteos ei yksinkertaisesti jätä valinnanvaraa: Joko teet elokuvan kuten alkuteos on, tai sitten et tee ollenkaan. Mitään uutta ei synny varastamalla tarinoita ja sitten poistamalla niistä osia. Elokuva ei esittele yhtäkään omaa ideaa tarinaan, vaan päinvastoin pelkistää sen siiderin makuiseksi viihdepuuroksi vailla mitään arvoa. Elokuva on lasikasti kirjoitettu. Siinä ei ole uniikkia sanomaa tai asiaa, joka elävöittäisi kokonaisuutta. Yksinkertaisesti ihan väärä tarina josta ottaa vaikutteita. Miksi tehdä hyvästä teoksesta keskinkertainen elokuva, kun voi tehdä huonosta teoksesta hyvä elokuva?

Suosittelen ennemmin lukemaan sarjakuvaversion kuin maksamaan tästä halvasta jäljennöksestä. Ainakin niissä on sielua.

Barb Wire

Ensimmäiset noin 5 minuuttia, ja muutama kylpyammekohtaus ovat koko elokuvan kiinnostavin sisältö. Pamela Anderssonin sarjakuvaan perustuva elokuva, joka jostain ihmeen syystä ottaa kuulemma vaikutteensa Casablancasta. Elokuvan nimi pitäisi olla Kasablankkoa. Eikä sitäpaitsi niillä Pamelan alastonkohtauksillakaan ole merkitystä, kun ne löytää internetistä. En lähde nyt linkkaamaan, mutta etsivä löytää aarteen aina maailmalta. 

Batman & Robin

Kalkkuna. Ehdoton klassikko. Jos et jostain syystä ole nähnyt, niin ihmettelen miksi. Sen one-linerit ovat ehdottomia helmiä. Kalkkunafani ystäväni joka vihaa supersankareita, ei voinut olla tunnustamatta elokuvan nerokkuutta. 

Batman v Superman: Dawn of Justice

Elokuva on äärimmäisen pinnallinen tuotos. Elokuva on selkeästi jossain ihan omassa ajassa, sillä se toistaa kaikkia supersankarielokuvien varhaisimpia kliseitä. Koska sarjakuvasta ei osata ottaa mallia, elokuvassa väänetään väkisin pahis tyhjästä jotta kokonaisuuteen saataisiin edes jonkinlaista päämäärällisyyden tunnetta. Sen sijaan että sarjakuvien poliittisia ristiriitoja hyödynnettäisiin, kokonaisuudesta syntyy pelkkä mustavalkoinen päälleliimattu toimintaelokuva jolla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa sen hahmoista joiden pitäisi olla keskiössä. Elokuvan moraaliasetelma on niin lapsellinen että jää osin epäselväksi mitä se edes pyrkii sanomaan. Kaikki se syvyys ja kypsyys mikä sarjakuvissa esiintyy loistaa poissaolollaan. Suurinta ajantuhlausta koskaan, ja lisäksi koko roskasta on onnistuttu tekemään täysin samanlainen kuin kaikista muista toimintaelokuvista. Näyttelijänvalinnat ovat myös jokaikinen äärimmäisen huono. Jos elokuvan näyttelijät edes panostaisivat rooleihinsa kunnolla, voisi elokuvan hahmot näyttäytyä edukseen.

Batman: The Killing Joke

Alan Mooren Tappava pila on ainoa oikea Jokerin syntytarina. Siitä tehty elokuva The Killing Joke on sitä vastoin erittäin huono. Elokuva on nimittäin sotkettu kokonaan täysin kummallisella introlla, jossa Batman ja Batgirl harrastavat seksiä.

Tämä hämmentävä pätkä olisi jo itsessään syy haukkua elokuva lyttyyn, mutta itse varsinainen elokuvakaan ei ole erityisen hyvin tehty. Se on All-Star Supermanin ohella erittäin blankko versio sarjakuvasta, jonka kuvitus on sen suurin vahvuus.

Mark Hamillin paluu Jokerin rooliin on toki hieno juttu, mutta sekin olisi voinut tapahtua elokuvassa, jossa olisi hieman panostettu visuaaliseen kokonaisuuteen. Sarjakuva vie edelleen voiton.

