Top 30 Sarjakuvaa jotka Mahdoton Kääntää Elokuviksi

Wilson

Wilson sarjakuvassa ruuduilla on erittäin merkittävä merkitys tarinan kerronnan kannalta. Tämä on jo itsessään syy miksi tätä sarjakuvaa on mahdoton kääntää elokuvaksi. Toki elokuva on tietenkin tästä huolimatta tehty, ja se paljastaa myös toisen syyn miksi koko elokuvaa ei olisi edes pitänyt koskaan tehdä. Sarjakuvan lopetus on huikea tajuamisen hetki elämän kaikilla merkityksellisillä alueilla. Elokuvassa muutetaan tätä loppua, ja ilman kyseistä loppua elokuva muuttuu todella sekavaksi ja merkityksettömäksi tusina tekeleeksi, jonka katsominen ei tuo mitään iloa. Toki elokuan näyttelijävalinnassa pääosan esittäjästä ollaan onnistuttu, ja Wilsonin hahmon piikikkäät kommentit maailmasta on onnistuttu tallentamaan elokuvaan. Mutta juuri noihin piikikkäisiin kommentteihin liittyy tuo sarjakuvan alkuperäinen loppukin.

Logicomix

Logicomix on esimerkki metasarjakuvasta, joka onnistuu vääntämään matematiikan vaikeita käsitteitä rautalangasta lukijalle. Sen käyttämät tehokeinot eivät kuitenkaan toimisi elokuvamudossa, sillä mitä ihmettä sarjakuvan tekijät edes tekisivät elokuvassa jota eivät ole tehneet? Elokuvan ohjaajalla ei olisi samaa merkitystä teoksen kannalta. Lisäksi en usko että vaikka metaosuuden jättäisi pois, koko elokuva edes palvelisi ketään.

Herra Koipeliini

Herra Koipeliini on kirjaimellisesti historian ensimmäinen ikinä tehty sarjakuva. Tämä itsessään tekee siitä merkittävän vain sarjakuvien maailmassa. Mutta myös sen kerronnallisuus, joka pohjautuu episodimaisesti loppua kohti etenevään juoneen on asia jota ei ole koskaan saatu vastaavassa käytössä elokuvissa oikein kunnolla toimimaan. Elokuva toimii kuitenkin parhaimmillaan yhdellä etenevällä juonella. TV-sarjakaan ei kantaisi pitkälle, mutta ehkä minisarja voisi jotenkin toimia?

Sarjakuvat – Näkymätön taide

Tämä teos on teos joka pitäisi kääntää elokuvaksi. Se voisi auttaa sarjakuvan arvostamisessa hyvinkin paljon. Mutta se sisältää niin paljon informaatiota, jonka välittäminen sarjakuvan kautta on huomattavasti helpompaa. Metakerronta toki vaikeuttaa asiaa myös. Elokuvat painottuvat toimintaan, ja jopa dokumenttimaisemmassa muodossa teoksesta tehty elokuva tuskin palvelisi oikein ketään ja hukkuisi marginaaliin. Ehkä sarjakuvan arvostus tulisi saavuttaa muulla keinoin muutenkin?

Ronin

Frank Millerin piirrostyyliä onnistuttiin toki jäljittelemään Sin City elokuvassa. Mutta tuossa jäljiteltiin enempi Millerin käyttämää värimaailmaa ja liikkeen kuvausta. Ronin sarjakuvassa on värit, Millerin piirrostyyli ja kaikki, mutta elokuvana se tuskin erottuisi joukosta, ellei se olisi animaatio. Tosin silloinkin se muistuttaisi enemmän Samurai Jack animaatiosarjaa, joka on jo tehty, ja Ronin ei pääsisi tuolloinkaan siis arvoonsa. Jopa jos unohtaa Millerin tyylin, pitäisi keksiä sen korviikkeeksi jotain millä elokuva kiinnittää katsojan huomion kiinnostavasti.