Batman Ninja

Äärimmäisyyteen viety japanilainen anime versio Batmanistä, jossa Batman päätyy vastustajineen Japanin menneisyyteen, samurai-aikaan. Tähän asti kuulostaa vielä paperilla hyvältä, mutta sitten mukaan tulee jätti-robotteja ja ties mitä, ja lopulta tuntuu oikeastaan että koko alkuperäinen idea on kadonnut. Periaatteessa elokuva kuuluu kalkkuna osastoon, sillä kyllä se todella on nähtävä vähintään kerran ja siinä on joitakin hyvän kalkkunan ominaisuuksia. 

Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn)

Väsynyt Harlekiini elokuva, joka ei täytä yhden yhtäkään annettua lupausta. Jos olet Margot Robbie fani, elokuva on luultavasti sinulle. Jos taas et...älä tuhlaa aikaasi tähän sillä on hyvin vaikea keksiä syytä pitää tästä elokuvasta. Se tekee jokaisesta hahmostaan helposti unohtuvan version. 

Black Panther

Elokuva on toki historiallisesti tärkeä elokuva, joka varmasti vie eteenpäin afrikkalaisten asemaa supersankarielokuvien päähenkilöinä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan vielä tee elokuvasta kovin kiinnostavaa, mikä on harmi koska ainekset mestariteokseen olisi ollut. Ehkä olen vain rasisti joka ei tajua mistään mitään, mutta se ei poista sitä että elokuva on vain ensimmäinen raapaisu.

Black Widow

Aivoton helposti unohtuva toimintaelokuva vailla sisältöä ja rakkautta hahmoihin. Jos odotuksesi kohdistuvat ainoastaan Taskmasteriin, niin unohda katsominen kokonaan. 

Blade: Trinity

Blade elokuvien kolmas ja viimeinen osa lähti erilaiseen suuntaan kahden edellisen elokuvan kanssa jo käsikirjoitus vaiheessa, kun mukaan päätettiin viimein ottaa suorasti jotain sarjakuvistakin. Draculan historia Bladen vastustajana vaati täyttymystä, sillä olihan Dracula Bladen ensimmäinen  oma arkkivihollinen. Samalla päätettiin ottaa mukaan myös fanisuosikki Hannibal King.

Bladeä esittänyt Wesley Snipes ei ollut kuitenkaan tyytyväinen elokuvan käsikirjoitukseen eikä myöskään päätökseen tehdä elokuvan käsikirjoittaneesta David S. Goyerista elokuvan ohjaaja. Mikä toki on ihan ymmärrettävää, ottaen huomioon ettei Goyer ollut ennen tätä ohjannut kuin yhden ainoan elokuvan (Zig Zag) ja kunnoustautunut lähinnä käsikirjoittamisessa. Hän toki tunsin hahmot hyvin sillä olihan hän käsikirjoittanut aiemmat elokuvat. Kolmannen elokuvan kohdalla hänelle annettiin kuitenkin melko vapaat kädet.

Snipes ei suostunut edes monissa kohtauksissa filmattavaksi joka johti usein päätökseen tietokoneella toteutettuihin kohtauksiin, joissa Snipes laitettiin jälkeenpäin mukaan kohtaukseen. Lisäksi Snipes kulutti Patton Oswaltin mukaan aikaa polttamalla marihuonaa kuvauspaikalla. Katastrofaaliset kuvaukset yltyivät jopa väkivaltaiseksi kun Snipes syytti Goyeria rasismista. Ongelmallisuutta lisäsi se että Snipes ei ollut koskaan suoraan yhteydessä Goyeriin vaan käytti viestejä ja assistentteja yhteydenpitoon. Myös Ryan Reynolds joutui usein Snipesin kanssa vastakkain rasismi teeman kanssa.

Yksi ihminen ei kuitenkaan riitä pilaamaan kokonaista elokuvaa, vaan siihen tarvitaan useampi huono tekijä. Blade: Trinityn kohdalla se oli Goyerin sekava visio, joka tuntui liian irralliselta aiempiin elokuviin. Hannibal Kingin hahmolle tuskin teki myöskään kunniaa se että hahmo esitettiin pelkkänä comedy-sidekickkina joka laukoi jatkuvasti törkeyksiä ja jopa mauttomuuksia. Hahmo esitettiin enemmän Deadpoolin kaltaisena muutenkin.

Draculan hahmosta ei jää myöskään kovin myönteinen kuva johtuen hahmon elokuvaversion persoonattomuudesta verrattuna alkuteokseen. Hahmon unohtaa helposti, eikä siinä ole muutenkaan samanlaista ikonisuutta kuin vaikka Dracula: Sovereign of Damned animaatioelokuvassa.

Elokuvassa muutenkaan ei tunnu oikein olevan mitään punaista lankaa. Poistetuissa lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa viitataan Keskiyön pojat (Midnight Sons) elokuvan mahdollisuuteen, mutta se tyrehtyi elokuvan flopatessa ja tällä tavalla esitettynä sitä ei ole vaikea ymmärtää, koska tavallinen katsoja saa elokuvasta varmasti vielä vähemmän mitään irti.

Catwoman

Kalkkuna. Jos DC:n historian kamalinta supersankari elokuvaa ajattelee kauhuelokuvana, koko elokuva muuttuu mestariteokseksi. Halie Berry on puoliksi kissa, ja puoliksi ihminen. Ja hän tulee luoksesi tänä yönä. Elokuva on niin toivottoman huono, että siitä ei voi olla nauttimatta salaa. Elokuvan hienoimpiin hetkiin kuuluu esimerkiksi maidon tilaaminen baarista, koska kissat tekevät niin.

Constantine

Elokuva on kuitenkin upeasta ja persoonallisesta Helvetin kuvauksestaan huolimatta melko pinnallinen, eikä Keanu Reevesin näyttelijäntaidot ole vielä tässä vaiheessa hänen uraansa saavuttaneet kiinteää kokonaisuutta. Lisäksi elokuva painottaa liikaa toimintaan, ja tarinallisuus jää melko ohueksi ja jopa paikoin kliseiseksi, mutta kuitenkin helposti unohtuvaksi. Elokuva tuntuu lähinnä tylsältä tupakkamainokselta, jossa yritetään epätoivoisesti sanoa "Lopeta tupakointi tai joudut Helvettiin."

The Crow: Wicked Prayer

Mahdottoman hyvä kalkkuna, jossa David Boreanz joka normaalisti tunnetaan Buffy sarjan Angelinä, tekee mainion ja suorastaan hilpeän roolin saatananpalvojana. Pääosanesittäjä taas on toivottoman, suorastaan koomisen surkea ja laiska. Suosittelen kaikille kalkkunoiden ystäville.

Elektra

Elektra elokuva on helposti unohdettava tapaus, ja sen kulissien takaisesta historiastakin kertoo kaiken se että kukaan, mukaanlukien Jennifer Garner, ei halunnut tehdä sitä, mutta sopimus Daredevilin yhteydessä pakotti siihen. Elokuva tehtiin todella hätäisesti, ja jopa sen ohjaaja Rob Bowman (X-Files ja Castle tv-sarjat) valittiin hätäisesti. Hänellä ei ollut mitään visiota hahmon suhteen, ja se näkyy lopputuloksessa.

Sekin kertoo paljon että Elektran omia vihollisia on aika harvassa elokuvassa vaan sen sijaan käytetään X-Men vihollisia jotka on laitettu elokuvaan todennäköisesti Foxin studion toimesta. Erittäin huono jatko-osa ja spin-off joka jopa oli sekä syy Garnerin uran tuhoutumiselle että naispuolisten supersankareiden joutumiselle pienempään rooliin supersankari elokuvissa. Vieläkään ei ole saatu kiinni tätä menetystä kunnolla, vaikka naisten asema supersankari elokuvissa onkin parantunut.

Fantastic Four (2015)

Elokuva jossa on tehty aivan liikaa taiteellisia kompromisseja, ja laitettu ihan väärä tekijä ohjaamaan. Ohjaaja on kyllä hyvä, mutta hän on enemmän independent elokuvaohjaaja, joka teki yhden kaikkien aikojen parhaimman supersankari-kameran-heilutus-elokuvan, nimeltään Cronicle. Genrenkään ei luulisi olevan siis ongelma, vaan studion typeryys, ja se että elokuva ei tuottanut mitään luovaa tyydytystä ohjaajalleen, mikä on yleistä tämmöisissä sarjakuvafilmatisoinneissa.