Crossover

Imagen kustantama Donny Catesin metasarjakuva hyvin marginaallisista Imagen hahmoista, jotka eivät edes kiinnosta kuriositeettina elokuvakansaa. Mikä voisikaan mennä pieleen? Katsojan eteen vyörytettäisiin satoja hahmoja joita hän ei edes tuntisi. Lisäksi hänen tulisi ymmärtää elokuvan kerronnallinen pointti, eli crossoverin merkitys sarjakuvissa. Mikään budjettikaan ei riittäisi tähän elokuvaan, vaikka se on teknisesti jo tehty Ready Player One elokuvan muodossa. Eli se hukkuisi niinsanottuna kopiona johonkin marginaaliin.

Ulkoministeriö

Ranskalaiset käänsivät ikävä kyllä Ulkoministeriö nimnisen satiirisen elämäkerta sarjakuvan elokuvaksi. Tuskin kukaan Suomessa edes tiesi tästä elokuvasta tai sarjakuvasta johon se perustuu. Se ei myöskään onnistunut mitenkään adaptoimaan sarjakuvan satiiria ja elämäkerrallisuutta uskottavasti ja hauskasti verrattuna sarjakuvaan, jossa oli piirrostyylin ansiosta paljon pelivaraa toisin kuin live-action elokuvalla.

Lost Girls

Erotiikan kääntäminen elokuvamuotoon tuskin kävisi edes mielessä Hollywood studioilla, ja ehkä loppujen lopuksi hyvä niin. Etenkin kun Alan Mooren teoksen erotiikka on todella eriskummallista. Elokuvamaailma on erotiikan suhteen muutenkin hyvin erilainen kuin sarjakuvien maailma. Elokuva luultavasti tuomittaisiin outona taiteellisena pornona, jota kukaan mainstream yleisö ei edes haluaisi mennä elokuvateatteriin katsomaan.

Arkham Asylum

Grant Morrisonia on hankala kääntää elokuvamuotoon sen metatekstuaalisen muotonsa vuoksi, eikä hänen suurin mestariteoksensa ainakaan sellaisenaan ole minkäänlainen poikkeus. Mutta toisin kuin muiden ehdokkaiden kohdalla, suositus olisikin tehdä itse Arkhamin mielisairaalasta elokuva, ei itse tästä sarjakuvasta. Elokuva ei sitä paitsi kykenisi muuta kuin animaatiomuodossa jäljittelemään sen upeaa maalauksellista kuvitusta, joka on ehdoton osa teoksen viehätystä.

JLA: Year One

Year One on Tower of Babelin ohella parhaimpia yksittäisiä JLA tarinoita. Molemmat ovat jopa melkein samalta aikakaudelta. Mutta toisin kuin Tower of Babel, josta tehty Justice League Doom animaatioelokuva on malliesimerkki siitä kuinka vähintään yksi Justice League elokuva tulisi tehdä jotta se olisi kiinnostava ja syvällinen, on vuorostaan Year One malliesimerkki siitä mikä on mahdotonta toteuttaa toimivasti elokuvamuodossa. Year One koostuu marginaalisimmista DC hahmoista ja Oikeuden Puolustajien jäsenistä. Teräsmies, Batman ja Ihmenainen on tarkoituksella otettu pois viemästä huomiota toisaalle. Elokuvissa tälläinen jo itsessään olisi mahdotonta. Mutta Year One on myös äärimmäisen episodimainen kokonaisuus, josta tämän poistuessa, käteen ei jää tarinasta mitään säilyttämisen arvoista.