From Hell

Mielikuvituksettomin, turhin ja huonoin sarjakuvafilmatisointi mitä on koskaan tehty. Hyvä esimerkki siitä, että miksi on tärkeää että alkuteosta kunnioitetaan edes sen verran, että otetaan siitä edes jokin elementti, joka sille on keskeinen. Muuten syntyy elokuvia joista jää ainoastaan mieleen se kun Johnny Depp on kylpyammeessa. Kohtauksen pointtikin taitaa olla vain lirkutella Depp faneille, jotka ovat kaikki homoemoja jotka eivät osaa ajatella myöskään luovasti. Suurin pettymys kaikista sarjakuvafilmatisoinneista.

Green Lantern

Elokuva on yhtä sillisalaattia. Selvästi sen tekijät eivät ole osanneet päättää kuinka pitkälle elokuva pitäisi viedä, avaruuteen tai maankamaralle, ja lopputuloksena on outo kompromissi vailla minkäänlaista intohimoa. Hahmojen suhteita ei syvennetä juuri missään kohtaan vaikka sellaisia mahdollisuuksia tarjoutuu useita. Tehosteet ovat yksipuolisia, vaikka sarjakuvien värimaailma tarjoaa siihenkin kiinnostavampia ratkaisuja. Täysin turha elokuva, mikä harmittaa jo siksi, että se pilasi Green Lantern konseptin mahdollisuudet valkokankaalla pitkäksi aikaa, vaikka potentiaalia sarjakuvalla on huomattavasti isompaan ja merkittävämpään. Suurimpia pettymyksiä mitä DC elokuvissa on koskaan nähty.

Heavy Metal 2000

Maailmanhistorian turhin ja huonoin jatko-osa tuotti ilmestyessään valtavan pettymyksen. Muutenkin hieman koomista että siinä on jäljitelty samantyyppistä nimeämistä kuin Fantasia-elokuvien sarjassa, jotka tosin ovat edes vähemmän pitkästyttäviä.

Howard the Duck

Elokuvassa ei ollut lopulta paljonkaan sarjakuvasta. Howard the Duck hahmon luoja Gerber itse jostain syystä koki että elokuva oli sarjakuvan hengen mukainen. Elokuva voitti (ansaitusti) Razzie palkinnon peäräti 4 kategoriasta, ja sen suurimmiksi ongelmiksi koituivat juuri sen tekijöiden kykenemättömyys päättää onko se suunnattu aikuisille vai lapsille.

I, Frankenstein

Helposti unohtuva elokuva, joka todistaa, että saattaisi ehkä sittenkin olla virhe kääntää Marvelin Frankenstein elokuva muotoon. Nimittäin tässä elokuvassa osutaan aika lähelle tuota. Sarjakuvaa en ole lukenut, mutta se tuskin muuttaisi paljonkaan mielipidettäni.

Jonah Hex

Elokuva, jossa on hukattu kokonaan kaikki se potentiaalia, mitä sarjakuvahahmoon, johon se perustuu, kuuluu. Elokuva olisi kaivannut enemmän syvyyttä ja sympaattisia hahmoja ja omaperäisemmän tulkinnan hahmosta, puhumattakaan näyttelijöistä jotka edes yrittvät. Brolin toki yrittää jonkun verran, mutta ei tarpeeksi. Välillä jopa unohtaa katsovansa Jonah Hex elokuvaa. Kaikkien aikojen huonoin DC sarjakuviin perustuva filmatisointi.

Judge Dredd

Sekava toimintapätkä vailla minkäänlaista funktiota, tai sen puoleen sisältöä. Lisäksi Stallone vie roolin äärimmäisyyksiin vaikka sellaiselle ei ole edes mitään tarvetta. Tulevaisuus jota elokuvassa käsitellään on hyvin helposti unohtuva ja ylimitoitettu. Tämä on jo nähty. Karl Urbanin versio on parempi jo tulkinnan tasolla. Stallonen versio on hyvä esimerkki siitä miksi ei pitäisi vain väkisin kääntää sarjakuvaa elokuvaksi, jos ei ole mitään sanottavaa sarjakuvan maailmasta.