Marsilaisen Metsästäjän voimat esitellään jokaisessa numerossa yksi kerrallaan tiiviisti juoneen sidoksissa. Ne luovat jopa teeman numeron sisälle. Kun esimerkiksi hänen muodonmuuttaja kykynsä paljastuu, muut jäsenet kokevat paranoiaa häntä kohtaan. Hyvää materiaalia, ja siksi on surullista että hahmoa ei voida elokuvissakin esitellä tällä tavalla. Etenkin kun valmiista lähdemateriaalista ei löydy paljon eheää materiaalia jossa hahmo esiteltäsiiin Herää siis jopa kysymys, että onko Marsilainen Metsästäjä edes hahmo jota kannattaa esitellä Justice League elokuvissa juuri ollenkaan? Pinnallinen kerronta hahmosta ei tee hänelle oikeutta tai tee hahmosta katsojallekaan kiinnostavaa. Silti hahmo on keskeinen osa Justice League tiimin lorea, ja jopa hahmo joka yhdistää tiimin. Samaa ei voi sanoa pinnallisesti esitellystä Kyborgista. Älkää tehkö samaa virhettä tämän klassisen hahmon suhteen elokuvatekijät. Miettikää tarkkaan miten esittelette hahmon.

Book of Magic

Jälleen yksi sarjakuva, joka toimii paremmin sarjakuvissa. Se esittelee ison joukon hahmoja ja konsepteja DC Universumsita, joilla kaikilla on yhteisenä piirteenä se että ne ovat fantasia elemenettejä supersankareiden maailmassa. Päähenkilö Timothy Hunter toimii eräänlaisena tämmöisten fantasiamaailmojen matkaajana ja lukijan silminä näihin maailmoihin. Hunter itse ei ole mitenkään radikaalin kiinnostava hahmo ilman tätä kokonaiusuutta. Hän on kirjaimellisesti Harry Potter, mikäli Harrystä vain tulisi tulevaisuudessa paha. Ihan kiinnostava yhden teoksen juttu, ja Hunterin myöhemmät seikkailut ovat osoittaneet, että konsepti toimi tosiaan vain kerran. On myös toinen ongelma, ja se on konseptin yhtäläisyydet Harry Potterin kanssa. Vaikka hahmo oli ennen Potteria, niin tämä ei välity elokuvan katsojalle varmasti mitenkään. Tämmöiselle elokuvalle ei ole niin suurta tarvetta. DC:n fantasia elementtien esittelyn voi tehdä valmiiksi tutuilla hahmoilla, joka on tehtykin Justice League Dark animaatiossa. Maalauksellista kuvitusta ei pystytä myöskään jäljittelemään muuta kuin animaatioksi, mutta herää kysymys, etttä mihin alkuteoksen irtonaisia osia tarvittaisiin elokuvamuodossa?

Spider-Man: Life Story

Tämä sarjakuva on merkittävä vain koska se perustuu Hämähäkkimies hahmon pitkään historiaan. On toki mahdollista ottaa sen muista ratkaisuista vaikutteita, mutta en usko että teosta saadaan sen episodimaisen luonteensa takia koskaan valkokankaalle. Sitä paitsi siinä tapahtuu jotain joka yleensä sekä sarjakuvissa että elokuvissa on asia jota ei yleensä tapahdu Hämähäkkimiehen hahmolle. Siinä nimittäin kyseinen hahmo vanhenee.Ja vielä täysin oikean maailman ajan mukaisesti.

Kevin Smithin Green Hornet

Aikoinaan Smith suunnitteli Green Hornet elokuvaa, mutta johtuen hänen taiteellisista ratkaisuistaan, se lopulta päätyikin sarjakuvamuotoon koska sen filmaus todettiin jopa mahdottomaksi. Tämä johtuu pääosin siitä, että vaikka siinä on pääosassa uudet Green Hornet ja Kato, niin myös alkuperäinen sittemmin edesmennyt Bruce Leen esittämä Kato on mukana. Leetä näyttelevä hänen näköisensä näyttelijä olisi hieman vaikea toteuttaa ja jopa lievästi epäkunniioittavaakin.