Kick-Ass

Lastenelokuvan tasolle vesitetty halpa komedia ei pääse lähellekään sarjakuvan brutaalia henkeä. Elokuvassa vitsaillaan silver agestä, ja sen hengestä, mutta kuitenkin lopussa vajotaan juuri tuohon samaan henkeen jetpackeillä ja muilla absurdeilla käänteillä. Elokuvan jatko-osa onnistui paremmin kuin sarjakuvan jatko-osa, koska siinä oli sisältöä. Lisäksi se onnistui tiivistämään kaksi sarjakuvaa yhdeksi, mikä on aina hyvä merkki. Tosin myös jatko-osaa vaivaa sama ongelma sarjakuvan hengen huonosta tavoittamisesta.  

The League of Extraordinary Gentlemen

Yh. En edes tiedä mistä aloittaa. Yksi keskeisin ongelma elokuvassa on sen mitään-sanomattomuus, ja se että se ei onnistu tavoittamaan sarjakuvan brutaalia henkeä. Connery hoitaa roolinsa sinänsä hyvin, mutta käsikirjoitus on lähes olematon toimintapläjäys. Sarjakuva tarjoaa monia paljon ikonisempia kohtauksia. Elokuvana täysin turha. Se ei onnistu osoittamaan tarpeellisuuttaan edes ideatasolla, sillä tuokin on tehty jälkeenpäin paremmin Penny Dreadful nimisessä sarjassa. 

Son of the Mask

Kun Jim Carrey kieltäytyi tekemästä jatko-osaa täydellisen omaperäiselle ja onnistuneelle The Mask elokuvalle, joka erottui sarjakuvasta olemalla komedia kauhun sijaan, oli studiolla käytännössä loputon määrä vaihtoehtoja käsiensä ulottuvilla. Ja tietenkin he päättivät mennä huonoimmalla. Vauvan ja koiran taisteluosuudet ovat hauskoja, mutta joka kerta kun päähenkilö pukee naamion, elokuva muuttuu tylsäksi ja geneeriseksi. Elokuva ei ole täysin roskaa, mutta ilman sitä voi keskiverto ihminen elää varsin mainiosti. Ja tietenkin kokonaisuutta korostaa se että tämän elokuvan sijaan olisi voitu tehdä sarjakuvalle uskollisempi kauhuelokuva, joka jo itsessään olisi ollut omaperäisempi ratkaisu. Hukattu mahdollisuus.

Morbius

Jälleen kerran yksi supersankarielokuva turhimmasta päästä, joka hukkuu oman realisminsakin vuoksi täysin mitättömäksi elokuvaksi. Toisinaan yritetään joitakin luovia juttuja, mutta niille ei anneta kunnolla tilaa. Elokuvan pahis on hilpeä, mutta ei riitä viihdyttämään kankeassa elokuvassa niin paljon että se olisi katsomisen arvoinen.

The Punisher  (1989)

Ediittori Mark Goldblatt ei ollut ohjannut kuin yhden elokuvan (Dead Heat) ennen The Punisher elokuvaa, joten on hieman ymmärrettävää että elokuvasta tuli melko blankko. Siinä ei ole edes The Punisherin hahmon kuuluisaa pääkallo logoa. Elokuva ei ole toki varsinaisesti huono, se vain on melko keskinkertainen toimintaelokuva. Dolph Lundgren hoitaa Tuomarin roolin ihan siedettävästi.

R.I.P.D.: Rest in Peace Department

Sinänsä ihan nokkelan elokuvan pilaa erityisesti sen käsittämätön komedian määrä, joka menee lähes poikkeuksetta jokaisessa kohtauksessa överiksi. Mies joka pukeutuu naiseksi ei ole koskaan hauskaa. Mutta jopa jos unohtaa sen pieruhuumorin, se ei ole loppujen lopuksi edes kovin omaperäinen elokuva. Se yhdistää Men in Blackin fantasia tropeihin. Jossain määrin se tuo jopa mieleen Eoin Colferin mainiot kirjat, joissa paljon samaa henkeä, mutta silti paremmin. Harmi sinänsä, koska sarjakuva on jopa vielä elokuvaakin yhdentekevämpi. Kuulemma elokuvan jatko-osa ei ole yhtään sen parempi. 