Jeff Smithin Shazam

Suuri yleisö on aina ollut ongelma, mitä tulee kaikkeen millä pyritään kunnioittamaan jotain retroa. Sarjakuvissa tämmöistä on hyvinkin paljon, tekijöiden nostalgisoidessa sarjakuvan kulta ja hopea aikoja. Smithin Shazam tekee juurikin tämän. Vaikka sen kääntäisi sellaisenaan elokuvaksi, se ei enåä palvelisi mitään tarkoitusta. Vastaavasti siitä osien poistaminen ei oikeuttaisi enää adaptoimaan juuri kyseistä teosta. Miksi tehdä siis adaptaatio teoksesta josta ei oteta yhtikäs mitään mitä ei olisi muissa Shazam sarjakuvissa?

All-Star Superman

Tämä Morrisonin mestariteos on käännetty äärimmäisen huonosti animaatioelokuvaksi. Kukaan tuskin edes muistaa elokuvan olemassaoloa, mitä en kyllä ihmettele. Alkuteoksen kuvitusta ja mrtatasoa on yksinkertaisesti mahdotonta jäljitellä, eikä pelkkä henki tai vaikutteet ole adaptaatiota vaan juuri henkeä ja vaikutteita. James Gunnin mainostaessa ottaneensa vaikutteita tästä teoksesta omaan Superman elokuvatulkintaansa, ihmettelen vieläkin, että miten nämä vaikutteet näkyvät? Kukaan ei ole osannut perustella minulle edes sitä että mitä teoksesta on otettu. Teoksen episodimainen luonne ei myöskään käy elokuvamuotoon.

Hämähäkkimies: Sininen

Tunnelma on Sininen tarinakokonaisuuden keskeisin juttu. Elokuvissa pystytään toki tekemään tunnelmallisiakin juttuja, mutta niiden soveltaminen muuhun kuin independent tuotantoon tällä tavalla ei ole koskaan ollut kovin suosittua. Kokonainen elokuva jossa Hämähäkkimies muistelee mennyttä ja kuollutta heilaansa, on myöskin jotain mikä tuskin kiinnostaisi ketään. Elokuva on pohjimmiltaan toiminnan kuvauksen väline, ja tässä sarjakuvassa ei sellaista ole. Puhumattakaan siitä että tarina toimii sarjakuvissa, koska siinä viitataan aiempaan sarjakuvien jatkumoon. Elokuvissa vaatisi ainakin kolme elokuvaa ennen kuin tämän voisi edes tehdä. Animaationa väriskaala voisi toki toimia, mutta kuvitusta on muutoin yhä vaikea jäljitellä.

Planetary

Planetary on jälleen yksi metasarjakuvakokonaisuus. Se kertoo X-Files henkisestä ryhmästä, joka saapuu jokaisessa numerossa paikalle tarkkailemaan, ilman toimintaa, erilaisia supersankari sarjakuvat synnyttäneitä ilmiöitä. Toiminnan puute ja kytkös supersankareiden synnyn historiaan tekevät teoksesta sekä mahdottoman että myös jossain määrin kummallisen adaptoitavan tarinan. Kuka edes haluaisi nähdä tälläisen elokuvan, muuta kuin sarjakuvan fanit? Episodimainen ja pitkä luonne suosisi ennemmiu tv-sarjaa. Mutta tuokin vaatisi korkeaa budjettia ja edes jonkinlaista tarvetta kertoa tarina sarjakuvien ulkopuolella.

Nextwave

Nextwave on kaikin tavoin epäkaupallisin metakeskeinen supertiimi käännettäväksi elokuvamuotoon, vaikka teos kerrankin saattaisi jopa mahtua tuohon muotoon. Nextwave vastustaa lähes kaikkia supersankari sarjakuvan trendejä, ja ne kun eivät ole kovin tuttuja sarjakuvan ulkopuolella, katsojalta elokuva saattaisi mennä täysin ohi. Toisaalta, sen huumori olisi huomattavasti parempaa kuin monissa nykyisissä MCU elokuvissa, vaikka onkin aivan yhtä metatasoista. Ehkä jos elokuvan ohjaisi joku joka inhoaa kriittisellä tasolla MCU elokuvia.