The Spirit

Elokuva joka on selkeästi tehty niinsanotusti taide edellä, ja vasta sitten pohdittu sisältöä. Sin City elokuvasta vaikutteensa ottava Frank Miller joka teki myös Sin City sarjakuvan, tekee kuitenkin elokuvan jota ei tunnista kuin hyvin vähän alkuteoksen hengestä. On hyvin vaikea spekuloida onko lähestymistapa väärä vai onko Millerin taidot uudella alalla sittenkin vain riittämättömät. On tosin myönnettävä että elokuva näyttää toisinaan hyvältä.

Steel

Elokuva on huonoimpia, ellei jopa huonoin DC-elokuva mitä on koskaan tehty, huolimatta sen tekijöiden kiinnostavista ideoista ja ajatuksista. Se tuntuu lähinnä kömpelöltä ja tylsältä lauantai-aamun piirretyltä. Elokuvan koko olemassaolo on helppo unohtaa jopa vaikka olisikin nähnyt sen, eikä se tarjoa mitään järin kiinnostavaa uutta näkökulmaa sarjakuvan jo valmiiksi melko tylsään hahmoon. 

Suicide Squad

Elokuva on äärimmäisen pinnallinen tuotos. Elokuva on selkeästi jossain ihan omassa ajassa, sillä se toistaa kaikkia supersankarielokuvien varhaisimpia kliseitä. Koska sarjakuvasta ei osata ottaa mallia, elokuvassa väänetään väkisin pahis tyhjästä jotta kokonaisuuteen saataisiin edes jonkinlaista päämäärällisyyden tunnetta. Sen sijaan että sarjakuvien poliittisia ristiriitoja hyödynnettäisiin, kokonaisuudesta syntyy pelkkä mustavalkoinen päälleliimattu toimintaelokuva jolla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa sen hahmoista joiden pitäisi olla keskiössä. Elokuvan moraaliasetelma on niin lapsellinen että jää osin epäselväksi mitä se edes pyrkii sanomaan. Kaikki se syvyys ja kypsyys mikä sarjakuvissa esiintyy loistaa poissaolollaan. Suurinta ajantuhlausta koskaan, ja lisäksi koko roskasta on onnistuttu tekemään täysin samanlainen kuin kaikista muista toimintaelokuvista. Näyttelijänvalinnat ovat myös jokaikinen äärimmäisen huono. Jos elokuvan näyttelijät edes panostaisivat rooleihinsa kunnolla, voisi elokuvan hahmot näyttäytyä edukseen.

Superman III

Elokuva on kuitenkin erittäin huono, eikä vähiten sen komediallisten elementtien vuoksi. Se ei tunnu ottavan missään kohtaa Teräsmiestä järin vakavasti. Edellisissä elokuvissakin oli toki komediaa, mutta se oli hillittyä, hauskaa ja silti kunniallista. Erityisen ärsyttävä on Richard Pryorin kohtaukset jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin, ja hänen komediallinen anti jää muutenkin täysin turhaksi elokuvan kokonaisuuden kannalta. 

Jos jokin elokuvassa vähääkään viehättää, on Christopher Reeven näyttelijäsuoritus ja hänen Teräsmiehensä suhde Lanaan. Siinä missä Lois palvoo Teräsmiestä kuin jumalaa, on Lanan mielestä vilpitön ja aito Clark se kaikkein paras. Tämä suhde olisi jopa muutaman elokuvan arvoinen. Mielenkiintoiseksi tämän Lana Langin tekee myös se, että sama näyttelijä näytteli myöhemin Smallville sarjassa Martha Kentin roolin. Hän on myös ulkoisesti sarjakuvavastineensa kaltainen mitä ei voi sanoa kovin monesta myöhemmästä versiosta. Pidemmän päälle Lana on kiinnostavampi hahmo kuin Lois, koska hänellä on vahva kytkös Teräsmiehen nuoruuteen. Hän on tuntenut tämän Clarkkina aina ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, eikä vaadi häntä ryhdistäytymään tiukan paikan tullen.

Elokuvan lopun mahdollinen tulkinta Brainiacistä on sikäli huono, että se ei edes jää mieleen. Parhaiten koko elokuvasta jää mieleen sen silver age henkiset kohtaukset kuten Teräsmies baarissa ja Teräsmies taistelemassa itseään, Clarkkia vastaan. Mitään tämän syvempää ei elokuvalta kannata odottaa. Elokuva ei ole tosiaankaan mestariteos, mutta siinä on joitakin oivalluksia aina silloin tällöin.  

Superman IV: The Quest for Peace

Elokuva on todella niin kamala kuin Reeve itse sanoi. Tehosteet ovat suurimmaksi osaksi kamalia, ja toistavat itseään. Mutta jos jotain hyvää, niin ainakin elokuvassa on, toisin kuin edeltäjässään, kerrankin mieleenpainuva pahis. Nuclear Man on muodostunut pieneksi kulttihahmoksi, ja hän tekeekin elokuvan ehkä parhaimman roolisuorituksen. Alunperin ilmeisesti hänen piti olla Bizarro ja se kyllä näkyy hänen toisinaan nurinkurisessa asenteessa. Mikään mestariteos elokuva ei missään nimessä ole, mutta sillä on edes jonkinlaista camp-arvoa. Se on niin huono että se on oikeastaan jo melko viihdyttävä typeryydessään. Elokuva on niin huono että Richard Donnerkin piti sitä huonona ideana vaikka kunnioittikin Reeven aatteellista pyrkimystä.  

All-Star Superman

Grant Morrisonin All-Star Superman sarjakuva on ehdottomasti kaikkien aikojen paras Teräsmies tarina mitä on koskaan missään muodossa ikinä tehty. Siinä on kaikki ominaisuudet mitä hyvässä Teräsmies tarinassa tuleekin olla, ja se kestää lukuisia lukukertoja.

Siispä luulisi että siitä tehty elokuva olisi vähintään yhtä hyvä. Mutta valitettavasti juurikin päinvastoin. Elokuva on nimittäin äärimmäisen helposti unohtuva ja keskinkertainen tekele, josta puuttuu kaikki sen sadunomainen viehätys mitä alkuteoksessa on.

Dwayne Mcduffien on suuri legenda supersankareiden ja animaation parissa, mutta tämä teos ei tee hänelle yhtään kunniaa.

Teenage Mutant Ninja Turtles III^[

Hensonin siirtyessä ajasta ikuisuuteen, tehtiin vielä kolmas TMNT elokuva, jossa pyrittiin väkisin luomaan uusi pohja elokuville, käyttämällä kuitenkin halpaa versiota vanhemmasta pohjasta. Käsikirjoitus ei ole kamalimmasta päästä, mutta toteutus on kuitenkin melko tylsä. 

X-Men Origins: Wolverine

Hyvä esimerkki siitä, että miksi tekijöiden tulisi jättää mestariteokset, kuten tämän elokuvan takana olevat sarjakuvaromaanit rauhaan. Elokuva on täysin tarpeeton, mutta sen lisäksi vielä huono ja jopa pahimmillaan huonoa makua. Se myös menee suoraan kaikkien prequelien pahimpaan ansaan, eli kertoo oikeastaan sen tarinan jonka me jo tunnemme, paljon huonommin. Milloin nämä tekijät oppivat, että kaikkea ei tule paljastaa?

X-Men: Days of Future Past

Elokuva ei ole Singerin parhaimpia elokuvia missään nimessä. Sillä on toki ehdottomasti hetkensä, kuten esimerkiksi Elohopean supernopeus kohtaukset ovat todella hyvin tehtyjä ja omaperäisesti ja hauskasti toteutettuja. Edes se ei haittaa että käytännössä Elohopea on ainoa hahmo jota edes tarvitaan X-Menin vihollisia vastaan. Se on vain niin käsittämättömän voimakas. Tyyppi vain  käytännössä pysäyttää ajan ja hoitelee pahikset. Elohopean supernopeus kohtausten musiikki on myös aivan mahtavaa ja sopii asianyhteyteen todella hyvin. Kappaleita ei ajattele ikinä enää samalla tavalla.