Batman: Hush

Vaikka useimmat teokset listalla ovat metatasoisuudensa vuoksi vaikea kääntää elokuviksi, niin Hush ei kuulu sentään tähän kategoriaan. Sen ongelma on että alkuteos ei ole enää kovin ajankohtainen millään tasolla. Se on käännetty kyllä animaatioelokuvaksi, mutta tuossakin muutettiin radikaalisti loppua, jotta se olisi edes hiukan relevantti. Relevanttius ei riittänyt tekemään siitä alkuteoksen kaltaista merkittävää virstanpylvästä. Alkuteos on vahvasti kytköksissä Jason Toddin hahmoon. Tämän muuttaminen sotkee koko teoksen rakenteen ja mysteerin. Mutta kaikki tietävät jo Jason Toddin kohtalon.

Ice Cream Man

Tämän kauhusarjakuvan värimaailma on kirjaimellisesti samanväristä kuin erimakuiset jäätelöpallot. Sarjakuvissa värien käyttö on mahdollista tällä tavoin, mutta elokuvissa se on ainakin hyvin haastavaa ja juuri tämä on alkuteoksen varsinainen viehätys. Se mikä tekee siitä karmivan. Se karnevalisoi jäätelöä pahuuteen asti.

Superior

Superior sarjakuva ottaa vaikutteita Shazamista ja Donnerin Superman elokuvista. Se on kuitenkin pohjimmiltaan metaelokuva jossa Teräsmies taisekee itse Saatanaa vastaan. Nämä asiat eivät kuitenkaan tee siitä vielä mahdotonta elokuvaksi, vaan se että se muistuttaa myös liikaa Shazam elokuvaa ja konseptia. Oikeastaan Shazam elokuva otti vaikutteita sarjakuvasta joka vuorostaan otti vaikutteita Superiorista. Elokuvissa harvoin tälläisellä kuka oli ensin kuvioilla on väliä, mikäli pitkästyneet katsojat ovat jo nähneet elokuvan.

Filemon

Surrealistinen metasarjakuva, jossa sarjakuvaruuduillakin saattaa olla suurempi merkitys. Myös episodimaisuus tekee Filemonista hankalan elokuvaksi. Toisaalta, en usko että ketään edes kiinnostaa marginaalinen eurooppalaisen sarjakuvan filmatisointi.

Civil War

Jotta Civil War toimisi elokuvana kuten tarina on kerrottu sarjakuvissa, se vaatisi rinnalleen yli 50 tv-sarjaa. Tuota on tehty hyvin pinnallinen elokuva, joka on toki ihan ok, mutta adaptaationa epäonnistuu täydellisesti. Enkä usko että kukaan edes olisi kiinnostunut näkemääm syvempää elokuvaa aiheesta.

Watchmen

Watchmenistä on tehty jo kaksi elokuvaversiota, joista molemmat ovat missanneet alkuteoksen sisällöllisen pointin okonaan, vaikka ovat jäljittäneet teoksen täsmälleen kuten sarjakuvamuodossaan. Kumpikaan elokuva ei ole lunastanut paikkaansa klassikkona, kuten pitäisi, sillä tarina on hiomattavasti uniikimpi ja tärkeämpi kuin yksikään muu sarjakuvafilmatisointi. Valitettavasti tämä kritiikki sarjakuva-alaa ja elokuvia kohtaan on ymmärretty niin väärin että kokonaisuutta ja sen arvoa on mahdotonta ymmärtää elokuvamuodossa.

Blacksad

Blacksad on visuaalisesti vaikuttava aikuisten eläinsarjakuva. Jo tämä tekee mahdottomaksi uskottavasti sen kääntämisen live-action muotoon. Animaationa taas se tuskin palvelisi paljonkaan tarkoitustaan. Blacksadissa on toki syvempiä kerroksia, jotka liittyvät vahvasti rasismi aihepiiristä käytettyihin upeisiin allegorioihin, Nämä allegoriat tosin alkavat vasta toisessa albumissa, josta eteenpäin niitä ei voi olla huomaamatta. Myös episodimaisuus on jälleen ongelma, sillä kokonaisuus itsessään on upea, mutta vasta toisessa osassa tarina tosiaan lähtee kunnolla liikkeelle. Tuohon asti se on pelkkä Disney hahmoilla toteutettu film noir kokonaisuus.

Saga

Sagan kirjoittaja Vaughan on luvannut, että ei aio ikinä kääntää Sagaa elokuvaksi tai tv-sarjaksi. Hän haluaa rajata sen sarjakuvaksi, koska se on ainoa taidemuoto jossa kaikki nämä tarinalliset ja kerronnalliset ratkaisut ovat mahdollisia. Ja olen aika samoilla linjoilla. Saga on sarjakuvien Star Wars juuri siksi, että se on vain sarjakuvamuodossa. Tässä on riittävästi syytä. Myös tarinan pituus joka jatkuu yli 20 kokoelman verran, joista on ilmestynyt hädin tuskin puolet.

Authority

DC on James Gunnin johdolla kääntämässä tätä sarjakuvaa elokuvaksi. Mutta onko kukaan pysähtynyt miettimään, kuinka huono idea se on? Sarjakuva on akuisten hapan versio Justice League supertiimistä. Teos pyrkii päivittämään Justice Leaguen. Mutta jos DC Universumissa on kaksi Batmaniä ja Teräsmiestä samassa universumissa, hahmojen uniikit piirteet katoaa. Jopa parhaimmillaankin Authority elokuvan pitäisi sijoittua toiseen universumiin toimaikseen. Yksikään myöhemmistä DC Universumin Authorityyn liittyvistä sarjakuvista ei ole edes ollut kovin hyvä. Ja jos tiimiä muutetaan elokuvaa varten, mitä pointtia on käyttää koko tiimin nimeä? Tämä on mainos trikki. Nörtit....James Gunn kusettaa teitä. Hän haluaa teidän katsovan elokuvan jota ette katsoisi jos sen nimi ei olisi suosikki-sarjakuvanne mukainen.

Izombie

Zombie sarjakuvien kääntäminen elokuva ja tv-sarja muotoon ei ole ongelma. Tämä teos on jopa käännetty tv-sarjaksi. TV-sarja vain poimi kaikki tylsimmät osat sarjakuvasta, jättäen kiinnostavimmat kokonaan pois. Allredin kuvitustakaan se ei kyennyt jäljittelemään. Ja tämä on syy miksi se on tylsä tv-sarja.

Irredeemable

Irredeemable voisi mennä kaupaksi tv-sarjana, jos ei The Boys sarja ja Injustice elokuva olisi jo tehty. Tälle sarjakuvalle vain ei ole yksinkertaisesti mitään käyttöä elokuva tai tv muodossa.

The Dark Knight Returns

Kuten aiemmin kävi ilmi, on eri asia tehdä elokuva jossa otetaan vaikutteita tietystä sarjakuvateoksesta kuin tehdään itse teoksesta elökuva. Yön Ritarista on tehty animaatioelokuva ja jopa The Dark Knight Rises ottaa sarjakuvasta hiukan vaikutteita. Jopa Snyder otti pari pikkuseikkaa Batman v. Superman elokuvaansa teoksesta. Mutta koko teoksen kääntäminen live-action elokuvaksi sellaisenaan olisi mahdotonta ja jopa hieman tarpeetontakin.

Teoksen satiirinen metaosuus jo itsessään on hankala kääntää elokuvaksi, mutta piirrosjäljestä ei myöskään jäisi varmaankaan mitään käteen. Lisäksi Batmanin ja Jokerin hahmoissa on käytetty Clint Eastwoodia ja David Bowieta, ja tämäkin on oleellinen osa teosta ja sen viehätystä. Ajatus täydellisestä Batman elokuvien lopusta on toki hieno ja elokuviinkin sopiva.