Mutta kaikesta huolimatta elokuvan ongelmaksi koituu että se yrittää korjata kaiken sen minkä X-Men 3 rikkoi. Tapetut hahmot ja jatkumon, turhaan. Jatkumo on elokuvan jälkeen entistä sekavampi. Lisäksi aikamatkailu juonikuvio on todella kliseisesti toteutettu ja toistaa kaikkea jo moneen kertaan nähtyä. 

Eikä elokuvassa päästä edes vieläkään muodostamaan X-Men tiimiä. Singer ei vain tunnu hallitsevan ehjän tiimin kokonaisuutta. Jälleen kerran hahmot hyppivät missä sattuu ja millä puolella sattuu. Niiden motiiveissa on vain juuri ja juuri järkeä, ja he valitsevat puolensa kummallisin perustein. Tämä on ihan totta nähty jo! Kuinka vaikeaa on vain ottaa 7 mutanttihahmoa, tehdä niistä tiimi ja pistää ne taistelemaan yhteistä vihollista vastaan?! Ja mitä ihmettä nuorempi Magneto edes tekee tässä elokuvassa, jos hänelle ei osata keksiä muuta käyttöä kuin olla hermoon käyvä klisekomposti. 

Puhumattakaan nuoren Xavierin hahmosta, joka aiemmassa elokuvassaan oli toimivinta mitä X-Men elokuvissa on koskaan tapahtunut. Nyt hän on pelkkä mariseva ja rasittava juoppo jolla on niin käsittämättömän vaikeaa. Voi nyyh, nyyh, Professori Xavier parkaa! Mene terapiaan! Magneton suhteen tehdään ihan sama temppu, kun hänen oma Veljeskuntansa tapetaan elokuvan ulkopuolella. 

X-Men elokuvassa on pahasti jokin pielessä jos Magneto on sen ainoa edes vähääkään empaattinen ja empatiaa herättävä hahmo. Elokuva heittää hahmojen kehityksen kokonaan nurkkaan, ja sen sijaan että nähtäisiin vihdoin Veljeskunnan ja X-Menien taistelu kunnolla toteutettuna, nähdäänkin pelkkää kummallista hääräämistä. Pisteet toki siitä että jo toista kertaa mukana on uusi pahis, joka tosin jää pelkäksi poliittiseksi häärääjäksi. 

Vanhojen X-Men näyttelijöiden rooli tuntuu täysin turhalta kun heitä ei tuoda kunnolla juoneen mukaan vaan heistä tehdään pelkkiä statisteja. Toisaalta, heidän tekemisiään on kiinnostavampi katsoa kuin ruikuttavan juopon, marisevan terroristin ja mitäänsanomattoman sinisen miehen omituisia hääräilyjä.

X-Men: Dark Phoenix

Elokuva on ehkä turhimpia X-Men elokuvia mitä on koskaan tehty. Tämä johtuu ehdottomasti ohjaajavalinnasta, sillä elokuvasta puuttuu se jokin joka tekee näistä elokuvista viehättävän, ja koen että Singer ja Vaughn onnistuivat juuri tässä asiassa paremmin. Käsikirjoituksen ja muutaman visuaalisen viehättyvyyden lisäksi elokuvalla ei ole hirveästi mitään uutta tarjottavaa koko X-Menin saagaan.

Ikävä kyllä elokuva ei onnistu aiheuttamaan edes nostalgisia värähtelyjä muissa kuin tosi-X-Men sarjakuvien faneissa. Se on elokuva johon toivottavasti edes tekijänsä on jollakin tasolla tyytyväinen, sillä se ei herätä kuin marginaalisessa väessä mitään.

Ehkä suurin harmistus lienee se että Elohopean voimia ei käytetä millään valtakunnan tasolla kiinnostavasti ja muut hahmot kuin Jean Grey ovat vain statisteja kaiken keskellä. Elokuvan sisältö jo senkin takia unohtuu hyvin nopeasti, ja sen kiinnostavampiin elementteihin ei osata tarttua juuri lainkaan. 

Pahoittelen. Olisin halunnut pitää tästä elokuvasta. Mutta se vain tuntuu joltain kevyeltä tv-elokuvalta, joka yrittää olla suututtamatta ketään fanejaan tai sen puoleen ketään muutakaan.